Denise Mina: Ampiaiskesä

Onneksi annoin Minan kirjoille vielä mahdolllisuuden. Ampiaiskesä oli mielestäni huomattavasti parempi kuin aikaisemmin lukemani yksin yössä. Kirjoitustyyli oli tietenkin hyvin samanlainen, mutta siihen oli jo tottunut ja aikaisemmin häirinneet asiat eivät enää juuri haitanneet.

Kirja jatkoi rikosylikonstaapeli Alex Morrown tutkimuksia. Hän on saanut asiat selvitettyä miehensä kanssa ja odottaa kaksosia. Odotin innokkaasti lisää Alexin sukulaisuussuhteiden sekoittumista tutkimuksiin, mutta tässä kirjassa niille ei annettu juurikaan jalansijaa. Hänen yksityiselämästään ei ole juuri kirjoissa kerrottu, mutta tuon vähänkin odottaa koko ajan sekoittuvan jollakin lailla tutkimuksiin. Minut on täysin koukuttanut tämä "hyvä sisko - paha veli" -asetelma. Alexin velipuoli on kuvattu kirjassa rikolliseksi, jota Alex ei halua elämäänsä. Kirjan lopussa hän kuitenkin aikoo suostua palvelukseen, jota hänen veljensä on pyytänyt. Enempää siitä ei sitten kerrottukaan. Suunnitelmani jättää tämän kirjailijan kirjat täysin taka-alalle on alkanut pahasti rakoilla.

Tapahtumat alkavat kun Glasgow'n hienostoalueella lapsuudenkodissaan murhataan raa'asti prostituoituna toiminut Sarah Erroll. Lähes samaan aikaan Kentissä miljonääri hirttää itsensä. Kaukana toisistaan tapahtuneiden kuolemantapausten välillä alkaa löytyä hiljalleen yhdistäviä tekijöitä. Molemmat kuolleet ovat tunteneet toisensa hyvin. Raa'an surman takana näyttäisi olevan Alexin lapsuudenystävän kaksi lasta. Ainakin Alexin esimiehen mielestä. Kaiken keskellä poliisiasemalla on kapinahenkisyyttä ja Alex pyrkii pysymään poissa ristitulesta.

Kirjassa on hieno tarina sisäoppilaitokseen suljetusta nuoresta pojasta, joka ei ollut kotona kokenut rakkautta. Hän oli tuntenut riittämättömyyttä ja pelkää nolaavansa itsensä ja näin saavansa epäilyttävän maineen. Viimeisenä pisarana hänen isänsä nitistää hänet, tuhoaa hänen minuutensa... Nuoren pojan on kasvettava aikuiseksi ja kohdattava jälleen perheensä.

Olin täysin yllättynyt, että pidin kirjaa lopulta todella hyvänä. Tartuin siihen hieman hällä väliä asenteella, mutta lupaava alku vei heti mennessään. Omia suosikkejani eivät ole kirjat, joissa murhaaja tiedetään alusta alkaen, mutta loppu pelasti kaiken. Odotin hieman vaisua loppua tapahtumien selvittyä, mutta se oli kaikkea muuta. Parin viimeisen lyhyen kappaleen aikana selviää, mitä kullekin kirjan hahmolle on tapahtunut ja kuitenkin se vielä kääntää kaiken päälaelleen. Loistava lopetus kirjalle.

Osallistun tällä  Lukuiloa perhoslaaksossa -haasteeseen.

Denise Mina: Ampiaiskesä
The End of the Wasp Season 2011
suom. Juha Ahokas
Like 2012, s. 397

Denise Mina: Yksin yössä

Kerrankin osasin aloittaa sarjan lukemisen ensimmäisestä kirjasta. Tämä kirja siis tuli valittua lähinnä sarjan seuraavan kirjan vuoksi. Ampiaiskesä olisi seuraavaksi luettavana.

Kirja aloitti rikoskonstaapeli Alex Morrow'n tutkimuksista kertovan sarjan. Alex on naimisissa oleva 35-vuotias nainen, joka on koko poliisiuransa ajan pyrkinyt pitämään menneisyytensä ja sukulaisuussuhteensa salassa. Omakaan parisuhde ei ole parhaimmalla tolalla ja kotiin ei kiinnosta mennä.

Eräänä iltana Alexin synnyinseudulla kaksi naamioitunutta miestä hyökkää erääseen taloon.  Hyökkääjät etsivät Bobia, mutta talossa ei asu ketään sen nimistä. Hyökkääjien kuljettajana on nisti, eivätkä he itsekään ole aikaisemmin tehneet mitään vastaavaa. Kaikki tuntuu menevät väärin jo valmistautuessa iskuun. Bobia etsiessä tapahtumien kulku lähtee entistä enemmän kulkemaan väärään suuntaan. Vahinkolaukaus, väärän miehen kaappaaminen, nistin tunarointi auton kanssa...

Alex Morrow toivoo saavansa tapauksen tutkittavakseen, mutta se annetaan hänen kollegalleen. Miehelle joka ajattelee vain uraansa eikä halua muiden keräävän lainkaan kiitosta tutkimuksista. Varsinkin Alexin saadessa jonkin idean tai keksivän jotakin, hänet jyrätään häpeilemättömästi taka-alalle. Kireät välit tutkinnassa ovat vähällä sotkea tutkimuksia eikä esimieheltä tule kiitosta. Kollegoiden tulee selvittää välinsä ja unohtaa erimielisyytensä.

Kirjan juoni oli hyvä, mutta en pitänyt kerrontatavasta. En saanut juuri otetta kirjasta ja lukeminen jäi pintapuoliseksi. Kaapatun ja toisen kaappaajaan haaveilujen sekoittuminen tapahtumiin häiritsi. Myös muiden henkilöiden ajatukset risteilivät sinne tänne kappaleiden välillä. Samalla tavalla omatkin ajatukset haahuilivat kirjaa lukiessa. Välillä huomasi lukeneensa sivun, vaikka ajatukset olivat aivan muualla. Oli palattava takaisin ja luettava uudelleen.

Kaiken uhalla ajattelin antaa vielä Minan kirjoille mahdollisuuden. Olen "kuullut" niistä hyvää ja hahmona Alex vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Denise Mina: Yksin yössä
Still Midnight 2009
suom. Juha Ahokas
Like 2011, s. 351

Marie Hermanson: Laakso

Daniel on opettajana toimiva entinen tulkki. Hänellä oli myös kaksoisveli, mutta heidät oli erotettu jo pieninä. He olivat aina olleet kuin toistensa peilikuvat, mutta luonteeltaan täysin erilaiset. Daniel asui lapsuutensa äitinsä kanssa ja Max isänsä. He näkivät vain kerran vuodessa yhteisillä syntymäpäivillään, mutta vanhemmiten olivat vieläkin vähemmän tekemisissä. Daniel ei halunnut olla kaksonen, ei varsinkaan identtinen.

"Kun kirje tuli, Daniel luuli ensin että se oli lähetetty Helvetistä."

Eräänä päivänä Daniel saa Maxilta kirjeen, jossa tämä pyytää häntä vierailulle Himmelstalin yksityisklinikalle Itävaltaan. Ilmaiset lennot, käynti veljeä tervehtimässä ja sen jälkeen viikon loma Alpeilla ei kuulostanut ollenkaan huonommalta Danielin mielestä. Heti perille saavuttuaan Daniel huomaa muiden ottavan asiat hoitaakseen. Klinikan henkilökunta pitää itsestään selvyytenä, että hän majoittuu klinikan vierashuoneisiin ja Max haluaa hänet omaan mökkiinsä.

Illan kuluessa hän huomaa viihtyvänsä pitkästä aikaa veljensä seurassa. Seuraavan päivän poistuminen klinikalta vaihtuu kalastukseen veljen kanssa ja Danielille selviää, miksi Max halusi hänen tulevan käymään. Maxilla on ongelmia maksaa klinikan laskua ja hänen tulisi päästä pariksi päiväksi pois selvittääkseen raha-asiansa. Hän ei kuitenkaan pääse poistumaan ennen kuin on maksanut laskunsa. Daniel kuvittelee ettei voi auttaa ennen kuin kuulee Maxin epäilyttävän ehdotuksen. Jo pieninä kaksoset leikkivät vaihtamalla rooleja ja esittämällä toisiaan.

Ilman varsinaista lupausta Daniel huomaa heräävänsä Maxina seuraavana aamuna tämän lähdettyä jo aikaisin häntä esittäen pois laaksosta. Vain muutama päivä upeassa laaksossa hermoromahduksen saaneiden yrityspomojen kanssa ei luulisi olevan haasteellista. Heti ensimmäisenä aamuna hän kuitenkin huomaa, että jo muutamassa hetkessä voi saada ongelmia aikaiseksi.

Päivät kuluvat ja Maxia ei kuulu takaisin. Hiljalleen Danielia alkaa epäilyttää myös asiakkaiden henkilöllisyydet yritysjohtajina ja henkilökunnan mielenterveys. Kaikki ei taidakaan olla aivan niin kuin Max on kertonut.

Tämä kirja oli todella koukuttava. Luin sen lähes yhdeltä istumalta, vaikka varsinaisesti tapahtua alkoi vasta lähemmäs sata sivua luettuani. Henkilökuvaukset, Himmelstalin upean luonnon kuvailu, mutta myös odottava jännitys tapahtumien kulusta tekivät lukukokemuksesta viihdyttävän. Mielestäni oli hienoa, että kirjassa ei mässäilty kaikilla mahdollisilla julmuuksilla, vaikka kaikki ainekset siihen olisi ollut. Pahoja asioita tapahtui, mutta ne mainittiin lähes ohimennen.

Kaikki ennalta-arvattavuus karisi kirjaa lukiessa ja se vain teki siitä entistä kiinnostavamman. On vaikea kuvailla kirjaa ilman että paljastaisi liikaa ja pilaisi muitten lukukokemuksen. Voin kuitenkin vain suositella kirjaa kaikille. Jos jokin huono puoli kirjasta olisi löydettävä, olisi se ehdottomasti aivan loppu. Jäin odottamaan vielä hieman jotakin. Lisäksi olisin kaivannut lisää upean miljöön kääntöpuolen kuvailua varsinkin lopussa.

Marie Hermanson: Laakso
Himmelsdalen 2011
suom. Jonna Joskitt-Pöyry
Like 2012, s. 393

Emmanuel Carrère: Valhe

9.1.1993 pienessä ranskalaiskylässä roskakuskit huomaavat aamuyöstä talon palavan. Paikalle kutsutut palomiehet saavat pelastettua nelihenkisen perheen isän. Hänet viedään pahoin palaneena koomaan vaipuneena sairaalaan. Arvostetun perheen isä Jean-Claude Romand selviää tulipalosta ja koomasta herättyään kertoo tummiin pukeutuneen miehen tunkeutuneen kotiinsa ja surmanneen koko muun perheen.

Hyvin nopeasti tutkimusten alettua myös Romandin vanhemmat löydetään kuolleena ja  selviää, ettei mitään tummiin pukeutunutta miestä ole koskaan ollut. Jean-Clauden vaimo on surmattu kaulimella ja perheen lapset sekä isovanhemmat on ammuttu. Koko tragedian kauheus ja Jean-Clauden valheellinen elämä alkaa paljastua tutkimusten edetessä.

Hän on elänyt 18 vuotta esiintyen menestyneenä lääkärinä. Opinnot lääketieteellisessä jäivät kesken, mutta hän uskotteli kaikille valmistuneensa ja saaneensa hyvän työpaikan. Todellisuudessa työtön, ilman koulutusta ja tuloja jäänyt Romand vietti päivänsä vaellellen vuoristossa. Hyvin säästeliäänä tunnettuna miehenä edes hänen vaimonsa ei epäillyt miehen varattomuutta, mutta jostakin oli rahaa saatava.

Hyväksikäytettyään vanhempiensa hyväuskoisuutta ja pankkitiliä vuosia, alkoi heiltäkin rahat olemaan vähissä. Niinpä Jean-Claude siirtyi muihin sukulaisiinsa. Perheen kasvaminen, vaimon vaatimukset ja menestyvää lääkäriä näytteleminen vaativat entistä enemmän "tuloja", rakastajattaresta puhumattakaan. Jopa vaimon vanhemmat joutuivat huijauksen kohteeksi. Jean-Claude sai luotettavan miehen maineellaan sukulaisensa luovuttamaan hänelle suuria summia rahojaan säilytykseen korkeakorkoiselle tilille, jonka hän sai työnsä puolesta.

Hän tiesi, että jossakin vaiheessa joku haluaisi rahansa takaisin ja siinä vaiheessa hän ei voisi enää elää. Epätoivoisena hän oli yrittänyt hypätä rotkoon, mutta selvinnyt siitä hengissä. Vaimolleen hän väitti joutuneensa auto-onnettomuuteen. Lopullisen ratkaisun Jean-Claude joutui tekemään rakastajattarensa vaatiessa omia rahojaan takaisin.

Kirja perustuu tositapahtumiin Jean-Claude Romandin elämästä. Tapahtumien jälkeen kirjailija Carrère aloittaa kirjeenvaihdon vankilassa olevan Romandin kanssa kirjoittaakseen tästä kirjan. Valhe kertoo osittain tästä pitkästä lähes seitsemän vuotta kestäneestä prosessista ja sen aikana käydystä oikeudenkäynnistä. Oikeudenkäynnin aikana käydään läpi lähes koko Jean-Clauden elämä hetkeen jolloin hän murhaa perheensä.

Omalla tavallaan kirja oli kiehtova ja mielenkiintoinen, mutta samalla hyvin ahdistava ja kamala. Useimpia kirjoja lukiessa on mukava tuudittautua ajatukseen, etteivät tapahtumat ole tosia. Tämä kuitenkin kertoo kaunistelematta tapahtumat ja murhaajan elämänvaiheet.

Mielenkiintoinen puoli oli kuinka patologinen valehtelija saa kaikki uskomaan valheitaan ja omalla vaatimattomalla ja kohteliaalla käytöksellään hän saa ihmiset olemaan kyselemättä liikaa. Vielä vankilassa Jean-Claude saa käytöksellään ihmisiä puolelleen ja heidät välittämään itsestään. On vaikea kuvitella miten 18 vuoden ajan kukaan pystyisi valehtelemaan jäämättä kiinni. Varsinkin jäämättä kiinni vaimolleen yhteisistä raha-asioista.

Kirja jättää paljon arvailujen varaan. On monia kohtia joita arvaillaan oikeudenkäynnissä tai kirjailija epäilee tapahtuneen. Kaikkea ei edes Jean-Claude muista tapahtuneen tai hän edelleen valehtelee tapahtumista. Välillä on vaikea sanoa, mikä mahtaa todellisuudessa olla totta ja mikä ei. Tarinaa tarkastellaan monesta eri näkökulmasta eri todistajien kertomana. Jokaisen tarinat ja kuvailut miellyttävästä miehestä muistuttavat toisiaan.

Lopulta hänet tuomittiin 22 vuodeksi vankilaan. Viimeistään lopussa heräsi jälleen ajatus, että tapahtumat ovat tosia kerrottaessa, että Jean-Clauden pitäisi vapautua ensi vuonna....

Emmanuel Carrère: Valhe
L'Adversaire 2000
suom. Marja Haapio
Like 2002, s. 155


Osallistun tällä kirjalla Vive la France!-lukuhaasteeseen.

Marja Björk: Puuma

Malla on keski-ikäinen vaihdevuosista kärsivä varakas nainen. Hän on asunut Kaukon kanssa yhdessä jo yli 20 vuotta, vaikka Kauko on edelleen naimisissa Irjan kanssa. Kiireisten uraihmisten yhteiselo on arkipäiväinen turvasatama, jonne on hyvä palata seikkailuiltaan. Seksiä ei juuri enää ole ja se vähäkään ei ole enää kovin nautinnollista.

Malla hakeutuu vieraiden miesten sänkyihin sekä yksin ulkomaanmatkoilla käydessään gigoloiden kainaloihin. Jälleen yksi lupaava seksi suhde näyttäytyy kun Kaukon ja Mallan naapuritaloon muuttaa hyvävartaloinen poliisi, jonka asuntoon näkee heidän makuuhuoneestaan. Roy on ottamassa eroa vaimostaan ja kaipaa naisen läheisyyttä, jota saakin Mallalta. Seksisuhde ilman puheita tyydyttää molempien halut.

Samaan aikaan Mallan hyvä ystävä Riitta on tavannut raamattupiirissä Tuomaksen, jonka kanssa aikoo naimisiin. On aivan selvää, että Riitta haluaa Mallan kaasokseen, tuekseen ja turvakseen häävalmisteluissa. Tuomas ei puolestaan voi sietää Riitan ystäviä, eikä oikeastaan mitään mikä liittyy hänen elämäänsä. Suhde ajaakin Riitan epätoivon partaalle.

"- Ökyrikkaita ja sisäsiittoisia kavereitasi, joilla ei ole osaa eikä arpaa minun elämässä.
- Voi rakas, et käyttäisi tuollaista kieltä. Malla on mun bestis. Ja joskus sinäkin juristia tarvitset."

Hempeän vaaleanpunaiset kirjan kannet olivat jälleen se syy, miksi kirja tarttui mukaani kirjastosta. Kirja oli nopealukuinen, eikä vain lyhyytensä vuoksi. Sopivan kepeää luettavaa taas näin sotakirjallisuuden jälkeen. Kappaleet olivat lyhyitä, mutta hyppivät aiheesta toiseen välillä häiritsevästikin. Tämä osaltaan sai tuntemaan, että kirjasta oli jätetty liikaa pois. Pidin kuitenkin Björkin tavasta kuvailla asioita. Teki itsekin mieli päästä heidän mökkirantaansa katselemaan joutsenia.

Osa kirjasta keskittyi Mallan nuoruuteen kesähuvilalla, jossa hän tutustuu parhaaseen ystäväänsä, mustalaistyttö Orvokkiin. Samoihin aikoihin Mallalle selviää hänen äitinsä yölliset retket. En oikein ymmärtänyt tätä yhteyttä Mallan nykyiseen elämään. Vaikka sillä selvästi haettiin vertailupohjaa äidin ja tyttären käytökseen, en silti nähnyt sen oleellisuutta kirjassa.

Marja Björk: Puuma
Like 2010, s.203

Tadeusz Borowski: Kotimme Auschwitz

"Näemme nälkää, kastumme sateessa, meidät erotetaan läheisistämme. Näethän: se on mystiikkaa. Mikä saa meidät alistumaan kohtaloomme villisti ja miten mikään mahti maailmassa ei kykene murtamaan sitä? Ainoa aseemme on suuri määrämme, se on niin suuri ettemme kaikki kerta kaikkiaan mahdu krematorion uuneihin yhdellä kertaa."

Tadeusz Borowski oli nuori puolalainen mies, joka oli vangittu epäiltynä maanalaisesta toiminnasta. Hän ei ollut juutalainen, mutta hänet lähetettiin Auchwitzin keskitysleirille. Kirjassa hän kertoo kaunistelemattomasti elämästä keskitysleirissä, kuinka ainoa päämäärä on pysyä hengissä. Valehtelu, huijaaminen, varastaminen, uhkailu ja lahjonta ovat arkipäivää.

Keskitysleirillä sairaat lähetetään kaasukammioon, joten on pysyttävä terveenä ja pystyttävä työntekoon. Toisten vankien päivärutiinit koostuvat rautateiden ja parakkien rakentamisesta. Toiset taas lajittelevat kuljetuksissa saapuneita ihmisiä sekä heidän tavaroitaan ja lähettävät heitä kaasutettaviksi. Heistä tulee osa tuhoamisketjua. Tunteettomasti he lähettävät jopa omia sukulaisiaan kuolemaan selvitäkseen itse hengissä.

Borowski vapautui keskitysleiriltä vuonna 1945 ja kirjoitti kirjan heti tämän jälkeen. Hän avioitui tyttöystävänsä kanssa, joka oli myös selvinnyt keskitysleiriltä ja sai lapsia. Keskitysleirin jälkeinen elämä ei kuitenkaan poistanut muistoja Borowskin mielestä ja hänestä tuli tunteeton ja asiat olivat hänelle yhdentekeviä. Lopulta hän teki itsemurhan neljä päivää tyttärensä syntymän jälkeen vuonna 1951.

Kesti kauan ennen kuin sain kirjan luettua loppuun, vaikka sivuja ei kovin montaa olekaan. Kaunistelemattomia kertomuksia ihmisten julmasta kohtelusta ja yksityiskohtaisia kuvauksia vankien oloista ei voinut lukea kerralla montaa sivua. Vaikka kirjan kuvaukset ovat hyvin yksityiskohtaisia, on silti lähes mahdoton kuvitella mitä elämä leirillä on todellisuudessa ollut.

Kirja toi paljon uusia asioita esiin, joista en ollut aikaisemmin tiennyt. Ensinnäkin leireillä oli myös arjalaisia ja muitakin vankeja kuin vain juutalaisia. Toiseksi heitä koulutettiin ja he tekivät töitä. Heillä oli orkesteri, konsertteja, bordelli ja paljon muuta, tosin vasta viimeisinä vuosina. Aiheeseen tekisikin mieli perehtyä paremmin, mutta näin raskaasta aiheesta ei jaksa lukea kovin usein tai kovin paljon kerralla.

Osallistun tällä Hei me lusitaan! -lukuhaasteeseen.

Tadeusz Borowski: Kotimme Auschwitz
Like 2005, s.192