
Jälleen yksi kirja josta takakannen perusteella odotin jotakin aivan muuta. Ei aivan minun mieltymysteni mukainen kirja, mutta ehkä joku toinen nauttii lukukokemuksesta paljon enemmän. Syynä taisi olla oma ymmärtämättömyyteni kirjan filosofisesta puolesta, joka varmasti vaikutti lukukokemukseeni. Alussa kirja vaikutti mielenkiintoiselta. Dianan ikävä äitiään ja inho kaksoissisartaan kohtaan loivat hyvän pohjan tarinalle. Odotin yhteentörmäystä ja kahden erillaisen sisaruksen kohtaamista. Tätä ei varsinaisesti tapahtunut odottamallani tavalla.
Dianan matkustaa Turkkiin löytääkseen sisarensa. Siellä hän tapaa Zeynep Hanimin. Naisen, joka osaa kuunnella ruusuja ja on opettanut sen taidon myös Marialle. Ruusujen kuuntelu vaikutti kirjassa täydeltä huuhaalta, jota en ymmärtänyt alkuunkaan. Mytologinen puoli sen sijaan tarinoineen viehätti kirjassa ja sopi myös tarinaan. Se olisi voinut yhtä lailla toimia ilman, että ruusut kertoivat näitä tarinoita.
Kirjan loppu oli todella pettymys. Odotin loppuun asti, että kirjassa olisi ollut oikeasti kaksoissisaret, mutta näin ei ollut. Valheiden verkko avautui ja Diana suli siihen mukaan sen kummemmin asioita pohtimatta. Jokseenkin tylsä lopetus, tai pikemminkin liian filosofinen minun järjenjuoksulleni.
Serdar Özkan: Kadonnut ruusu -Romaani etsimisestä ja löytämisestä
The Missing Rose 2006
Minerva 2008, s. 191
Tämä olisi sopinut minun viime vuoden lukuhaasteeseen Lukuiloa kukkien keskellä :)
VastaaPoistaMikäänhän ei estä lukemasta sitä, vaikka haaste onkin jo ohi. :) Lukiessa toivoi itsekin olevan keskellä ruusutarhaa.
Poista