Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille. Eipä tuonut joulupukki kirjoja, mutta parin palapelin kimpussa ajantaju katosi täysin. Lukeminenkin jäi lomalla palapelien varjoon. Nyt kuitenkin jälleen olen saanut kirjan käteeni.
Tämä oli ensimmäinen lukemani Ellilän teos. Olin kahdenvaiheilla luenko tämän kirjan vai en, mutta lupaus viiltävän hauskasta viihderomaanista sai minut tarttumaan tähän. Lupailut eivät olleet turhia, sillä lukukokemuksena tämä oli hulvaton.
Matleena on kotiäiti, joka on lapsien kasvettua päättänyt vihdoin
palata opintojensa ja työelämän pariin. Teologian opinnot ovat loppusuoralla ja
päättötyön aiheena on koko perheen aate, naispappeuden vastustaminen. Koulussa
Matleena herättää kummastusta omien aatteidensa vuoksi. Onhan hän nainen ja
opiskelee teologiaa, miksi hän vastustaisi naispappeutta? Työelämään
siirtyminen ei ole Matleenalle sen helpompaa. Itseä kiinnostavia oman alan
töitä on vaikea saada ilman pappisvihkimystä.
Töiden lisäksi Matleenan aika kuluu idyllisen omakotitalon
ja lapsien hoidossa. Pian hänellä on hoidettavana myös koira ja kissoja, sillä
lapsille on vaikea sanoa vastaan. Kotityöt ja perheestä huolehtiminen jää
täysin Matleenan hoidettaviksi, sillä hänen pappimiehensä aika kuluu kirkkoherranvaalien
parissa.
Kaiken keskellä Matleenan oma jaksaminen ja myös usko on
kovalla koetuksella. Pian hän ei enää tiedä mitä tulisi tehdä ja mitä ajatella.
”Minulla oli akateeminen koulutus, jota en voinut hyödyntää haluamallani tavalla, koska olin nainen. Sen sijaan olin osapäivätöissä hautaustoimistossa. Kotitalouden pyörittäminen ja lastenkasvatus kissoista ja koirista puhumattakaan oli pääosin minun vastuullani. Minulla oli oma huone, mutta ei oikeutta omiin ajatuksiin ja mielipiteisiin sellaisissa asioissa, jotka liittyivät uskonnonharjoitukseen ja työhön. Eikä oikeastaan mihinkään muuhunkaan asiaan. Joten oliko se mikään ihme, jos Tittaa kummastutti miten minä oikeastaan kestin.”
Ellilä on tuonut kirjassaan mielenkiintoisen twistin miehen
ja naisen rooleihin työssä ja kotona. Seurakunta yhteisönä ja voimakkaat ”yhteiset”
aatteet siivittävät lukukokemusta. Ajattelin uskonnollisen säväyksen tekevän
kirjasta tylsän ja tunkkaisen, mutta se oli hersyvän raikas ja kepeää
luettavaa. Vasta tätä kirjoittaessa, minulle selvisi tämän olleen kirkkotrilogian
ensimmäinen osa. Pitää siis jälleen lisätä kirjoja luettavien listalle.
”Minä kestin kai sen vuoksi, etten ajatellut asiaa. Jos ajattelin, lakkasin heti kestämästä.”
Kirsti Ellilä: Pappia kyydissä
Karisto 2009, s. 256
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti