Tämän kirjan nappasin kirjastosta mukaani jälleenkerran
sieltä palautetuista kirjoista. Kannen tai nimen perusteella en olisi kirjaa
hyllystä valinnut, mutta onneksi jaksoin lukea takatekstin. Kirja vaikutti mielenkiintoiselta
ja vielä kun luvattiin, että ainakin lukijalla on lystiä, niin kirja päätyi
mukaani.
Kirja kertoo itäsuomalaisesta Ainosta, joka messuilla
rakastuu ensisilmäyksellä Jussiin. Aino päättää saman tien jättää nykyisen
miesystävänsä ja muuttaa Jussin kotitilalle Länsi-Suomeen. Tilalla Jussin
lisäksi asuvat tämän pikkuveli, isä ja setä. Itäsuomalainen rempseä Aino vain
nauraa tiedolle ja on varma sopeutumisestaan minne tahansa.
Aino saapuu tilalle kuukaudeksi, mutta Jussi ei kiireiltään
ole ottamassa häntä vastaan. Sen sijaan pihan poikki häntä vastaan kävelee
vanhempi mies. Aino odottaa tyypilliseen tapaansa lapa ojossa ja reipas hymy
naamalla.
”Kaveri tarttuu käteeni ja vilkaisee nopeasti silmiini. Niin nopeasti, etten lopulta ole varma, vilkaisiko se sittenkään. Sitten se tarttuu toisella kädellään hattunsa lippaan ja mörisee jotain. Uggologoi? Voi helvetti, meillä on ongelma, meillä on katsekontaktiongelma ja meillä on yleinen käytöstapa ja –kulttuuriongelma. Lisäksi meillä on nyt se ongelma, että me emme tiedä, onko tämä Jussin isä vai setä vai kenties joku satunnainen ohikulkija tai linnanvouti.” (s. 14)
Aino asettuu nopeasti taloksi, mutta talon tapoihin onkin
sitten vaikeampi tottua. Tiskikonettakaan hän ei tunnu osaavan täyttää oikein
ja kaupasta ostetusta kääretortusta on muodostumassa vieläkin suurempi ongelma.
Kaiken lisäksi on se kielimuuri…
” Tajuan näyttäväni idiootilta, mutta jos keskittymiseni herpaantuu hetkeksikään, menetän otteeni noista puolikkaista sanoista ja koko tarina karkaa. Sitten vaikutan idiootilta, joka ei ymmärrä puhetta. Nyt vaikutan vain idiootilta, jolla on suuria vaikeuksia ymmärtää puhetta. ” (s.47)
Hiljalleen Aino alkaa sopeutua myös talon tavoille, mutta
koti-ikävälle hän ei voi mitään. Puhelias itäsuomalainen kaipaa juttuseuraa ja
sitä hän saa kun hänen ystävänsä yöpyvät tilalla. Taloon saadaan ääntä ja
elämää kun kolme itäsuomalaista naista vaihtaa kuulumisiaan. Ystäviensä lyhyen
vierailun aikana Aino tajuaa kuinka on jo tottunut talon hiljaisuuteen ja kaipaa
sitä. Hän pelästyy, onko hänestäkin tulossa samanlainen jörö kuin
Erkki-sedästä…
Niemisen esikoisteos oli aivan huikea ja sitä lukiessa sai
todella nauraa. Pidin hänen kirjoitustyylistään ja kirjan huumorista. Tämä oli
pitkästä aikaa sellaisia kirjoja, jota oli pakko lukea ääneen tuolle
toisellekin puoliskolle. Samaistuin Ainoon ja tämän kohtaamiseen Jussin
sukulaisten kanssa. Ensimmäiset tapaamiseni oman appiukkoni kanssa muistuttivat
kirjan kertomusta. Toistaiseksi
Niemiseltä ei ole tullut enempää kirjoja, mutta kun niitä tulee, luen varmasti.
Veera
Nieminen: Avioliittosimulaattori
Tammi 2013,
s.267.
Tämä oli niin hauska esikoinen, että luen kyllä seuraavankin kirjan mikä häneltä ilmestyy :)
VastaaPoista