Anders de la Motte: Peli

Henke HP Pettersson on laiska, työtä vieroksuva, kolmekymppinen ruotsalaismies, jonka menneisyys ei ole aivan tahraton. Raha ei ole koskaan pysynyt hänen käsissään ja usein hänen sisarensa onkin joutunut auttamaan taloudellisesti. Eräänä päivänä HP löytää junasta puhelimen. Uusi puhelin, jota hän ei voi vastustaa. Tarkemmin tutkittuaan puhelinta, se alkaa puhua hänelle. Se pyytää häntä pelaamaan.

Harkittuaan asiaa HP lähtee mukaan peliin helpon rahan toivossa. Saadessaan arvostusta peliyhteisössä suorittamistaan tehtävistä hän alkaa haluta lisää kuuluisuutta ja fanien ihailua.  Rahasta tulee toisarvoista, vaikka olisi sillekin käyttöä. Tehtävät muuttuvat entistä haasteellisemmiksi ja vaarallisemmiksi. Riskit kasvavat pelin edetessä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun eräässä tehtävässä hänen siskonsa joutuu vaaraan.

HP tajuaa mitä seurauksia hänen pelaamisellaan on ja rikkoo ensimmäistä sääntöä. Älä kerro Pelistä kenellekään peliyhteisön ulkopuoliselle. Hänet suljetaan pois pelistä, mutta hän haluaa kiihkeästi takaisin pelaamaan. Hän haluaa olla jälleen faniensa suosiossa ja tuntea adrenaliinin virtaavan tehtävien aikana.

Kirja on Anders de la Motten esikoisteos ja samalla trilogian ensimmäinen osa. Tässä yhdistyvät hänen entinen työnsä poliisina sekä nykyinen työ IT-alalla. Kertomus salaliittoteorioista, kuinka joku muu pyörittää koko maailmaa.

Kirja tempaisi heti alkuvaiheessa mukaansa. Valitettavasti sen ote laimeni kirjan edetessä, mutta ennen puolta väliä jälleen otti niskalenkin. Jännitys säilyi loppuun asti ja aivan viimeisille sivuille sai kokea vielä yllätyksiä. Kirjan loppuvaiheessa oli itsekin melkein valmis uskomaan salaliittoteoriaan ja hankkimaan prepaid liittymän, hävittämään jäsen- ja etukortit, nostamaan tilin tyhjäksi ja käyttämään vain käteistä.

Päähenkilö HP oli ärsyttävä. Aikuinen mies, joka koukuttuu nopeasti peliin ja jää odottamaan lisää pelin tuomaa hyvän olon tunnetta. Peliriippuvainen, joka ei ymmärrä tehtävien seurauksia. Hän kuitenkin kasvoi pelin ja kirjan edetessä ja muuttui mielenkiintoisemmaksi. Yksi kirjan raivostuttavimmista piirteistä oli HP:n puhetapa. Puhekieltä, jossa oli paljon englanninkielisiä ilmaisuja. Tyyli kyllä sopi HP:n puhetavaksi, mutta englanninkielisiä lainauksia oli aivan liikaa. Se osaltaan pilasi oman lukukokemukseni.

Kaikesta huolimatta, haluan kuitenkin tutustua trilogian muihinkin osiin.



Anders de la Motte: Peli
Geim 2010
Otava 2013, s. 397