Tadeusz Borowski: Kotimme Auschwitz

"Näemme nälkää, kastumme sateessa, meidät erotetaan läheisistämme. Näethän: se on mystiikkaa. Mikä saa meidät alistumaan kohtaloomme villisti ja miten mikään mahti maailmassa ei kykene murtamaan sitä? Ainoa aseemme on suuri määrämme, se on niin suuri ettemme kaikki kerta kaikkiaan mahdu krematorion uuneihin yhdellä kertaa."

Tadeusz Borowski oli nuori puolalainen mies, joka oli vangittu epäiltynä maanalaisesta toiminnasta. Hän ei ollut juutalainen, mutta hänet lähetettiin Auchwitzin keskitysleirille. Kirjassa hän kertoo kaunistelemattomasti elämästä keskitysleirissä, kuinka ainoa päämäärä on pysyä hengissä. Valehtelu, huijaaminen, varastaminen, uhkailu ja lahjonta ovat arkipäivää.

Keskitysleirillä sairaat lähetetään kaasukammioon, joten on pysyttävä terveenä ja pystyttävä työntekoon. Toisten vankien päivärutiinit koostuvat rautateiden ja parakkien rakentamisesta. Toiset taas lajittelevat kuljetuksissa saapuneita ihmisiä sekä heidän tavaroitaan ja lähettävät heitä kaasutettaviksi. Heistä tulee osa tuhoamisketjua. Tunteettomasti he lähettävät jopa omia sukulaisiaan kuolemaan selvitäkseen itse hengissä.

Borowski vapautui keskitysleiriltä vuonna 1945 ja kirjoitti kirjan heti tämän jälkeen. Hän avioitui tyttöystävänsä kanssa, joka oli myös selvinnyt keskitysleiriltä ja sai lapsia. Keskitysleirin jälkeinen elämä ei kuitenkaan poistanut muistoja Borowskin mielestä ja hänestä tuli tunteeton ja asiat olivat hänelle yhdentekeviä. Lopulta hän teki itsemurhan neljä päivää tyttärensä syntymän jälkeen vuonna 1951.

Kesti kauan ennen kuin sain kirjan luettua loppuun, vaikka sivuja ei kovin montaa olekaan. Kaunistelemattomia kertomuksia ihmisten julmasta kohtelusta ja yksityiskohtaisia kuvauksia vankien oloista ei voinut lukea kerralla montaa sivua. Vaikka kirjan kuvaukset ovat hyvin yksityiskohtaisia, on silti lähes mahdoton kuvitella mitä elämä leirillä on todellisuudessa ollut.

Kirja toi paljon uusia asioita esiin, joista en ollut aikaisemmin tiennyt. Ensinnäkin leireillä oli myös arjalaisia ja muitakin vankeja kuin vain juutalaisia. Toiseksi heitä koulutettiin ja he tekivät töitä. Heillä oli orkesteri, konsertteja, bordelli ja paljon muuta, tosin vasta viimeisinä vuosina. Aiheeseen tekisikin mieli perehtyä paremmin, mutta näin raskaasta aiheesta ei jaksa lukea kovin usein tai kovin paljon kerralla.

Osallistun tällä Hei me lusitaan! -lukuhaasteeseen.

Tadeusz Borowski: Kotimme Auschwitz
Like 2005, s.192

Cecelia Ahern: Tyttö peilissä

Tyttö peilissä sisältää kaksi lyhyttä novellia. Ensimmäinen kertoo Lilasta ja tämän isoäidistä Elliestä tai Melliestä, joksi Lila häntä kutsuu. Mellie asuu yksin suuressa rantakalliolla sijaitsevassa talossaan. Hän on tyypillinen isoäiti joka hemmottelee lapsenlastaan herkuilla. Talosta ja isoäidistä tekee oudon se, että kaikki talon peilit on peitetty suurilla mustilla kankailla. Vielä merkillisemmäksi asian tekee se, ettei Melliellä ole silmiä joilla nähdä peilit.

Lila oli pienestä pitäen tottunut tähän eriskummalliseen asiaan eikä koskaan ollut miettinyt sitä sen kummemmin. Hän ei tiennyt miksi Mellie ei pitänyt peileistä ja hän voisi elää loppuelämänsäkin asian haittaamatta häntä. Hääpäivänään Lila valmistautui isoäitinsä luona, mutta pukeuduttaan ei malttanut olla katsomatta itseään peilistä. Hän poisti mustan kankaan peilin päältä ja katsoi itseään. Katsoi oikein tarkkaan ja oikein läheltä. Lilan olisi ollut syytä kysyä Mellieltä, miksi talon kaikki peilit oli peitetty.

Muistojentekijä on kirjan toinen novelli. Siinä sydämensä särkenyt mies on keksinyt koneen, jolla voi luoda ihmisille uusia muistoja. Vanhat muistot eivät kuitenkaan katoa mihinkään, eikä mies voi näitä poistaa. Mies palkkaa itselleen apulaiseksi salaperäisen Judithin, jonka myötä hän antaa myös itselleen uuden mahdollisuuden.

Pinkit herkulliset kannet Ahernin ohuessa kirjassa saivat mielenkiintoni heräämään. Takakannen teksti ei kerro paljoa, mutta ei kuitenkaan luvannut mitään huonoakaan. Kirjan luettuani jäi käteen vain pettymys. Olin odottanut kirjalta paljon enemmän, mutta se ei ollut antanut oikeastaan mitään. Tajusin myös, että olin aikaisemminkin valinnut tämän luettavakseni herkullisen värisen kannen perusteella ja myös silloin pettynyt.

Tavallaan pidin ensimmäisestä novellista. Se kuitenkin loppui nopeasti ja aloittaessani toista novellia sekoitin sen vanhaan ja jotenkin tipuin jo heti alussa kärryiltä. Toiseen novelliin en päässyt lainkaan sisälle tarinaan. "Maagisia ja mieleenpainuvia satuja aikuisille."-kuvailee kirjan takakansi. Toivottavasti myös minun mieleeni painuisi, kun seuraavan kerran ihastelen kirjan pinkkejä kansia, että olen jo lukenut nämä novellit. Vieläpä kahdesti!

Cecelia Ahern: Tyttö peilissä
Girl in the Mirror 2011
Gummerus 2012, s. 108