Reino Lehväslaiho: Alakurtin tie

Kirjassa luutnantti Männyn toinen sissikomppania komennetaan tuhoamaan venäläisten tukikohta ja autokolonna. Mänty lähtee sadan miehen voimin tuhoamaan tukikohtaa joka sijaitsee Alakurtista Kantalahteen päin. Mukana on useita sodan alusta asti mukana olleita sissejä sekä kolttia, jotka osaavat kulkea kairalla. Koltat joutuvatkin usein marssien ensimmäiseksi tuntiessaan maastot sekä he haistavat ja kuulevat vihollisen paremmin kuin muut.

Komppania saa suoritettua tehtävänsä, mutta sen jälkeen on vielä päästävä takaisin Suomeen. Venäläiset ovat jo selvillä sisseistä ja näiden liikkeistä. Venäläisillä on lisäksi moninkertainen ylivoima niin miesten kuin tulivoimankin suhteen. Sissikomppanian taidot ja rohkeus pistetään koville kun he yrittävät palata rajan toiselle puolen. Tässä joutui itsekin jännittämään miten komppanian tulee käymään ja milloin he törmäävät venäläisiin. Tietenkään menetyksiltä ei pystytty välttymään, mutta silläkään ei onneksi mässäilty kirjassa.

Pidin Lehväslaihon tavasta kertoa, vaikka suuri osa kirjasta olikin marssimista ja vihollisen välttelemistä. Eivätkä mitenkään miellyttävää lukemista olleet jatkuva miesten piereskely, makuulta kuseminen eikä lomille panemaan pääsemisen haikailu. Sitä se varmasti olikin, mutta jossakin vaiheessa toisto alkoi jo ärsyttämään. Samoin kirjassa olleet useat marssit. Lähinnä näissä se, ettei sotilaiden siirtymisiä pystynyt seuraamaan. Mentiin kilometri itään ja sitten toinen pohjoiseen. Kirjan takasivuilla oli kyllä kartta, mutta itse en ainakaan pysynyt kartalla sissien liikkeistä.

Jälleen kerran on taas hieman epäiltävä muutamia kirjan tarinoita, sen verran uskomattomilta ne tuntuvat. Vihollisten puolella olevat Jäämeren eskimot haistavat muka suomalaiset puolen kilometrinkin päästä ja miehet, joskin raavaat sellaiset, heittelevät vihollisia useamman kymmenen metrin päähän. Viettivät lähes viikon tai ylikin märissä vaatteissa syksyllä metsässä lähes nukkumatta ja syömättä.

"Rajaryhmän mukana oli myös rajavääpeli, joka sanoi:
- Siinä näitte kerrankin maailman parhaita sotureita.
- Sällilaumalta näyttivät, korpraali murahti.
- Aivan tavallisia taka-astujia, sotamies sanoi.
- Paljonkaan ette näytä tietävän - sissit ovat jo tehneet monilla rintamilla legendaarisia retkiä kesällä, syksyisin ja talvisin."

Kirjassa palattiin aina välillä tapahtumissa taaksepäin, mikä ei haitannut lainkaan omaa lukukokemusta, pikemminkin päinvastoin. välillä osa sisseistä jäi muusta komppaniasta tai tekivät pienissä ryhmissä tiedusteluja ja etsintöjä, ja näitäkin tapahtumia oli mukava seurata muun komppanian taistellessa muualla. Tapahtumien ajankohdat oli helppo yhdistää kuultujen tulitusten perusteella sekä valorakettien mukaan. Osa sisseistä puhui murretta, mutta ei kunnolla. Joitakin paikkakunnasta riippuen käytettyjä murresanoja, mutta pääasiallisesti kirjakieltä. Hauskintahan tässä oli, että oli pakko itsekin tarkistaa mitä sanat kaira, sojo, saiju ynnä muut vieraat sanat tarkoittivat. 

"Melkoisia menninkäisiä kaikki.
Kuka sanoikaan."

 







Reino Lehväslaiho: Alakurtin tie
WSOY 2010, s. 322



Osallistun tällä kirjalla Ihminen sodassa -haasteeseen.