lauantai 25. tammikuuta 2014

Simon Tofield: Simonin kissa vs. maailma

Nyt on tullut luettua sen verran sotakirjallisuutta, ja tälläkin hetkellä on menossa keskitysleirien elämästä kertova kirja, että kaipasin jotakin aivan muuta. Siihen tämä kirja oli aivan loistava. Simonin kissasta kertovia kirjoja lukiessa ei voi kuin nauraa. Jokainen, jolla on kissa, löytää varmasti yhtäläisyyksiä piirrettyjen ja oikeiden kissojen väliltä.

Simon Tofieldin kissat ovat varmasti tunnetumpia Youtuben videoista kuin sarjakuvista. Tässä kirjassa kissa koettelee omia ja maailmansa rajoja. Jokaisella sivulla on yksi värillinen kuva, jossa kissa vastustaa jotakin, peiliä, avoimia hellyydenosoituksia, maanantaita, kissanäyttelyä ja jopa painovoimaa.

 Kissojen piirtämiseen Simon sai idean omasta kissastaan ja kirjan kissoilla on esikuva oikeassa elämässä. Vaikka kissat perustuvatkin Simonin omiin kissoihin, ei näillä ole kirjoissa nimiä. En ole tähän aikaisemmin kiinnittänyt mitään huomiota, eikä kissojen nimeämättömyys oikeastaan edes haittaa lukiessa. Simon omistaa neljä löytöeläintaloista pelastettua kissaa. Tässä kirjassa näistä neljästä esiintyy kuitenkin vain kaksi.

Suuri valkoinen kissa on ensimmäinen Simonin piirtämistä kissoista ja esiintyykin pääosissa aina videoissa sekä kirjoissa. Yleensä sen toiminta liittyy ruokaan tai pikemminkin sen hankkimiseen. Tässä kirjassa ruoka ei kuitenkaan ollut niin voimakkaasti kissan mielessä.  Toinen kissa on harmaa pörröinen kissanpentu, joka välillä auttaa vastustamaan maailmaa tai sitten pentua vastustetaan. Lisäksi muita hahmoja kirjoissa ovat tietenkin Simon ja tämän vaimo, mutta myös monet pihapiirin  eläimet. Ulkoa ja välillä sisältäkin löytyy lintuja, pupuja, siilejä, koiria ja tietenkin puutarhatonttu.

Kaikki aikaisemmat sarjakuvat Simonin kissoista ovat olleet mustavalkoisia, mutta itse pidin jotenkin enemmän näistä väritetyistä.
Näitä kirjoja on aina hauska lukea tai pikemminkin katsella, sillä tekstiä ei juurikaan ole. Tämän kirjan avatessaan tietää varmasti nauravansa, joten Simonin kissakirjat ovat loistavia piristämään päivää kuin päivää.


Simon Tofield: Simonin kissa vs. maailma
Simon's cat vs. the World 2012
Gummerus 2013, s. 96

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti