torstai 17. heinäkuuta 2014

Leena Lehtolainen: Kun luulit unohtaneesi

Sain kirjan aikoja sitten lahjaksi ja luin sen silloin. Aikaisemmalla lukukerralla en edes ymmärtänyt kirjassa käsiteltyjä asioita ja muistan sen olleen tylsä. Eipä tuo vieläkään ole tyyliltään suosikkejani, mutta kirjana se on silti hyvä. Nyt pidin erityisesti kirjoitustavasta, jonka kepeys oli hyvä vastakohta kirjan ikävimmillekin aiheille.

Jokainen kirjan luku oli sidottu edelliseen lauseella, joka jatkui edellisen luvun viimeiseltä sivulta seuraavan luvun ensimmäiselle. Pidin todella tästä tavasta. Varsinkin kun jokaisella luvulla oli eri kertoja. Kertojan nimi mainittiin luvun numeron yhteydessä. Voisi luulla kertojan vaihtumisen kesken lauseen sekoittavan tarinaa, mutta näin ei ainakaan itselle käynyt. Vasta tätä kirjoittaessa, tajusin kirjan alkaneen ja päättyneen samoihin sanoihin. Mietinkin mitä kaikkea muuta minulta on jäänyt huomaamatta.

"Kaikki on mahdollista."

Olen jättänyt Lehtolaisen tuotannon tuon ensimmäisen lukukokemuksen jälkeen täysin taka-alalle. En ole tarttunut edes Maria Kallio -kirjoihin, jotka voisivat olla enemmän makuuni. Useaan otteeseen olen joutunut jo toteamaan ettei ennakkoluuloken ja ensivaikutelmien kannata antaa vaikuttaa lukukokemuksiin. En tiedä tulenko lukemaan muuta Lehtolaisen tuotantoa, mutta syyt jättää lukematta ovat vähentyneet tämän kirjan jälkeen.

Katjan ollessa aivan pieni hänen enonsa Rane tappoi pappan. Näin kaikki on hänelle aina kertonut, mutta onko se totuus? Myöhemmin vankilassa Rane tappoi itsensä, mutta ei koskaan tunnustanut tappaneensa Katjan isoisää. Mummonsa hautajaisissa hän vihdoin kaivaa Ranen vankilasta lähettämät kirjeet saadakseen selville totuuden, jota on epäillyt jo pitkään. Muu perhe ei ilahdu vanhojen asioiden kaivelemisesta tai hänen asuntonsa sijainnista lähellä vankilaa, jossa Rane oli vangittuna.

Varsinaisesti kirjassa Katja ei juurikaan selvitä asioita. Hän pyrkii satunnaisesti tiedustelemaan asioita äidiltään, tädiltään Saralta ja toiselta enoltaan Veikolta. Kukaan ei kuitenkaan ole valmis keskustelemaan yön tapahtumista. Samanaikaisesti menneisyyden perhetragediasta edelleen kärsivä perhe pykii selviytymään elämässä eteenpäin. Katjan elämän täyttää yritys kirjoittaa gradu loppuun kamppaillessa eroon bulimiasta ja alkoholiongelmista. Hänen veljensä on menettänyt kaiken ja menestys it-alalla on vaihtunut taksin kuljettamiseen ja asumiseen äidin luona.

Katjan ja Kaitsun äiti on eronnut lasten ollessa aivan pieniä ja kirjakaupan myyjänä mielummin pakenee kirjojen maailmaan. Hän on melko mitäänsanomattoman harmaan oloinen henkilö kirjassa. Tämän sisko Sara sen sijaan on hyvinkin erilainen kuin muut. Minä minä minä -asenne ja huomion hakeminen  alkaa hyvin nopeasti ärsyttämään. Hänellä on kuitenkin selkeä rooli kirjassa ja täysin ymmärrettävä henkilö sekottamaan perheen elämää.

Itse pidin Katjan kirjailija enosta Veikosta. Tämä on paennut kauaksi muista mökkiinsä kirjoittamaan. Kriitikoiden mukaan jokainen hänen kirjoittamansa kirja heijastaa tuon yön tapahtumia, josta ei haluta puhua. Mielenkiintoinen käänne erakkoluonteessa tapahtuu Veikon hankkiessa koiranpennun. Ensimmäistä kertaa elämässään hän joutuu huolehtimaan jostakin muustakin kuin itsestään.

Kirja tuo mielenkiintoisella tavalla ilmi 25 vuotta sitten tapahtuneen tragedian vaikutukset koko perheeseen ja heidän nykyiseen elämäänsä. Katja muistaa lopulta yön tapahtumat, jolloin hänen isoisänsä kuoli ja saa selvyyden mitä oikeastaan sinä yönä tapahtui. Toisiin tällä on suurempi vaikutus kuin toisiin kirjan henkilöistä...

Leena Lehtolainen: Kun luulit unohtaneesi
Tammi 2002, s. 340




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti