Veli Salin: Lauri Törni:Kovamaineiset sissit

Toinen saman kirjailijan kirja heti perään, vaikka ensimmäinenkään ei ollut mitenkään kehuttava. Tämä oli oikeastaan vielä huonompi kuin Vaarallinen tehtävä. Vaikka kirja olikin lyhyt, ei se tuntunut kovin nopealukuiselta. Sekavan oloinen teksti ja tapahtumien kuvaus pakotti lukemaan tarkasti ja koko ajan seuraamaan mitä luki. Helposti ajatukset lähtivät aivan muihin aiheisiin ja huomasin heti tippuneeni tapahtumien kulusta. Oli pakko palata hieman taaksepäin ja lukea uudestaaan.



Kirja ei mitenkään pitänyt otteessaan. Sotilaista kerrottiin hyvin vähän, joten oli vaikea lähestyä paremmin yhtäkään heistä. Edes Törnistä en saanut juuri yhtään enempää irti kuin ensimmäisen Salinin kirjan jälkeen. Tämän alkoholin käyttöä ja mainetta niin sodassa kuin sen ulkopuolella tuotiin kirjan lopussa esiin, mutta kuten kirjassakin todetaan eivät totuus ja tarinat aina kohtaa. Miten lie tämän kertomuksen kohdalla?

Kirjan tapahtumat alkavat syksyllä 1942, jolloin venäläisten desantti- ja partio-osastojen onnistui kulkea suomalaisten asemien läpi. Venäläiset tekivät asemien takana tuhojaan ja näitä vastaan päätettiin perustaa kaksi sissikomppaniaa. Törni määrättiin toisen komppanian päälliköksi. Hän sai komppaniaansa edellisiltä partioretkiltä tuttuja miehiä sekä näiden lisäksi seuloi mukaan muita kovia sissejä. Komppaniaan ei ollut helppo päästä. Jokaisen tuli olla vapaaehtoinen ja selvitä lääkärintarkastuksesta. Näiden lisäksi sotilaita karsittiin vielä koulutusjakson aikana. Osa ei kestänyt jatkuvaa ja vaativaa koulutusta.

 1943 helmikuun puolen välin jälkeen komppania sai ensimmäisen komennuksensa. Pitkä hiihtomatka alkoi. Komennuksen aikana suomalaiset olivat useita kertoja lähellä ylivoimaista vastustajaansa. Taisteluissa sissit olivat lähellä joutua alakynteen ja komennus oli jäädä Törninkin viimeiseksi. Oli lähellä etteivät venäläiset saaneet häntä vangiksi tai hengiltä. Osalle matka jäi viimeiseksi ja osa selvisi, joskin loukkaantuneena. Ylivoimainen vastustaja kärsi kuitenkin vielä suuremmat menetykset kuin suomalaiset.

Törni jakoi välillä komppaniaa pienemmiksi partioiksi, jotka tekivät tiedusteluretkiä selvittääkseen venäläispartioiden sijainteja ja liikkeitä. Yksi partioista lähti oletettuun venäläisten tukikohtaan. He löysivätkin suomesta loikanneen Valter Vallin sissit ja jäivät yöksi seuraamaan näiden toimintaa. Venäläiset majoittuivat mukavasti taloihin, saunoivat ja söivät. Suomalaiset puolestaan majoittuivat läheiseen heinälatoon ja yrittivät kerätä kylmässä voimia sen mitä pystyivät.

Aamulla alkoi kilpahiihto venäläisten ja suomalaisten välillä takaisin Ontajärven rantaan. Venäläisten sisseissä oli hyviä hiihtäjiä, jopa parempia kuin suomalaisissa. Nämä tekivät suomalaisten sissien paluumatkan hankalaksi ja yhteenotoilta ei voitu välttyä. Kirjan loppu kertoikin sitten muista kevään 1943 aikana tehdyistä tiedusteluista. Kevät oli sodankannalta rauhallista aikaa. Lumien sulaminen ja jäiden lähtö esti entisen kaltaisten tiedustelujen tekemisen. Törni pääsi lähtemään lomalle ja rintamalle jääneet suomalaiset yrittivät lomien toivossa saada venäläisvankeja.

Toivoin kirjan kertovan enemmän itse Törnistä. Kertomus kuitenkin painottui suurelta osin muihin komppaniassa palvelleisiin sotilaisiin ja näiden toimintaan. Mielenkiintoista sekin, mutta oletukseni Törnin nimeä kantavalle kirjalle oli, että se kertoisi nimenomaan Törnistä. Tämä taitaa jäädä viimeiseksi Salinin kirjoittamaksi kirjaksi omalta osaltani.

Osallistun tällä kirjalla Ihminen sodassa -haasteeseen.

Veli Salin: Lauri Törni: Kovamaineiset sissit
Revontuli 2011, s. 197

Veli Salin: Lauri Törni: Vaarallinen tehtävä

Kirjan valitsin lähinnä Törnin vuoksi. Olen kuullut paljon juttuja tästä sotasankarista, mutta en ole koskaan aikaisemmin lukenut mitään hänestä. Kirjassa luutnantti Törni sai vaarallisen tiedustelutehtävän lokakuussa 1942. Hänen tulis selvittää venäläisten ryhmittymät, kerätä mahdollisimman paljon tietoa ja mahdollisuuksien mukaan ottaa vanki. Tehtävää varten Törni kokosi kahdeksan hengen joukon nuorista talvisodan taistelijoista mukaansa. Radistit ja venäjää osaavat olivat etusijalla vapaaehtoisista valittaessa.


Ennen tiedusteluretkelle lähtöä sotilaat harjoittelivat päivittäin rajan takana tarvittavia taitoja. Kaikki toiminta hiottiin Törnin silmien alla täydellisyyttä hipovaksi. Tiedusteluretki tulisi olemaan myös fyysistä kuntoa vaativa, joten myös tätä kohennettiin jokaisen osalta ennen matkaan lähtöä. Kaikkea ei harjoittelussakaan osattu ottaa huomioon. Muun muassa heti matkaan lähdössä koitui ongelmia painavista repuista. Pienillä vanerisilla pioneeriveneillä oli harjoiteltu huolella, mutta ilman ylimääräistä painoa. Reppujen tuoma ylimääräinen paino upotti pienen veneen.

Matka vihollislinjojen taakse alkoi Voljärven ylityksellä sekä vaativalla reitillä Stalinin kanavaa pitkin läheltä venäläisten miehittämiä saaria ja rantoja. Partio leiriytyi röyhkeän lähelle venäläisten leiriä, mutta tiedustelujensa perusteella eivät olleet huolissaan löytymisestään. Leiriytymisen jälkeen alkoivat tiedustelut venäläisten liikkeistä ja ryhmittymistä. Vangin saamisessa tuli ongelmia ja suomalaiset joutuivatkin lähitaisteluun, ensimmäiseen taisteluunsa ylitettyään rajan. Vangilta saadut tiedot saivat kunnianhimoisen Törnin suunnittelemaan lisää tiedustelutehtäviä ja mahdollisimman suuren tuhon taakse jättämistä.

Suunnitelmien hankaluus huomattiin ja niitä muutettiin toteuttamiskelpoisemmiksi ennen paluuta. Tiedustelut uusiin kohtiin onnistuivat, mutta nyt venäläiset jo tiesivät suomalaispartiosta. Kotimatkalle oli lähdettävä heti, ennen kuin venäläisten koirat tai lentokoneet havaitsisivat sissit. Venäläiset osasivat odottaa suomalaisten yritystä palata järven yli, joten heitä odotettiin saarilla. Valonheittimet ja -raketit valaisivat mustaa järvenpintaa suomalaisten pyrkiessä takaisin kotimaahan. Kirkkaassa valossa veneet oli myös helppo havaita.

Kirjan kertomus perustui Törnin raporttiin vaarallisesta partiomatkasta syksyllä 1942. Tapahtumat kuvataan melko yksityiskohtaisesti ja kertomus on mielenkiintoinen. Itse en kokenut kuitenkaan suurtakaan jännitystä suomalaisten joutuessa tiukkaankaan tilanteeseen. Jotenkin kerrontatapa jäi hieman vaisuksi kuvailluissa, joissa sissit kohtasivat venäläisiä. Tarkemmat kuvailut sisseistäkin jäivät hyvin vähäisiksi. Kotipaikka tuli jokaisesta heti kirjan alussa selville, mutta sen tarkempia tietoja ei juurikaan tullut esiin.

Sisseistä sai melko röyhkeän kuvan kirjassa ja venäläisistä taas pelkurimaisen ja osaamattoman. Tiedä sitten katsellaanko jälleen asioita sinivalkoisten lasien läpi. Joka tapauksessa suomalaiset sissit olivat kovahermoisia toimiessaan noin lähellä venäläisten miehityksiä. En oikein osaa kuvailla Törnistä saamaani kuvaa. Toisaalta hyvin taitava sotilas, mutta toisaalta ylimielinen sotahullu. Hänen johtamistaitonsakin ovat kirjassa hieman ristiriitaisia. Miehet arvostavat häntä ja kuuntelevat tätä, mutta muun muassa lopussa yksi vastustaa selvää käskyä kyseenalaistaessaan Törnin toiminnan. Mielenkiinnolla silti aijon tutustua enemmänkin Törnistä kertovaan sotakirjallisuuteen.

Osallistun tällä kirjalla Ihminen sodassa -haasteeseen.

Veli Salin: Lauri Törni:Vaarallinen tehtävä
Revontuli 2009, s. 187

Reino Lehväslaiho: Ei tuumaakaan!

Kirja kertoo jatkosodan kolmannen syksyn tapahtumista Sallan rintamalla Lapissa. Venäläiset pääsevät tekemään yllätyshyökkäyksen ja räjäyttämään suomalaisten parakkeja. Ne olivat kuitenkin tyhjillään, sillä sotilaat oli aikaisemmin komennettu ulos asemiin. Kaiken räiskeen ja paukkeen keskellä venäläiset ehtivät kolkkaamaan muutaman suomalaisen ja ottavat nämä vangeikseen.

Venäläiset vievät kolme suomalaista mennessään ja heidän peräänsä lähetetään välittömästi noin 100 miestä. Vankien selviäminen on epäselvää, sillä venäläiset ovat usein ampuneet tai hirttäneet vangit kun heitä on yritetty vapauttaa. He eivät myöskään vie mukanaan haavoittuneita vankeja, mikä heikentää vankien selviytymismahdollisuuksia. Matkalla sissit kohtaavat usein vihollisen partioita ja miehiä jää matkan varrelle.

Kun kirjasta oli luettuna hieman yli puolet, vankien kohtalot olivat selvinneet jo selvinneet. Ihmettelinkin tässä vaiheessa, onko loppu kirja jälleen suomalaisjoukkojen palaamista takaisin rajan yli Suomeen. Sissit saivat kuitenkin uuden tehtävän. Heidän tuli räjäyttää venäläisten tukikohta. Sissit löytävät rakenteilla olevia parakkeja ja päättävät räjäyttää ne oikean kohteen sijaan. Venäläiset kuitenkin huomaavat aikeet ja asettuvat odottamaan suomalaisia. Tehtävän suorittamisen jälkeen sisseillä alkaa verinen kotimatka.

Kirja alkoi sillä, että poliisi lähtee hakemaan vääpeli Männyn isää Severi Mäntyä kotoaan lepäämään sairaalaan. Samalla hän saa kuulla jonkun Mänty nimisen loukkaantuneen rintamalla, mutta etunimestä ei ole tietoa. Kirjan epilogissa Severille selviää, mitä hänen pojalleen on tapahtunut rintamalla. Odotinkin koko kirjan ajan saavani lukea mitä Severi tekee ja ajattelee odottaessaan tietoa pojastaan. Valitettavasti sitä joutui odottamaan aivan kirjan viimeisille sivuille asti.

Putosin muutaman kerran kärryiltä kenestä sissistä milloinkin puhuttiin. Jälleen oli paljon sissejä ja nimiä. Kirjaa sekoitti myös se, että joukot olivat kairassa hajallaan pienemmissä partioissa ja kaikkien liikkeitä ja toimia seurattiin erikseen. Välillä kyllä sai jännittää oikein kunnolla saavatko sissit pelastettua vangit, selviävätkö kohtaamisista venäläisten kanssa ja pääsevätkö takaisin Suomen puolelle, mutta marssikuvailut alkoivat kyllästyttämään.

Pidän kuitenkin edelleen kertomuksista sissien taisteluista rintamalla. Välillä tosin tuntui etteivät he olisi uskaltaneet puoliakaan tekemistään asioista ilman rohkaisuryyppyjä. Vähän väliä matkan varrella otettiin ryyppyjä vodkaa, romuskaa tai mitä kenellä olikaan mukana.

Reino Lehväslaiho: Ei tuumaakaan!
WSOY 2006, s. 370


Osallistun tällä kirjalla Ihminen sodassa -haasteeseen.

Reino Lehväslaiho: Alakurtin tie

Kirjassa luutnantti Männyn toinen sissikomppania komennetaan tuhoamaan venäläisten tukikohta ja autokolonna. Mänty lähtee sadan miehen voimin tuhoamaan tukikohtaa joka sijaitsee Alakurtista Kantalahteen päin. Mukana on useita sodan alusta asti mukana olleita sissejä sekä kolttia, jotka osaavat kulkea kairalla. Koltat joutuvatkin usein marssien ensimmäiseksi tuntiessaan maastot sekä he haistavat ja kuulevat vihollisen paremmin kuin muut.

Komppania saa suoritettua tehtävänsä, mutta sen jälkeen on vielä päästävä takaisin Suomeen. Venäläiset ovat jo selvillä sisseistä ja näiden liikkeistä. Venäläisillä on lisäksi moninkertainen ylivoima niin miesten kuin tulivoimankin suhteen. Sissikomppanian taidot ja rohkeus pistetään koville kun he yrittävät palata rajan toiselle puolen. Tässä joutui itsekin jännittämään miten komppanian tulee käymään ja milloin he törmäävät venäläisiin. Tietenkään menetyksiltä ei pystytty välttymään, mutta silläkään ei onneksi mässäilty kirjassa.

Pidin Lehväslaihon tavasta kertoa, vaikka suuri osa kirjasta olikin marssimista ja vihollisen välttelemistä. Eivätkä mitenkään miellyttävää lukemista olleet jatkuva miesten piereskely, makuulta kuseminen eikä lomille panemaan pääsemisen haikailu. Sitä se varmasti olikin, mutta jossakin vaiheessa toisto alkoi jo ärsyttämään. Samoin kirjassa olleet useat marssit. Lähinnä näissä se, ettei sotilaiden siirtymisiä pystynyt seuraamaan. Mentiin kilometri itään ja sitten toinen pohjoiseen. Kirjan takasivuilla oli kyllä kartta, mutta itse en ainakaan pysynyt kartalla sissien liikkeistä.

Jälleen kerran on taas hieman epäiltävä muutamia kirjan tarinoita, sen verran uskomattomilta ne tuntuvat. Vihollisten puolella olevat Jäämeren eskimot haistavat muka suomalaiset puolen kilometrinkin päästä ja miehet, joskin raavaat sellaiset, heittelevät vihollisia useamman kymmenen metrin päähän. Viettivät lähes viikon tai ylikin märissä vaatteissa syksyllä metsässä lähes nukkumatta ja syömättä.

"Rajaryhmän mukana oli myös rajavääpeli, joka sanoi:
- Siinä näitte kerrankin maailman parhaita sotureita.
- Sällilaumalta näyttivät, korpraali murahti.
- Aivan tavallisia taka-astujia, sotamies sanoi.
- Paljonkaan ette näytä tietävän - sissit ovat jo tehneet monilla rintamilla legendaarisia retkiä kesällä, syksyisin ja talvisin."

Kirjassa palattiin aina välillä tapahtumissa taaksepäin, mikä ei haitannut lainkaan omaa lukukokemusta, pikemminkin päinvastoin. välillä osa sisseistä jäi muusta komppaniasta tai tekivät pienissä ryhmissä tiedusteluja ja etsintöjä, ja näitäkin tapahtumia oli mukava seurata muun komppanian taistellessa muualla. Tapahtumien ajankohdat oli helppo yhdistää kuultujen tulitusten perusteella sekä valorakettien mukaan. Osa sisseistä puhui murretta, mutta ei kunnolla. Joitakin paikkakunnasta riippuen käytettyjä murresanoja, mutta pääasiallisesti kirjakieltä. Hauskintahan tässä oli, että oli pakko itsekin tarkistaa mitä sanat kaira, sojo, saiju ynnä muut vieraat sanat tarkoittivat. 

"Melkoisia menninkäisiä kaikki.
Kuka sanoikaan."

 







Reino Lehväslaiho: Alakurtin tie
WSOY 2010, s. 322



Osallistun tällä kirjalla Ihminen sodassa -haasteeseen.

Unto Tarkkonen: Talvisodan miehet

Kirja kertoo Laatokan Karjalan taisteluista talvisodan aikana. Kertomus perustuu luutnantti Martti Mustosen kirjoittamiin muistelmiin sekä kersantti Simo Gröhnin nauhoitettuihin haastetteluihin. Mustonen toimi 3 KKK/JR 36:n päällikkönä ja Gröhn palveli samassa komppaniassa.

Arkkitehti Martti Mustonen lähettää perheensä maalle turvaan pommituksia. Itse hän jää odottamaan palvelukseenastumismääräytstä, joka eräänä yönä kutsuu reservin vänrikin astumaan palvelukseen. Hänen tulisi matkustaa mahdollisimman nopeasti Joensuuhun. Mustosesta tehdään joukkueenjohtaja ja komppanian korpivaellus alkaa.

Mustosen joukkue on menestyksekäs mottitaktiikassaan ja he valtaavat motittamiaan vihollisten alueita. Samanaikaisesti joukkue kärsii myös tappioita. Menestyksekkäitä hyökkäyksiä seuraa siirto seuraavaan paikkaan ja Mustosen järkytykseksi heidän joukkueensa tilalle tulee nuorista hädin tuskin täysi-ikäisistä miehistä koottu joukkue. Nuoret miehet kuitenkin muuttuvat nopeassa ajassa päteviksi sotilaiksi ja menestyvät kaukopartiomatkoillaan.

Mustosen joukkue on kärsimistään tappioista huolimatta uudessakin kohteessa menestyksekäs. Tappioita kärsitään jatkuvasti puolin ja toisin. Propaganda lisääntyy, mutta suomalaisten sotilaiden usko säilyy. Huhuja rauhansopimuksesta kiirii myös Laatokalla taistelevien miesten korviin, mutta painostus ja puolustus ovat edelleen voimakasta. Taistelu Laatokan herruudesta käy kuumana aivan rauhaan asti. Rauhan tultua suomalaiset joutuvat perääntymään ja osa jättämään kotinsa rajan taakse. Mustonenkin pääsee vihdoin palaamaan kotiin perheensä luokse.

Sotakirjat eivät ole suosikkejani. Tässä kirjassa oli hienoa, että tapahtumat pohjautuivat tositapahtumiin ja sotilaiden kertomuksiin. Joskin osa tapahtumista oli lähes uskomattomia. Mielialat aaltoilivat kirjan mukana melkoisesti. Kuvailut sodan kauhuista ja menetyksistä sekoitettuna menestyksiin ja sotilaiden iloon rintamalla. Sotilaiden oloista ei juurikaan kerrottu. Mielikuvaksi jäikin huomattavasti paremmat olot, kuin mitä ne varmasti olivat.

 Tapahtumat kulkivat nopeatempoisesti eteenpäin ja yksityiskohtaiset kertomukset tapahtumista jäi valitettavan vähäisiksi. Joukkue vaihtoi useampaan kertaan paikkaa ja kartasta joutui seuraamaan, missä milloinkin mennään. Onneksi kirjaan oli lisätty kartta alueesta johon tapahtumat sijoittuivat. Tapahtumat olivat välillä melko uskomattomia ja runsas määrä sotilaiden nimiä sekoitti välillä. 

Unto Tarkkonen: Talvisodan miehet
Tammi 2006, s. 188.


Osallistun tällä kirjalla Ihminen sodassa-haasteeseen.