lauantai 31. toukokuuta 2014

Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Mitä enemmän lukee muumikirjoja, sitä enemmän romuttuvat lapsena televisiosarjasta haalitut käsitykset. Kirjassa sisälsi yhteensä yhdeksän lyhyttä tarinaa. Näistä osa oli ennestään tuttuja televisiosta. Tietenkin hieman erilaisina ja jotenkin iloisempina tarinoina, kuin kirjassa.

Ensimmäisessä tarinassa, kevätlaulu, Nuuskamuikkusella on ongelmia keksiä kevätlaulua. Laulu oli jo useamman päivän odottanut hänen hattunsa alla, mutta hän ei ollut uskaltanut ottaa vielä huuliharppuaan esille. Laulu ei välttämättä onnistuisi, jos hän ottaisi harpun esille liian aikaisin tai liian myöhään. Samana iltana hänen on kuitenkin tarkoitus antaa tuon laulun tulla ja ensimmäistä kertaa soittaa se. Illalla yksin nuotiolla istuessaan Nuusmuikkusta kuitenkin häiritään eikä laulun soittamisestakaan tule mitään...

Toinen, kamala tarina, kertoi pienestä Homssusta, jolla oli vilkas mielikuvitus ja hän valehteli. Eräänä iltana hän kuitenkin karkaa kotoaan ja tapaa pikku Myyn. Kotiin Homssu palaa tyytyväisenä isänsä kanssa valehtelusta jotakin oppineena.

Vilijonkka joka uskoi kertoo Vilijonkasta joka on ostanut eräältä Hemulilta talon meren rannalta.  Hän pelkäsi asua talossa ja odotti onnettomuutta. Hän tiesi onnettomuuden tulevan ja pelkäsi sitä, kunnes se eräänä päivänä tulikin... Maailman viimeinen lohikäärme ja Hemuli joka rakasti hiljaisuutta kertovat juuri siitä mitä nimet sanovat. On hyvin vaikea lukea tarinoita, joiden hahmot poikkeavat välillä suurestikin itselle muodostuneista käsityksistä.

Kirjan kuudes tarina olikin ennestään hyvin tuttu ja se mukailikin lähes täysin aikaisempaa tietämystäni näkymättömän Ninni tytön tarinaa. Kerran pimeänä ja sateisena iltana Tuu-Tikki tuo muumitaloon pienen tytön, jonka hoiviinsa ottanut täti oli jäätävällä kylmyydellään ja ironisuudellaan säikyttänyt  näkymättömäksi. Kulkunen kaulassaan Ninni seuraa muumeja ja pääsee tekemään asioita, joita ei ole koskaan tehnyt. Hiljalleen hän alkaa tulla jälleen näkyväksi, mutta tekevät muumit mitä tahansa hänen päänsä on näkymätön. Tietenkin lopulta Ninni tulee kokonaan näkyväksi, kuten varmasti kaikki tarinan tuntevat tietävätkin.

Hattivattien salaisuus kertoi eräästä Muumipapan seikkailusta hattivattien kanssa autioille saarille ja Sedrik oli Nipsun pehmolelu. Luovuttuaan Sedrikistä Nipsu kaipasi tätä kovasti ja piristääkseen häntä Nuuskamuikkunen yritti kertoa opettavaisen tarinan äitinsä tädistä. Tarinassa myös selviää miten ja mistä Nuuskamuikkunen on saanut huuliharppunsa.

Viimeinen tarinoista oli ehdoton suosikkini. Kuusi kertoi joulusta, jolloin muumit yleensä nukkuvat. Tänä kyseisenä jouluna heidät kuitenkin tullaan herättämään. Heille kerrotaan joulun olevan tulossa ja kaikki jotka he näkevät ovat suunniltaan ja lähes paniikissa. Kaikkien hössötys saa myös muumit huolestumaan. Tästä kertomuksesta tuli hyvin elävästi mieleen nykyinen joulunvietto kun täytyy olla kuusi ja ruokaa ja lahjoja. Ja tietenkin se, kuinka ihmiset juoksevat hulluina kaupoissa aivan viimeisiin minuutteihin asti. Vaikka muumit eivät ymmärtäneet joulua, he järjestivät ikimuistoisen joulun pienelle Nyytille ja tämän sukulaisille sekä ystäville.

Vasta tätä postausta kirjoittaessani tajusin, että usean tarinan tapahtumat sijoittuvat iltaan tai alkavat illasta. Vaikka nämä olivat lyhyitä ja kirja oli nopeasti luettu, minulla kului hirveän monta päivää tämän kanssa. Syytä en oikeastaan tiedä, luin näitä kuin iltasaduksi. Ottaessa muumikirjan käteen, ja vielä lastenkirjan, kuvittelee lukevansa hauskoja ja iloisia tarinoita pulleista valkoisista peikoista. Näistä vain parissa oli muumeja ja tarinatkaan eivät olleet kovin iloisia.

Jokainen tarina oli hyvin opettavainen. Lastenkirjaksi voisi kuvitella niiden olevan hieman liiankin syvällisiä. Itse en olisi ymmärtänyt tarinoiden merkitystä lapsena. En tiedä oliko tämä iloinen yllätys muumikirjojen saralla vai pettymys. Ehkä hieman molempia...

Tove Jansson: Näkymätön lapsi
Det osynliga barnet 1962
suom. Laila Järvinen
WSOY1991, s.167





torstai 29. toukokuuta 2014

Jørgen Brekke: Armon piiri

Tämän kirjan hotkasin yhdellä kertaa. Hyvä juoni ja mielenkiintoiset juonenkäänteet pitivät mukanaan loppuun saakka. Tähän kirjaan oli saatu mahdutettua aivan kaikki mahdollinen, katoamisia, kidnappaus, julmia murhia, hyväksikäyttöä, seksiä, päihteitä, syöpä, epäonnistuneita avioliittoja, pettämistä ja vaikka mitä muuta. Kaikki vielä nivotaan hienosti yhteen monen sadan vuoden takaisiin asioihin.

1528 kerjäläismunkki palaa synnyinmaahansa Norjaan. Hänen on tarkoitus etsiä Bergenistä parturi, joka omistaa sen hetken parhaat veitset. Nuorena kerjäläismunkin äiti oli pyytänyt parturia ottamaan hänet mukaansa lähtiessään Norjasta. Nuoruutensa munkki matkusteli parturin kanssa kunnes heidän tiensä erosivat huonoissa merkeissä. Vuosien jälkeen hän päätti etsiä parturin ja tämän veitset käsiinsä.

Vuonna 2010 tapahtuu kaksi hyvin paljon toisiaan muistuttavaa julmaa murhaa. Toinen yhdysvalloissa Richmondissa Edgar Allan Poe -museossa ja toinen Norjassa Trondheimissa Gunnerus -kirjastossa. Yhdysvalloissa rikosta tutkii muiden mukana Felicia Stone, jonka pääepäilty tuo mukanaan menneisyyden haamuja ilmestyessään kuvioihin. Johtolangat vievät Felician Norjaan kaupunkiin, joka hänen mielestään muistuttaa autiomaata. Vuoristo, vohvelit ja työskentely paikallisen tutkijan kanssa auttavat Feliciaa kohtaamaan syyllisten lisäksi myös menneisyytensä.

Norjassa murhaa tutkii juuri sairaslomalta palannut Odd Singsaker. Aivokasvainleikkaus on vienyt muistin mennessään. Hänen on vaikea muistaa, että hänen pääepäiltynsä Jon Vatten oli muutamia vuosia sitten myös pääepäiltynä vaimonsa ja poikansa katoamisen yhteydessä. Oddin on vaikea ajatella muita syyllisiä, vaikka johtolangat osoittavatkin muualle kuin Vatteniin.

Kirja tuntui aluksi melko sekavalta, kuten yleensäkin useampien tarinoiden yhdistyessä. Nopeasti tapahtumat kuitenkin alkoivat nivoutua yhteen ja tarinoita yhdistävät tekijät tulivat hienosti esiin. Juuri kun oli saanut selvyyden tapahtumista ja niitä oli helppo seurata, otettiin tarinaan lisää ulottuvuuksia. Osa tarinan tapahtumista tuntui turhilta juonen kannalta, mutta ne eivät kuitenkaan vieneet häiritsevän paljoa tilaa muilta tapahtumilta. Toisaalta ne myös antoivat mahdollisuuden juonelle kääntyä aivan eri suuntaan kuin se lopulta meni ja samalla vaikeutti tapahtumien ennakoitavuutta.

Juoni oli mielenkiintoinen ja tarina sitoi hienosti historian, kirjallisuuden ja murhat yhteen. Tapahtumat olivat hetkittäin ennalta arvattavissa, mutta tämä ei latistanut lukukokemusta. Syyllisten ja motiivien paljastuminen lopussa oli mielenkiintoisella tavalla rakennettu. Omat arvailut syyllisestä menivät useampaan kertaan väärin ja ennalta odotetut tapahtumat eivät mennetkään niin kuin kuvittelin.

Hieno lukukokemus kaiken kaikkiaan. Nopealukuinen ja tapahtumat etenivät vauhdilla. Juoni ei jäänyt junnaamaan paikalleen ja juonenkäänteitä oli vaikea ennakoida. Tosin pieni sillisalaatti kirja kyllä oli, mutta suurin osa sopi aivan loistavasti tarinaan. Jäin miettimään kumman tutkijan kertomus mahtaa saada jatkoa... Pienellä googlettamisella sekin selvisi ja nyt on seuraava Brekken kirja laitettu lukulistalle.

Jørgen Brekke: Armon piiri
Nådens omkrets 2011
suom. Katriina Huttunen
Johnny Kniga 2011, s. 333


maanantai 26. toukokuuta 2014

Emmanuel Carrère: Valhe

9.1.1993 pienessä ranskalaiskylässä roskakuskit huomaavat aamuyöstä talon palavan. Paikalle kutsutut palomiehet saavat pelastettua nelihenkisen perheen isän. Hänet viedään pahoin palaneena koomaan vaipuneena sairaalaan. Arvostetun perheen isä Jean-Claude Romand selviää tulipalosta ja koomasta herättyään kertoo tummiin pukeutuneen miehen tunkeutuneen kotiinsa ja surmanneen koko muun perheen.

Hyvin nopeasti tutkimusten alettua myös Romandin vanhemmat löydetään kuolleena ja  selviää, ettei mitään tummiin pukeutunutta miestä ole koskaan ollut. Jean-Clauden vaimo on surmattu kaulimella ja perheen lapset sekä isovanhemmat on ammuttu. Koko tragedian kauheus ja Jean-Clauden valheellinen elämä alkaa paljastua tutkimusten edetessä.

Hän on elänyt 18 vuotta esiintyen menestyneenä lääkärinä. Opinnot lääketieteellisessä jäivät kesken, mutta hän uskotteli kaikille valmistuneensa ja saaneensa hyvän työpaikan. Todellisuudessa työtön, ilman koulutusta ja tuloja jäänyt Romand vietti päivänsä vaellellen vuoristossa. Hyvin säästeliäänä tunnettuna miehenä edes hänen vaimonsa ei epäillyt miehen varattomuutta, mutta jostakin oli rahaa saatava.

Hyväksikäytettyään vanhempiensa hyväuskoisuutta ja pankkitiliä vuosia, alkoi heiltäkin rahat olemaan vähissä. Niinpä Jean-Claude siirtyi muihin sukulaisiinsa. Perheen kasvaminen, vaimon vaatimukset ja menestyvää lääkäriä näytteleminen vaativat entistä enemmän "tuloja", rakastajattaresta puhumattakaan. Jopa vaimon vanhemmat joutuivat huijauksen kohteeksi. Jean-Claude sai luotettavan miehen maineellaan sukulaisensa luovuttamaan hänelle suuria summia rahojaan säilytykseen korkeakorkoiselle tilille, jonka hän sai työnsä puolesta.

Hän tiesi, että jossakin vaiheessa joku haluaisi rahansa takaisin ja siinä vaiheessa hän ei voisi enää elää. Epätoivoisena hän oli yrittänyt hypätä rotkoon, mutta selvinnyt siitä hengissä. Vaimolleen hän väitti joutuneensa auto-onnettomuuteen. Lopullisen ratkaisun Jean-Claude joutui tekemään rakastajattarensa vaatiessa omia rahojaan takaisin.

Kirja perustuu tositapahtumiin Jean-Claude Romandin elämästä. Tapahtumien jälkeen kirjailija Carrère aloittaa kirjeenvaihdon vankilassa olevan Romandin kanssa kirjoittaakseen tästä kirjan. Valhe kertoo osittain tästä pitkästä lähes seitsemän vuotta kestäneestä prosessista ja sen aikana käydystä oikeudenkäynnistä. Oikeudenkäynnin aikana käydään läpi lähes koko Jean-Clauden elämä hetkeen jolloin hän murhaa perheensä.

Omalla tavallaan kirja oli kiehtova ja mielenkiintoinen, mutta samalla hyvin ahdistava ja kamala. Useimpia kirjoja lukiessa on mukava tuudittautua ajatukseen, etteivät tapahtumat ole tosia. Tämä kuitenkin kertoo kaunistelematta tapahtumat ja murhaajan elämänvaiheet.

Mielenkiintoinen puoli oli kuinka patologinen valehtelija saa kaikki uskomaan valheitaan ja omalla vaatimattomalla ja kohteliaalla käytöksellään hän saa ihmiset olemaan kyselemättä liikaa. Vielä vankilassa Jean-Claude saa käytöksellään ihmisiä puolelleen ja heidät välittämään itsestään. On vaikea kuvitella miten 18 vuoden ajan kukaan pystyisi valehtelemaan jäämättä kiinni. Varsinkin jäämättä kiinni vaimolleen yhteisistä raha-asioista.

Kirja jättää paljon arvailujen varaan. On monia kohtia joita arvaillaan oikeudenkäynnissä tai kirjailija epäilee tapahtuneen. Kaikkea ei edes Jean-Claude muista tapahtuneen tai hän edelleen valehtelee tapahtumista. Välillä on vaikea sanoa, mikä mahtaa todellisuudessa olla totta ja mikä ei. Tarinaa tarkastellaan monesta eri näkökulmasta eri todistajien kertomana. Jokaisen tarinat ja kuvailut miellyttävästä miehestä muistuttavat toisiaan.

Lopulta hänet tuomittiin 22 vuodeksi vankilaan. Viimeistään lopussa heräsi jälleen ajatus, että tapahtumat ovat tosia kerrottaessa, että Jean-Clauden pitäisi vapautua ensi vuonna....

Emmanuel Carrère: Valhe
L'Adversaire 2000
suom. Marja Haapio
Like 2002, s. 155


Osallistun tällä kirjalla Vive la France!-lukuhaasteeseen.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Maria Rocher: Enchanté - Hauska rakastua!

Huomaa, että on tullut kevät, kun lukeminen on jäänyt vähemmälle. Sängynviereen on kerääntynyt kasa kesken jääneitä kirjoja. Kirjat ovat jääneet kesken syystä jos toisestakin ja niistä ensimmäisenä loppuun sain tämän. Aurinkoinen vapaapäivä on antanut hyvän syyn ottaa rennosti auringossa lukien.

Enchanté - Hauska rakastua! kertoo Verasta, joka on aina rakastanut Rankaa ja ranskalaista elämää. Toteuttaakseen haaveensa ranskalaisesta rakastajasta, hän lähtee vaihto-opiskelijaksi Ranskaan ystävänsä Monan kanssa.  Opinnot tosin jäävät tytöiltä toissijalle, sillä heidän päivät täyttyvät samppanjasta, merkkivaatteista, ravintoloista ja tietenkin miehistä.

Miehiä löytyy, mutta kaikissa on joko liikaa tai liian vähän sitä mitä Vera ja Mona etsivät. Ihastumisia ja pettymyksiä tulee toinen toisensa jälkeen. Lopulta Vera löytää upean, hurmaavan, kohteliaan Jean-Baptisten, joka on kaikkea mitä toivoa voisi. Täydellinen ranskalainen rakastaja, jonka kanssa Vera haaveilee viettävänsä loppuelämänsä, mutta....

Ihanat vaaleanpunaiset kannet (TAAS) ja takateksti antoivat odottaa viidtyttävää lukukokemusta. Toisin kutienkin kävi. Pitkät luettelot ostetuista ja päällepuetuista vaatteista olivat tylsiä. Tapahtumat toistivat itseään ja juoni polki paikallaan. Välillä kirjan tapahtumat säväyttivät, mutta sekään ei kestänyt kauaa ennen kuin palattiin jälleen samoihin vaateluetteloihin ja samppanjanhuuruisiin lounaisiin.

Ehkä lasi samppanjaa olisi parantanut tätä lukukokemusta...

Maria Rocher: Enchanté - Hauska rakastua!
Teos 2012, s. 307