tiistai 21. tammikuuta 2014

Tove Jansson: Taikatalvi

Päätin aloittaa muumikirjoihin tutustumiseni näihin pakkaspäiviin sopivalla Taikatalvella. Aikaisemmin olen katsellut vain telkkarista muumeja, myös kirjaan perustuvan jakson. Nämä erosivat muistikuvieni perusteella jonkin verran toisistaan. Mielestäni tuntui oudolta Muumipeikon arkuus ja haluttomuus leikkiä lumessa. Se olikin suurin ja huomattavin ero. Hän tuntui olevan täysin vastakohta sille millaisen kuvan olin telkkarissa pyörivästä sarjasta saanut. Se ei kuitenkaan vaikuttanut lukukokemukseen negatiivisesti.

Kirjassa muumit nukkuvat talviuntaan, kuten joka vuosi marraskuusta kevääseen. Jostakin syystä Muumipeikko herää eikä saa enää unta. Hän ei kuitenkaan saa muita perheestään hereille ja päättää lähteä ulos tutkimaan. Talvi on pelottava eikä Muumipeikko pidä siitä. Aurinko ja puiden vihreys on kadonnut. Kaikkialla on vain lunta ja jäätä. Hiljalleen hän alkaa tutustua Muumilaaksossa talvella viihtyviin asukkaisiin ja huomaa myös Pikku Myyn olevan hereillä.

Muumipeikko sinnittelee talven läpi kestiten ja majoittaen joukkoa erilaisia otuksia muumitalossa. Osa tulee läheltä ja osa kauempaa, kuten hiihtämisestä ja mansikkahillosta pitävä Hemuli. Tuu-tikki on muuttanut muumien uimamajaan merenrannalle ja auttaa niin metsän asukkaita kuin Muumipeikkoakin selviytymään talvesta. Hänellä on melko keskeinen rooli kirjassa ja Muumipeikko tuskin olisi selvinnyt talvesta ilman häntä. Sen sijaan Pikku Myy nauttii talvesta, eikä häntä juurikaan näy. Tämä oli valitettavaa, sillä Pikku Myy on ehdoton suosikkini hahmoista.

Juuri kun Muumipeikko alkaa tottua talveen ja pitämään siitä, on talven aika väistyä kevään tieltä.

Pidin kirjasta ja ihmettelin, miksi en ole aikaisemmin lukenut sitä. Hieno kertomus siitä kuinka jokin tuttu muuttuukin täysin tuntemattomaksi ja pelottavaksi. Kuinka muutoksiin tulee ja voi sopeutua. Lisäksi kirjassa oli upea Toven kuvitus, josta sai hyvän kuvan kaikkein pienimmistä ja erikoisimmistakin laakson asukkaista.

Jostakin kumman syystä olen aina kuvitellut muumien asuvan etelässä, mutta eihän täällä ole vuoria eikä talvella kaamosta. Kirjan alkulehdillä olikin kartta Muumilaaksosta talvella. Mietein, mahtaisiko jostakin löytyä tieto, minne Tove on itse sijoittanut muumilaakson.

Tove Jansson: Taikatalvi
Trollvinter 1957
WSOY 1991, s.132

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti