Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karisto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Kirsti Ellilä: Pappia kyydissä


Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille. Eipä tuonut joulupukki kirjoja, mutta parin palapelin kimpussa ajantaju katosi täysin. Lukeminenkin jäi lomalla palapelien varjoon. Nyt kuitenkin jälleen olen saanut kirjan käteeni.

Tämä oli ensimmäinen lukemani Ellilän teos. Olin kahdenvaiheilla luenko tämän kirjan vai en, mutta lupaus viiltävän hauskasta viihderomaanista sai minut tarttumaan tähän. Lupailut eivät olleet turhia, sillä lukukokemuksena tämä oli hulvaton.

Matleena on kotiäiti, joka on lapsien kasvettua päättänyt vihdoin palata opintojensa ja työelämän pariin. Teologian opinnot ovat loppusuoralla ja päättötyön aiheena on koko perheen aate, naispappeuden vastustaminen. Koulussa Matleena herättää kummastusta omien aatteidensa vuoksi. Onhan hän nainen ja opiskelee teologiaa, miksi hän vastustaisi naispappeutta? Työelämään siirtyminen ei ole Matleenalle sen helpompaa. Itseä kiinnostavia oman alan töitä on vaikea saada ilman pappisvihkimystä. 

Töiden lisäksi Matleenan aika kuluu idyllisen omakotitalon ja lapsien hoidossa. Pian hänellä on hoidettavana myös koira ja kissoja, sillä lapsille on vaikea sanoa vastaan. Kotityöt ja perheestä huolehtiminen jää täysin Matleenan hoidettaviksi, sillä hänen pappimiehensä aika kuluu kirkkoherranvaalien parissa. 

Kaiken keskellä Matleenan oma jaksaminen ja myös usko on kovalla koetuksella. Pian hän ei enää tiedä mitä tulisi tehdä ja mitä ajatella. 


”Minulla oli akateeminen koulutus, jota en voinut hyödyntää haluamallani tavalla, koska olin nainen. Sen sijaan olin osapäivätöissä hautaustoimistossa. Kotitalouden pyörittäminen ja lastenkasvatus kissoista ja koirista puhumattakaan oli pääosin minun vastuullani. Minulla oli oma huone, mutta ei oikeutta omiin ajatuksiin ja mielipiteisiin sellaisissa asioissa, jotka liittyivät uskonnonharjoitukseen ja työhön. Eikä oikeastaan mihinkään muuhunkaan asiaan. Joten oliko se mikään ihme, jos Tittaa kummastutti miten minä oikeastaan kestin.”

Ellilä on tuonut kirjassaan mielenkiintoisen twistin miehen ja naisen rooleihin työssä ja kotona. Seurakunta yhteisönä ja voimakkaat ”yhteiset” aatteet siivittävät lukukokemusta. Ajattelin uskonnollisen säväyksen tekevän kirjasta tylsän ja tunkkaisen, mutta se oli hersyvän raikas ja kepeää luettavaa. Vasta tätä kirjoittaessa, minulle selvisi tämän olleen kirkkotrilogian ensimmäinen osa. Pitää siis jälleen lisätä kirjoja luettavien listalle.


”Minä kestin kai sen vuoksi, etten ajatellut asiaa. Jos ajattelin, lakkasin heti kestämästä.”

Kirsti Ellilä: Pappia kyydissä
Karisto 2009, s. 256




tiistai 3. kesäkuuta 2014

Laura Saari: Tyyppiteoria

Valitsin kirjan kirjastosta aivan sattumalta. Se tuntui juuri sopivan kevyeltä lukemiselta näin kesällä. Kirja oli juuri sitä mitä odotinkin. Ikiopiskelijan teinimäistä käytöstä pitkin Tamperetta ja tietenkin miehiä.

Salla on 32-vuotias sinkku ikuisuusopiskelija. Opintotukikuukaudet on käytetty jo aikaa sitten ja hän työskentelee määräaikaisessa työssä trendikkäässä kenkäkaupassa. Huono palkka ja bimbot työkaverit eivät kannusta työntekoon, työnantajasta puhumattakaan.

Kirjassa Salla ruotii elämäänsä, itsetunto-ongelmiaan ja miesasioita kolmen parhaan ystävänsä kanssa. Raitistumissuunnitelmistaan huolimatta Salla ei pysty pitämään itsestään erossa alkoholista ystäviensä seurassa. Tästä seuraa krapulaisia työpäiviä sekä muita ongelmia.

"Jossakin vaiheessa Lorettan ja Ronnyn saatuaan toisensa ja meidän siirryttyä väkevistä siideriin olemme sivelleet toisemme itseruskettavalla voiteella. Ryömin sängystä eteisen peilille. Sieltä minua katsoo oudonnäköinen pallokala, joka näyttää siltä, kuin se olisi maalattu varsin huonolla siveltimellä oranssinruskehtavaksi. Kääntyilen peilin edessä ja pistän merkille, että feikkirusketus näyttää olevan tasaisinta kämmenissäni.
- Herää hätätilanne!"

Ryhtiliikkeen aloitettuaan Salla saa itsensä innostumaan kuntosalilla käymisestä. Siellä hän ihastuu päätä pahkaa nuoreen jumalaiseen adonikseen. Adoniksen pakaroiden tuijottelusta johtuen hän joutuu päivystykseen lastoittamaan nenäänsä. Se ei kuitenkaan ole niin suuri takaisku kuin hänestä aluksi tuntuu.


Kirjan neljästä ystävyksestä oli helppo löytää jokainen omasta tuttavapiiristä ja samaistua paremmin kirjan henkilöihin, vaikka heistä saikin melko suppean kuvan. Varsinaisesti kirja ei säväyttänyt, mutta täytti silti täysin odotukset. Täyttä hömppäähän kirja oli, mutta välillä on kiva lukea sellaistakin...

Laura Saari: Tyyppiteoria
Karisto 2008, s. 289

tiistai 31. joulukuuta 2013

Terry Pratchett: Valkoparta Karjupukki

Terry Pratchett: Valkoparta Karjupukki
Hogfather 1996
Suom. Marja Sinkkonen
Karisto 2001, s. 348


Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kiekkomaailmaan, kiekon malliselle laatalle, joka kulkee halki avaruuden jättiläiskilpikonna Suuren Kaksosen selässä seisovien neljän elefantin päällä. Se on maaginen paikka, jossa velhot, noidat, varkaiden killan jäsenet, salamurhaajat ja monet muut asustavat. Joulun sijaan kiekkomaailmassa vietetään karjunvalvojaisia. Karjupukki kulkee talosta taloon neljän suuren karjun vetämässä reessä, pukeutuu punaiseen takkiin ja lakkiin sekä tiputtautuu savupiipusta jakamaan lapsille lahjoja. Tänä karjunvalvojaisiltana Karjupukki ei ole kuitenkaan aivan oma itsensä. Kaikki on lähes niin kuin pitäisi, mutta pukki on hyvin hoikka ja hänellä on mukanaan hyvin ruma tonttu Albert.

Itse Kuolema on astunut Karjupukin rooliin, jotta ihmisten usko pukkiin ei kuolisi ja aurinko nousisi vielä seuraavanakin päivänä. Katoille ilmestyy reen jäljet ja matoille nokisia kengänjälkiä. Pukille tarkoitetut sherryt ja nauriit katoavat sekä lapsien takanreunoille jättämät sukat täyttyvät lahjoista. Lapset myös näkevät punaisiin pukeutuneen hahmon, mutta he näkevät myös sen todellisen muodon, sillä lasten mieli on vielä avoin näkemään asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Pelastaakseen Karjupukin kuolema ei voi tehdä enempää kuin esiintyä hänenä, mutta hän saa lapsenlapsensa uteliaaksi ja sotkeentumaan asioihin.

Kyllä, kuolemalla on lapsenlapsi Kiekkomaailmassa. Kuoleman ottotyttären tytär Susan Sto-Helit toimii kotiopettajana ja pyrkii kaikin tavoin olemaan normaali. Ainakin siinä määrin mitä normaali voi olla. Hän yrittää olla kulkematta seinien läpi ja käyttämättä ääntä, joka tunkeutuu kuulijan tajuntaan. Susan elää kaikin puolin mukavaa elämää, kunnes Kuoleman touhut saavat hänet huolestumaan. Hän alkaa selvittää, missä oikea Karjupukki on ja miksi Kuolema tuuraa tätä.

Olen lukenut lähes koko Pratchetin tuotannon, vain muutamia uusimpia on lukematta. Tämänkin kirjan olen lukenut useampaan kertaan. Yleensä en pidä fantasiasta, mutta jotenkin Pratchetin mielikuvituksen tuotokset miellyttävät minua. Niiden mukana pääsee täysin erilaiseen maailmaan. Vaikka kirjoissa seikkailee Kuolema, eivät kirjat ole verellä mässäilyä ja suolenpätkiä. Kuolema onkin kirjojen hahmoista ehdoton suosikkini. Hänen ajatusmaailmansa ja mieltymys ihmisiin on huvittava.

Muutkin hahmot ovat mielenkiintoisia ja huvittavia. Yksinkertaiset asiat muuttuvat vaikeiksi ja hahmojen ajatusmaailma on kaikilla omalaatuinen.  Huumori kirjoissa on täysin omanlaistaan enkä ole lukenut fantasiakirjallisuutta riittävästi verratakseni sitä jonkun toisen kirjailijan tuotoksiin. Tässä kirjassa juonenkäänteitä ei voi mitenkään arvata ennalta. Mikäli ei fantasiasta pitäisikään, voin suositella kuitenkin tutustumaan Pratchetin tuotantoon. Se poikkeaa suuresti muista saman tyylisuunnan kirjoista ja voi yllättää lukijansa positiivisesti. En voi kuitenkaan vakuuttaa, että jokainen kirjan lukija siitä pitäisi.