Denise Mina: Ampiaiskesä

Onneksi annoin Minan kirjoille vielä mahdolllisuuden. Ampiaiskesä oli mielestäni huomattavasti parempi kuin aikaisemmin lukemani yksin yössä. Kirjoitustyyli oli tietenkin hyvin samanlainen, mutta siihen oli jo tottunut ja aikaisemmin häirinneet asiat eivät enää juuri haitanneet.

Kirja jatkoi rikosylikonstaapeli Alex Morrown tutkimuksia. Hän on saanut asiat selvitettyä miehensä kanssa ja odottaa kaksosia. Odotin innokkaasti lisää Alexin sukulaisuussuhteiden sekoittumista tutkimuksiin, mutta tässä kirjassa niille ei annettu juurikaan jalansijaa. Hänen yksityiselämästään ei ole juuri kirjoissa kerrottu, mutta tuon vähänkin odottaa koko ajan sekoittuvan jollakin lailla tutkimuksiin. Minut on täysin koukuttanut tämä "hyvä sisko - paha veli" -asetelma. Alexin velipuoli on kuvattu kirjassa rikolliseksi, jota Alex ei halua elämäänsä. Kirjan lopussa hän kuitenkin aikoo suostua palvelukseen, jota hänen veljensä on pyytänyt. Enempää siitä ei sitten kerrottukaan. Suunnitelmani jättää tämän kirjailijan kirjat täysin taka-alalle on alkanut pahasti rakoilla.

Tapahtumat alkavat kun Glasgow'n hienostoalueella lapsuudenkodissaan murhataan raa'asti prostituoituna toiminut Sarah Erroll. Lähes samaan aikaan Kentissä miljonääri hirttää itsensä. Kaukana toisistaan tapahtuneiden kuolemantapausten välillä alkaa löytyä hiljalleen yhdistäviä tekijöitä. Molemmat kuolleet ovat tunteneet toisensa hyvin. Raa'an surman takana näyttäisi olevan Alexin lapsuudenystävän kaksi lasta. Ainakin Alexin esimiehen mielestä. Kaiken keskellä poliisiasemalla on kapinahenkisyyttä ja Alex pyrkii pysymään poissa ristitulesta.

Kirjassa on hieno tarina sisäoppilaitokseen suljetusta nuoresta pojasta, joka ei ollut kotona kokenut rakkautta. Hän oli tuntenut riittämättömyyttä ja pelkää nolaavansa itsensä ja näin saavansa epäilyttävän maineen. Viimeisenä pisarana hänen isänsä nitistää hänet, tuhoaa hänen minuutensa... Nuoren pojan on kasvettava aikuiseksi ja kohdattava jälleen perheensä.

Olin täysin yllättynyt, että pidin kirjaa lopulta todella hyvänä. Tartuin siihen hieman hällä väliä asenteella, mutta lupaava alku vei heti mennessään. Omia suosikkejani eivät ole kirjat, joissa murhaaja tiedetään alusta alkaen, mutta loppu pelasti kaiken. Odotin hieman vaisua loppua tapahtumien selvittyä, mutta se oli kaikkea muuta. Parin viimeisen lyhyen kappaleen aikana selviää, mitä kullekin kirjan hahmolle on tapahtunut ja kuitenkin se vielä kääntää kaiken päälaelleen. Loistava lopetus kirjalle.

Osallistun tällä  Lukuiloa perhoslaaksossa -haasteeseen.

Denise Mina: Ampiaiskesä
The End of the Wasp Season 2011
suom. Juha Ahokas
Like 2012, s. 397

Denise Mina: Yksin yössä

Kerrankin osasin aloittaa sarjan lukemisen ensimmäisestä kirjasta. Tämä kirja siis tuli valittua lähinnä sarjan seuraavan kirjan vuoksi. Ampiaiskesä olisi seuraavaksi luettavana.

Kirja aloitti rikoskonstaapeli Alex Morrow'n tutkimuksista kertovan sarjan. Alex on naimisissa oleva 35-vuotias nainen, joka on koko poliisiuransa ajan pyrkinyt pitämään menneisyytensä ja sukulaisuussuhteensa salassa. Omakaan parisuhde ei ole parhaimmalla tolalla ja kotiin ei kiinnosta mennä.

Eräänä iltana Alexin synnyinseudulla kaksi naamioitunutta miestä hyökkää erääseen taloon.  Hyökkääjät etsivät Bobia, mutta talossa ei asu ketään sen nimistä. Hyökkääjien kuljettajana on nisti, eivätkä he itsekään ole aikaisemmin tehneet mitään vastaavaa. Kaikki tuntuu menevät väärin jo valmistautuessa iskuun. Bobia etsiessä tapahtumien kulku lähtee entistä enemmän kulkemaan väärään suuntaan. Vahinkolaukaus, väärän miehen kaappaaminen, nistin tunarointi auton kanssa...

Alex Morrow toivoo saavansa tapauksen tutkittavakseen, mutta se annetaan hänen kollegalleen. Miehelle joka ajattelee vain uraansa eikä halua muiden keräävän lainkaan kiitosta tutkimuksista. Varsinkin Alexin saadessa jonkin idean tai keksivän jotakin, hänet jyrätään häpeilemättömästi taka-alalle. Kireät välit tutkinnassa ovat vähällä sotkea tutkimuksia eikä esimieheltä tule kiitosta. Kollegoiden tulee selvittää välinsä ja unohtaa erimielisyytensä.

Kirjan juoni oli hyvä, mutta en pitänyt kerrontatavasta. En saanut juuri otetta kirjasta ja lukeminen jäi pintapuoliseksi. Kaapatun ja toisen kaappaajaan haaveilujen sekoittuminen tapahtumiin häiritsi. Myös muiden henkilöiden ajatukset risteilivät sinne tänne kappaleiden välillä. Samalla tavalla omatkin ajatukset haahuilivat kirjaa lukiessa. Välillä huomasi lukeneensa sivun, vaikka ajatukset olivat aivan muualla. Oli palattava takaisin ja luettava uudelleen.

Kaiken uhalla ajattelin antaa vielä Minan kirjoille mahdollisuuden. Olen "kuullut" niistä hyvää ja hahmona Alex vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Denise Mina: Yksin yössä
Still Midnight 2009
suom. Juha Ahokas
Like 2011, s. 351

Agatha Christie: Teetä kolmelle

Elinor Carlisle on saanut kirjeen, joka sisältää varoituksen. Häntä varoitetaan muuan tytöstä, joka mielistelee hänen tätiään perintörahojen toivossa. Mikäli Elinor ei tekisi mitään, hän saattaisi menettää perintönsä. Hän tajuaa ettei ole aikoihin käynyt tapaamassa tätiään ja lähtee tämän luokse kihlattunsa Roddy Welmanin kanssa.

Tätinsä luona Elinor ja Roddy tapaavat kirjeessä mainitun tytön Mary Gerrardin. Kaikki kolme ovat olleet lapsuudessaan ystäviä. Roddy rakastuu Maryyn nähdessään tämän pitkän ajan jälkeen, mutta hän ja Elinor eivät viivy kauaa tädin luona. Täti kartanon rouva Laura Welman saa toisen halvauskohtauksen ja kihlapari palaa kartanoon. Rouva Welman ei ole tehnyt testamenttia ja pyytääkin seuraavaksi aamuksi asianajajan luokseen. Yllättäen Rouva Welman kuitenkin kuolee yön aikana ja testamentti jää tekemättä.

Roddyn rakkaus Marya kohtaan ei ole laantunut ja hänen ja Ellinoran kihlaus purkautuu. Ellinora viha Marya kohtaan kasvaa, mutta hän yrittää käyttäytyä kiltisti tätä kohtaan. Myytyään tätinsä kartanon Ellinoran tulee tyhjentää kartano. Samaan aikaan myös Mary on tyhjentämässä edesmenneen isänsä mökkiä ja nuoret naiset päätyvät nauttimaan yhdessä teetä ja voileipiä sairaanhoitaja Hopkinsin kanssa. Elinor ja Hopkins poistuvat kettiöön tiskaamaan ja Mary jää yksin. Tarjoiluhuoneeseen palatessaan he löytävät Maryn hyvin heikossa kunnossa. Lääkäri ehditään pyytämään paikalle, mutta mitään ei ole enää tehtävissä.

Maryn todetaan saaneen kuolettavan annoksen morfiinia ja Ellinor joutuu tästä syytteeseen. Hänen tätinsä nostetaan haudasta ja todetaan myös kuolleen morfiinin yliannostukseen. Tuomio on lähes varma ja Ellinor itsekin melkein kuvittelee olevansa syyllinen suunniteltuaan Maryn kuolemaa. Lääkäri Peter Lord on kuitenkin niin ihastunut häneen ettei toivo tämän joutuvan hirtetyksi. Lodr pyytääkin apua Hercule Poirotilta, jonka pienet harmaat aivosolut alkavat tutkia lähes selvää tapausta.

Kirja tuli ahmaistua yhdeltä istumalta, mikä ei ole mitenkään erikoista Christien kirjojen kohdalla. Christie on yksi lempikirjailijoistani ja Hercule Poirot on mielestäni paras hänen luomistaan hahmoista. Vielä kun David Suchet on Poiron roolillaan luonut niin hyvän mielikuvan pienestä munan muotoisen pään omaavasta belgialaisetsivästä. Kyllä, olen nähnyt hänen roolisuorituksiaan ennen kuin olen lukenut yhtään Porotista kertovaa kirjaa. En tiedä millaisen kuvan olisin luonut tästä viiksillään ja älynlahjoillaan ylpeilevästä miehestä ilman Suchetia. Vaikka yleensä kirjat ovat elokuvia parempia, ovat Christien kirjoihin perustuvat Poirotista kertovat elokuvat tästä poikkeus. Mielestäni niin kirjat kuin elokuvatkin painivat lähes samassa sarjassa.

Olen lukenut paljon Christien tuotantoa ja vain muutamia on enää lukematta. Myös tämän kirjan olin lukenut aikaisemminkin, mutta juonenkäänteet olivat jo karisseet mielestäni ja kirja oli yhtä kutkuttava kuin ensimmäiselläkin lukukerralla. Tämä ei mielestäni ole aivan hänen parasta tuotantoaan, mutta yhtä koukuttava kuin muutkin kirjat.  Pidän Christien kirjoista mielenkiintoisten hahmojen lisäksi siitä, että jännitys jatkuu aivan loppuun asti ja murhaajaa on lähes mahdoton ennalta arvata. Tietoa epäiltyjen toiminnasta annetaan runsaasti, mutta omat pienet harmaat aivosoluni eivät ole vielä kertaakaan onnistunut yhdistämään näitä oikein ennen murhaajan esille tuomista. Pidän kirjoissa myös siitä, että niissä motiivit ja tapahtumien kulku tuodaan tarkasti esille.

Agatha Christie: Teetä kolmelle
Sad Cypress 1945
suom. Anna-Liisa Laine
WSOY 2011, s.233

Simon Tofield: Simonin kissa vs. maailma

Nyt on tullut luettua sen verran sotakirjallisuutta, ja tälläkin hetkellä on menossa keskitysleirien elämästä kertova kirja, että kaipasin jotakin aivan muuta. Siihen tämä kirja oli aivan loistava. Simonin kissasta kertovia kirjoja lukiessa ei voi kuin nauraa. Jokainen, jolla on kissa, löytää varmasti yhtäläisyyksiä piirrettyjen ja oikeiden kissojen väliltä.

Simon Tofieldin kissat ovat varmasti tunnetumpia Youtuben videoista kuin sarjakuvista. Tässä kirjassa kissa koettelee omia ja maailmansa rajoja. Jokaisella sivulla on yksi värillinen kuva, jossa kissa vastustaa jotakin, peiliä, avoimia hellyydenosoituksia, maanantaita, kissanäyttelyä ja jopa painovoimaa.

 Kissojen piirtämiseen Simon sai idean omasta kissastaan ja kirjan kissoilla on esikuva oikeassa elämässä. Vaikka kissat perustuvatkin Simonin omiin kissoihin, ei näillä ole kirjoissa nimiä. En ole tähän aikaisemmin kiinnittänyt mitään huomiota, eikä kissojen nimeämättömyys oikeastaan edes haittaa lukiessa. Simon omistaa neljä löytöeläintaloista pelastettua kissaa. Tässä kirjassa näistä neljästä esiintyy kuitenkin vain kaksi.

Suuri valkoinen kissa on ensimmäinen Simonin piirtämistä kissoista ja esiintyykin pääosissa aina videoissa sekä kirjoissa. Yleensä sen toiminta liittyy ruokaan tai pikemminkin sen hankkimiseen. Tässä kirjassa ruoka ei kuitenkaan ollut niin voimakkaasti kissan mielessä.  Toinen kissa on harmaa pörröinen kissanpentu, joka välillä auttaa vastustamaan maailmaa tai sitten pentua vastustetaan. Lisäksi muita hahmoja kirjoissa ovat tietenkin Simon ja tämän vaimo, mutta myös monet pihapiirin  eläimet. Ulkoa ja välillä sisältäkin löytyy lintuja, pupuja, siilejä, koiria ja tietenkin puutarhatonttu.

Kaikki aikaisemmat sarjakuvat Simonin kissoista ovat olleet mustavalkoisia, mutta itse pidin jotenkin enemmän näistä väritetyistä.
Näitä kirjoja on aina hauska lukea tai pikemminkin katsella, sillä tekstiä ei juurikaan ole. Tämän kirjan avatessaan tietää varmasti nauravansa, joten Simonin kissakirjat ovat loistavia piristämään päivää kuin päivää.

Simon Tofield: Simonin kissa vs. maailma

Simon's cat vs. the World 2012

Gummerus 2013, s. 96

Terry Pratchett: Valkoparta Karjupukki

Terry Pratchett: Valkoparta Karjupukki
Hogfather 1996
Suom. Marja Sinkkonen
Karisto 2001, s. 348


Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kiekkomaailmaan, kiekon malliselle laatalle, joka kulkee halki avaruuden jättiläiskilpikonna Suuren Kaksosen selässä seisovien neljän elefantin päällä. Se on maaginen paikka, jossa velhot, noidat, varkaiden killan jäsenet, salamurhaajat ja monet muut asustavat. Joulun sijaan kiekkomaailmassa vietetään karjunvalvojaisia. Karjupukki kulkee talosta taloon neljän suuren karjun vetämässä reessä, pukeutuu punaiseen takkiin ja lakkiin sekä tiputtautuu savupiipusta jakamaan lapsille lahjoja. Tänä karjunvalvojaisiltana Karjupukki ei ole kuitenkaan aivan oma itsensä. Kaikki on lähes niin kuin pitäisi, mutta pukki on hyvin hoikka ja hänellä on mukanaan hyvin ruma tonttu Albert.

Itse Kuolema on astunut Karjupukin rooliin, jotta ihmisten usko pukkiin ei kuolisi ja aurinko nousisi vielä seuraavanakin päivänä. Katoille ilmestyy reen jäljet ja matoille nokisia kengänjälkiä. Pukille tarkoitetut sherryt ja nauriit katoavat sekä lapsien takanreunoille jättämät sukat täyttyvät lahjoista. Lapset myös näkevät punaisiin pukeutuneen hahmon, mutta he näkevät myös sen todellisen muodon, sillä lasten mieli on vielä avoin näkemään asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Pelastaakseen Karjupukin kuolema ei voi tehdä enempää kuin esiintyä hänenä, mutta hän saa lapsenlapsensa uteliaaksi ja sotkeentumaan asioihin.

Kyllä, kuolemalla on lapsenlapsi Kiekkomaailmassa. Kuoleman ottotyttären tytär Susan Sto-Helit toimii kotiopettajana ja pyrkii kaikin tavoin olemaan normaali. Ainakin siinä määrin mitä normaali voi olla. Hän yrittää olla kulkematta seinien läpi ja käyttämättä ääntä, joka tunkeutuu kuulijan tajuntaan. Susan elää kaikin puolin mukavaa elämää, kunnes Kuoleman touhut saavat hänet huolestumaan. Hän alkaa selvittää, missä oikea Karjupukki on ja miksi Kuolema tuuraa tätä.

Olen lukenut lähes koko Pratchetin tuotannon, vain muutamia uusimpia on lukematta. Tämänkin kirjan olen lukenut useampaan kertaan. Yleensä en pidä fantasiasta, mutta jotenkin Pratchetin mielikuvituksen tuotokset miellyttävät minua. Niiden mukana pääsee täysin erilaiseen maailmaan. Vaikka kirjoissa seikkailee Kuolema, eivät kirjat ole verellä mässäilyä ja suolenpätkiä. Kuolema onkin kirjojen hahmoista ehdoton suosikkini. Hänen ajatusmaailmansa ja mieltymys ihmisiin on huvittava.

Muutkin hahmot ovat mielenkiintoisia ja huvittavia. Yksinkertaiset asiat muuttuvat vaikeiksi ja hahmojen ajatusmaailma on kaikilla omalaatuinen.  Huumori kirjoissa on täysin omanlaistaan enkä ole lukenut fantasiakirjallisuutta riittävästi verratakseni sitä jonkun toisen kirjailijan tuotoksiin. Tässä kirjassa juonenkäänteitä ei voi mitenkään arvata ennalta. Mikäli ei fantasiasta pitäisikään, voin suositella kuitenkin tutustumaan Pratchetin tuotantoon. Se poikkeaa suuresti muista saman tyylisuunnan kirjoista ja voi yllättää lukijansa positiivisesti. En voi kuitenkaan vakuuttaa, että jokainen kirjan lukija siitä pitäisi.

P.D. James: Syystanssiaiset

Kirjan nappasin mukaani kirjastosta asiointipäivänäni palautettujen hyllystä. Onneksi, sillä sen vieressä oli myös Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, jonka tapahtumiin syystanssiaiset ovat jatkoa. Saatuani ylpeys ja ennakkoluulon luettua aloitin heti tämän lukemisen. Hädin tuskin edes huomasi, että kirja ja kirjailija olivat vaihtuneet. Tosin tässä seurattiin pääasiallisesti herra Darcyn ajatuksia. Joka tapauksessa ihana Elizabethin ja herra Darcyn tarina sai jatkua...

Herra ja rouva Darcy ovat asuneet onnellisesti kuusi vuotta Pemberleyn kartanossa. Kartanon henkilökunta on ottanut rouvan lämpimästi vastaan kartanon emännäksi ja suunnitteilla on jokavuotiset lady Annen tanssiaiset. Tanssiaisten aattona illan vieton kartanossa keskeyttää huomion kiinnittyminen hurjaa vauhtia lähestyviin vaunuihin.

"Elizabeth ja muu seurue  kerääntyivät ikkunaan, ja he näkivät etäältä kiesit, jotka etenivät metsätietä pitkin kohti taloa keikkuen ja huojuen, sivulyhdyt loistaen kuin pienet liekit. Mielikuvitus täydensi sen, mitä ei pystynyt niin kaukaa näkemään - hevosten tuulen pörröttämät harjat, niiden vauhkot silmät ja pingottuneet lavat, kun vasemmanpuoleisen hevosen selässä istuva ajuri veti ohjaksista kaikin voimin. Kiesit olivat vielä liian kaukana, jotta pyörien ääntä olisi kuulunut, ja Elizabethista tuntui kuin hän olisi nähnyt tarunomaisten aavevaunujen, kuoleman pelätyn sanansaattajan, kiitävän ääneti kuun valaiseman yön halki.

Vaunut ovat juuri ja juuri pysähtyneet kun niistä nousee Elizabethin nuorempi sisko Lydia ulvoen, että hänen miehensä on murhattu. Lydian saavuttua kartanoon lähtevät miehet metsään etsimään kahta sinne kadonnutta miestä ja löytävätkin heidät. Lydian aviomies löytyy hengissä ja yltä päältä veressä parhaan ystävänsä ruumiin luota. Umpihumalassa hän väittää ystävänsä kuoleman olevan hänen syynsä. Myöhemmin hänet pidätetään ja häntä syytetään murhasta.

Herra Wickhamin ja Lydian avioliitto on kestänyt, joskin välillä heikoissakin oloissa avioitumisen jälkeen. Herra Wickham oli viettänyt lapsuutensa Pemberleyn kartanossa, mutta myöhemmin sotkenut asiansa ja välinsä herra Darcyn kanssa useammankin kerran. Hän ei ole sittemmin ollut tervetullut kartanoon, vaikka sukulaisuussuhteet  sitovatkin perheet yhteen. Herra Darcy on joutunut tuhlaamaan rahojaan useampaan kertaan Wickhamin vuoksi ja jälleen kerran hänen on autettava inhoamaansa ihmistä Elizabethin vuoksi...

Jossakin vaiheessa kirjan tyyli muuttui ja menetti mielenkiintonsa. Tietenkin vanhan klassikon ja uuden dekkarin tyylitkin ovat täysin erilaisia, mutta lupaavan alun jälkeen odotukseni olivat korkeammalla. Minua häiritsi pitkään metsässä ammutut laukaukset. Ase oli ollut kuolleena löydetyn kapteeni Dennyn hallussa miesten kadotessa metsään. Kuka oli metsässä ampunut ja miksi, sillä herra Wickhamin ei ollut saanut osumaa. Olisi voinut olettaa kapteenin ampuneen puolustuksekseen, mikäli herra Wickham hänet yritti tappaa. Kapteeniakaan ei oltu ammuttu. Kuka ampui ja miksi?  Kirjassa edettiin häiritsevän pitkälle oikeudenkäynnissä ennen kuin selvisi nuo ammutut laukaukset.

Olisin pitänyt kirjasta enemmän, jos se olisi säilyttänyt saman tyylin alusta loppuun. Tämä oli kirjan suurin miinus. En kuitenkaan mene teilaamaan koko kirjaa. Viihdyttävä lukukokemus, joka piti murhan täytenä mysteerinä lukijalle loppuun asti. Minunkaan vilkas mielikuvitukseni ei pystynyt kehittelemään kirjan juonenkäänteitä vastaavia kuvitelmia.

P.D. James: Syystanssiaiset
Death comes to Pemberley 2011
Otava 2012, s. 348

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Aivan ihana kirja. Leijailen vieläkin 1800-luvun Englannin tunnelmissa ihanan Herra Darcyn kanssa. Tarina on varmasti monille tuttu ja niille joille ei ole suosittelen kirjan lukemista. Ei voi sanoa, että tämä olisi vain romantikoille soveltuvaa rakkaushömppää. Ei todellakaan. Mielenkiintoiset henkilöhahmot, kuvaukset 1800-luvun Englannista, luokkaerot, naisten asema höystettynä hyvillä juonenkäänteillä ja huumorilla tekevät kirjasta lukuhermoja kutkuttelevan kokemuksen. Tekstin perusteella ei voisi kuvitellakaan, että kirjan julkaisemisesta on jo 200 vuotta.

Herra Bingley vuokraa Bennetien naapurista Netherfieldin kartanon. Nuori naimaton ja varakas herra saa kylän äidit ja tyttäret sekaisin. Tyttäret koettavat päästä hyviin naimisiin ja äidit pyrkivät toteuttamaan tämän mahdollisimman nopeasti. On siis luvassa tanssiaisia, illalliskutsuja ja runsaasti vierailuja. Bennetin perheessä on viisi naimatonta tytärtä ja heidän äitinsä päättää naittaa yhden näistä herra Bingleylle. Bingley huomioikin tanssiaisissa tyttäristä vanhimman ja kauneimman Janen.

Tanssiaisiin herra Bingley on kutsunut myös ystävänsä herra Darcyn, toinen varakas poikamies, jonka varallisuus on vieläkin houkuttelevampi kuin herra Bingleyn. Pian ihmisille kuitenkin selviää että Darcy on hyvin ylpeä ja koppava. Hän vain mököttää tanssiaisissa eikä pysty kuvittelemaan edes tanssivansa kenenkään pienen kylän tilallisten tyttärien kanssa, naimisiin menemisestä puhumattakaan. Bennetien toiseksi vanhin tytär Elizabethkin tekee herra Darcystä omat johtopäätöksensä ja on varma tämän vihaavan naisia. Hän on kuitenkin väärässä ja alkaa herättää tahtomattaan tunteita herra Darcyssä. He kuitenkin ovat eri luokkayhteiskunnista, eikä Elizabeth pidä herra Darcystä.

Nuoren hyvin ennakkoluuloisen Elizabethin elämänvaiheita on mielenkiintoinen seurata. Hänen sanavalmiutensa luo useamman mielenkiintoisen keskustelun herra Darcyn kanssa. Kilpakosijat, kylän juorut ja nuoret paikkakunnalle saapuneet upseerit sekoittavat entisestään jo epätoivoiselta tuntuvaa rakkaustarinaa Elizabethin ja herra Darcyn välillä. Myös Janen ja herra Bingleyn rakkaustarina saa takaiskun Bingleyn muuttaessa talveksi Lontooseen.

Tyttäristä keskimmäinen Mary on hyvin valju hahmo kirjassa. Lukutoukka joka jää kauneudessa muiden sisarien varjoon ja pyrkii muilla avuin herättämään miesten mielenkiinnon siinä kuitenkaan onnistumatta. Nuorimmaiset Lydia ja Kitty ovat vallattomia ja juoksevat paikkakunnalle saapuvien upseerien perässä minkä ehtivät. Tästä ei ole kuin huonoja seurauksia ja perheelle koituu häpeää, niin etteivät Jane ja Elizabeth ehkä pääsekään naimisiin. Näiden lisäksi vielä herra ja rouva Bennet tuovat omalla käytöksellään häpeää tyttärille ja vaikeuttavat naimisiin pääsyä.

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Pride and Prejudice 1813
WSOY1949, s. 328