tiistai 4. helmikuuta 2014

Tove Jansson: Taikurin hattu

Taikurin hattu on ehdottomasti ollut paras muumitarinoista lapsuudessani. Minulla oli tämä jopa VHS:nä, mutta en käsitä miksi en ole aikaisemmin tätäkään tarinaa lukenut kirjana. Tämä asia on nyt kuitenkin korjattu ja tarina oli edelleen yhtä hyvä kuin lapsena.

Kirjassa Muumipeikko ystävineen löytää vuoren huipulta hienon mustan silinterihatun, Taikurin hatun. Vietyään hatun muumitaloon, se päätyy paperikoriksi. Kaikki mikä viettää tarpeeksi pitkän ajan hatussa alkaa muuttua ja muumitalossa tapahtuukin kummia. Mielestäni oli huvittavaa, että paperikoriin laitettiin muun muassa kananmunankuoria. Ehkä oma ajattelu kierrättämisestä ja paperikorin käytöstä menevät tässä sekaisin sanan paperikori kanssa. Ei saisi takertua pikkuseikkoihin.

Leikiessään piilosta Muumipeikko menee hattuun piiloon ja muuttuu kumituseläimeksi. Onneksi hatun taiat ovat vain tilapäisiä ja kaikki muuttuu takaisin ennalleen. Hattu päätetään heittää jokeen, jotta siitä päästäisiin eroon, mutta Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen käyvät hakemassa hatun takaisin. Tänä aikana se on ehtinyt muuttamaan jokivettä mehuksi ja kaloja kanarialinnuiksi. Se päätyy mutkien kautta hetkeksi takaisin muumitaloon ja sitä opitaan käyttämään hyödyksi.

Tiuhti ja Viuhti saapuvat muumilaaksoon salaperäisen matkalaukun kanssa, jonka sisältöä Mörkö havittelee. Hattu joudutaan antamaan Mörölle, jotta tämä jättäisi muumitalon pienet vieraat rauhaan. Heitä kuitenkin etsii myös joku muu...

Toinen muumikirja siis vasta luettuna ja jälleen opin muumeista uutta. Minulla ei ollut aavistustakaan, että niiskut vaihtavat väriä mielialojensa mukaan. Kirjassa Niiskuneiti vaihtoi muutaman kerran väriään ja näin paljasti mitä mieltä asioista oli. Toinen erikoinen kohta kirjassa oli kun Muumipeikko totesi Nuuskamuikkusella olevan yösilmät. Näkikö Nuuskamuikkunen pimeässä kuin kissat vai oliko vain tottunut pimeään, sitä ei kirjassa kerrottu. 

Televisiossa pyörivien animaatioiden perusteella olen mieltänyt Nuuskamuikkusen pikkuvanhaksi tai jopa nuoreksi aikuiseksi, mutta kirjoissa hänestä saa erilaisen kuvan. Hän ei olekaan se rauhallinen ja viisas, jolta myös Muumipappa kysyy tarvittaessa apua. Hän ei myöskään polta piippua. Myös muiden muumilaaksossa asuvien luonteet vaikuttivat välillä hieman oudoilta. Piisamirotta nyt on piisamirotta, vanha ja kärttyinen, mutta myös muiden käytös oli välillä hyvin itsekästä ja töykeää. Aikaisempi mielikuva laakson asukkaista oli, että he ovat auttavaisia ja kilttejä toisiaan kohtaan.

Vaikka kirjan tapahtumat olivat vielä hyvässä muistissa, sen pienet eroavaisuudet piirrettyyn versioon tekivät siitä vain mielenkiintoisemman. Tapahtumat seurasivat toisiaan nopealla tempolla, mutta oli silti helppo pysyä mukana tapahtumien kulussa. Pieni pettymys oli Pikku Myyn puuttuminen kirjasta. Jäänkin pohtimaan mitä uutta tietoa seuraava kirja mahtaakaan antaa.

Tove Jansson: Taikurin hattu
Trollkarlens hatt 1956
WSOY 1991, s. 146

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti