Laura Paloheimo: OMG

Olen suunnitellut tämän kirjan lukemista jo kauan ja nyt se sattui tulemaan kirjastossa vastaan. Olihan se pakko lainata ja lukea. Kirjan takateksti antoi odottaa paljon, joten aakkoskarkkipussi valmiiksi ja viikonlopun hömppä-annoksen kimppuun.

Anna pyörittää yhdessä ystävänsä Karlan kanssa hääpalvelu OMG:tä. He toteuttavat hääparien oudoimpiakin toiveita ja pyrkivät pitämään päivän aikana langat käsissään, jotta ongelmilta vältyttäisiin. Eihän niiltä tietenkään voida välttyä…

Muiden häähumun keskellä juuri jätetty Anna pyrkii saamaan oman sinkkuelämänsä järjestykseen. Jokaisen aakkospussin avatessaan hän toivoo löytävän sen täydellisen pussin, joka ennustaisi parempaa onnea. Hän ryhtyy metsästämään sitä oikeaa nettideittailun parista, mutta se oikea antaa odottaa itseään. Sen sijaan hän tutustuu jos jonkinlaisiin miehiin deittisivustolla. 

Samaan aikaan Annalla tuntuu olevan sukset täysin ristissä Karlan kanssa. Eikä hääjärjestelyitä helpota yhtään heidän yhteistyökumppaninsa. Soppaa sekoittaa vielä lisää Annan perhe sekä rokkari Sam, joka nauttii menestyksestä Annan veljen kappaleilla. Täydelliset asetelmat siis hyvälle kirjalle. 

Kirja antoi odottaa todella paljon. Alku imaisi täysillä mukaan ja odotettavissa oli hulvaton lukukokemus, mutta sitten tuli seinä vastaan. Tapahtumat etenivät sekavasti ja oli vaikea saada mistään kiinni. Anna henkilönä ei ollut kovin miellyttävä, eikä muihinkaan kirjan hahmoihin ollut sen helpompi samaistua. Odotukset romuttuivat melko nopeasti ja kirja ei parantanut edes loppua kohden. Harmi sinänsä, sillä kaikki ainekset loistavaan kirjaan oli kasassa.

Laura Paloheimo: OMG

Otava 2013, s.318

Donna Leon: Unelmien tyttö

Tutustuin viime kesänä ensimmäistä kertaa Leonin kirjojen kautta venetsialaiskomisario Guido Brunettiin. Pidin heti Leonin kirjoitustavasta, erityisesti tavasta kuvailla Venetsiaa ja venetsialaisia. Tämä kirja teki kuitenkin poikkeuksen. Odotin viihdyttävää lukukokemusta ja kirjan takateksti lupaili jälleen taattua nautinnollista dekkarikokemusta. 

”Sateisena aamuna komisario Brunetti ja ispettore Vianello hälytetään Canal Grandelle, jostsa he löytävät pienen tytön hukkuneena. Tapaus mutkistuu heti alkuunsa, sillä kukaan ei ole ilmoittanut lasta kadonneeksi, eikä kukaan ole kaivannut varastettuja esineitä, jotka löytyvät lapsen hallusta.”

Kirjassa on kaksi juonta. Ne eivät kuitenkaan kulje rinnan tai liity mitenkään toisiinsa. Tai sitten tämä jäi minulta täysin huomaamatta. Brunettin veljen vanha ystävä, joka toimii pappina tulee eräänä päivänä pyytämään palvelusta. Hän pyytää Brunettia tutkimaan erästä epäilyttävää pappismiestä. Ystävä pelkää tämä huijaavan ihmisiltä rahaa ja toivoo, että toiminta saataisiin loppumaan. Epäilyttävän "lahkonjohtajan" tutkiminen jää melkein unohduksiin, kun pieni tyttö löydetään hukkuneena. Odotin pitkään mielenkiintoista juonenkäännettä, joka sitoisi tutkimukset yhteen ja toisi eloa kirjaan. Se kuitenkin antoi odottaa itseään…. 

Kirjan takakannessa maalailtuihin tapahtumiin päästään vasta yli 100 sivun jälkeen. Tässä kirja hieman piristyi, mutta melko tahmea se oli loppuun asti. Onneksi tämä ei ollut ensimmäinen Leonin kirjoittama kirja, jonka luin. Tämän perusteella olisi jäänyt viimeiseksi, mutta taidan vain siirtyä seuraavaan. Ehkä seuraava käteeni osuva hänen kirjoittamansa kirja on jälleen yhtä hyvä kuin muutama edellinenkin.

Donna Leon: Unelmien tyttö

The Girl of His Dream 

suom. Kristiina Rikman

Otava 2010, s. 286

Alexandre Dumas: Monte Criston kreivi

Vihdoin sain tämän upean kirjan loppuun. En yhtään ihmettele, että Monte Criston kreivi pysyy jatkuvasti suosiossa. Uusia julkaisuja ilmestyy edelleen, toiset kirjailijat ovat kirjoittaneet siihen jatko-osia ja tarinasta on tehty elokuvia sekä tv-sarja. Itselleni kuitenkin tarina oli aivan vieras. En muista nähneeni edes elokuvia aiheesta. Jotkin oudot ennakkoluulot ja kirjan koko ovat aikaisemmin jättäneet sen hyllyyn, mutta en voi kuin olla tyytyväinen luettuani kirjan.


Tarina sijoittuu Välimeren saarille, Ranskaan ja Italiaan 1800-luvun alkupuolelle. Edmond Dantès joutuu syyttömänä vangituksi hääpäivänään väärän ilmiannon vuoksi. Vankeusaikanaan hän vannoo kostoa pettäjilleen ja neljäntoista vankilavuoden jälkeen hän saa mahdollisuuden paeta. Paettuaan hänen on otettava uusi henkilöllisyys itselleen. Monte Criston kreivinä hän suuntaa Pariisiin kostamaan hänet pettäneille ystäville sekä etsimään entistä kihlattuaan.

Lähes jokainen kirjan hahmoista ja heidän tarinoistaan oli mukaansa tempaava. Takakannen lupaukset vastustamattomasta tarinasta, joka lumoaa lukijansa, pitivät täydellisesti paikkansa. Lumoutuneena luin kertomuksia Pariisin seurapiirielämästä ja rakkaudesta. Samalla sotkeuduin mukaan petosten vyyhtiin ja pyrin selvittämään sitä.

Aivan loistava kirja kokonaisuudessaan. Harmittaa vain, että olen unohtanut historian tunneilla Napoleonista käsitellyt asiat. Välillä tuntuivat menevän Ranskaa hallitsevat Ludvigit sekaisin. Olisi ollut mukavampi seurata tarinaa, kun oma tietämys aiheesta olisi ollut yhteydessä kirjan tapahtumiin. En voi kuin suositella kaikille kirjaa. Vaikka se tuntuu hirmuiselta luku-urakalta, niin se kuitenkin kannattaa...

Osallistun tällä Hei me lusitaan!- sekä Vive la France!- haasteeseen.

Alexander Dumas: Monte Criston kreivi
Le comte de Monte-Cristo 1844-45
suom. Jalmari Rinne
Otava 2005, s. 697

Anders de la Motte: Peli

Henke HP Pettersson on laiska, työtä vieroksuva, kolmekymppinen ruotsalaismies, jonka menneisyys ei ole aivan tahraton. Raha ei ole koskaan pysynyt hänen käsissään ja usein hänen sisarensa onkin joutunut auttamaan taloudellisesti. Eräänä päivänä HP löytää junasta puhelimen. Uusi puhelin, jota hän ei voi vastustaa. Tarkemmin tutkittuaan puhelinta, se alkaa puhua hänelle. Se pyytää häntä pelaamaan.

Harkittuaan asiaa HP lähtee mukaan peliin helpon rahan toivossa. Saadessaan arvostusta peliyhteisössä suorittamistaan tehtävistä hän alkaa haluta lisää kuuluisuutta ja fanien ihailua.  Rahasta tulee toisarvoista, vaikka olisi sillekin käyttöä. Tehtävät muuttuvat entistä haasteellisemmiksi ja vaarallisemmiksi. Riskit kasvavat pelin edetessä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun eräässä tehtävässä hänen siskonsa joutuu vaaraan.

HP tajuaa mitä seurauksia hänen pelaamisellaan on ja rikkoo ensimmäistä sääntöä. Älä kerro Pelistä kenellekään peliyhteisön ulkopuoliselle. Hänet suljetaan pois pelistä, mutta hän haluaa kiihkeästi takaisin pelaamaan. Hän haluaa olla jälleen faniensa suosiossa ja tuntea adrenaliinin virtaavan tehtävien aikana.

Kirja on Anders de la Motten esikoisteos ja samalla trilogian ensimmäinen osa. Tässä yhdistyvät hänen entinen työnsä poliisina sekä nykyinen työ IT-alalla. Kertomus salaliittoteorioista, kuinka joku muu pyörittää koko maailmaa.

Kirja tempaisi heti alkuvaiheessa mukaansa. Valitettavasti sen ote laimeni kirjan edetessä, mutta ennen puolta väliä jälleen otti niskalenkin. Jännitys säilyi loppuun asti ja aivan viimeisille sivuille sai kokea vielä yllätyksiä. Kirjan loppuvaiheessa oli itsekin melkein valmis uskomaan salaliittoteoriaan ja hankkimaan prepaid liittymän, hävittämään jäsen- ja etukortit, nostamaan tilin tyhjäksi ja käyttämään vain käteistä.

Päähenkilö HP oli ärsyttävä. Aikuinen mies, joka koukuttuu nopeasti peliin ja jää odottamaan lisää pelin tuomaa hyvän olon tunnetta. Peliriippuvainen, joka ei ymmärrä tehtävien seurauksia. Hän kuitenkin kasvoi pelin ja kirjan edetessä ja muuttui mielenkiintoisemmaksi. Yksi kirjan raivostuttavimmista piirteistä oli HP:n puhetapa. Puhekieltä, jossa oli paljon englanninkielisiä ilmaisuja. Tyyli kyllä sopi HP:n puhetavaksi, mutta englanninkielisiä lainauksia oli aivan liikaa. Se osaltaan pilasi oman lukukokemukseni.

Kaikesta huolimatta, haluan kuitenkin tutustua trilogian muihinkin osiin.



Anders de la Motte: Peli
Geim 2010
Otava 2013, s. 397

P.D. James: Syystanssiaiset

Kirjan nappasin mukaani kirjastosta asiointipäivänäni palautettujen hyllystä. Onneksi, sillä sen vieressä oli myös Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, jonka tapahtumiin syystanssiaiset ovat jatkoa. Saatuani ylpeys ja ennakkoluulon luettua aloitin heti tämän lukemisen. Hädin tuskin edes huomasi, että kirja ja kirjailija olivat vaihtuneet. Tosin tässä seurattiin pääasiallisesti herra Darcyn ajatuksia. Joka tapauksessa ihana Elizabethin ja herra Darcyn tarina sai jatkua...

Herra ja rouva Darcy ovat asuneet onnellisesti kuusi vuotta Pemberleyn kartanossa. Kartanon henkilökunta on ottanut rouvan lämpimästi vastaan kartanon emännäksi ja suunnitteilla on jokavuotiset lady Annen tanssiaiset. Tanssiaisten aattona illan vieton kartanossa keskeyttää huomion kiinnittyminen hurjaa vauhtia lähestyviin vaunuihin.

"Elizabeth ja muu seurue  kerääntyivät ikkunaan, ja he näkivät etäältä kiesit, jotka etenivät metsätietä pitkin kohti taloa keikkuen ja huojuen, sivulyhdyt loistaen kuin pienet liekit. Mielikuvitus täydensi sen, mitä ei pystynyt niin kaukaa näkemään - hevosten tuulen pörröttämät harjat, niiden vauhkot silmät ja pingottuneet lavat, kun vasemmanpuoleisen hevosen selässä istuva ajuri veti ohjaksista kaikin voimin. Kiesit olivat vielä liian kaukana, jotta pyörien ääntä olisi kuulunut, ja Elizabethista tuntui kuin hän olisi nähnyt tarunomaisten aavevaunujen, kuoleman pelätyn sanansaattajan, kiitävän ääneti kuun valaiseman yön halki.

Vaunut ovat juuri ja juuri pysähtyneet kun niistä nousee Elizabethin nuorempi sisko Lydia ulvoen, että hänen miehensä on murhattu. Lydian saavuttua kartanoon lähtevät miehet metsään etsimään kahta sinne kadonnutta miestä ja löytävätkin heidät. Lydian aviomies löytyy hengissä ja yltä päältä veressä parhaan ystävänsä ruumiin luota. Umpihumalassa hän väittää ystävänsä kuoleman olevan hänen syynsä. Myöhemmin hänet pidätetään ja häntä syytetään murhasta.

Herra Wickhamin ja Lydian avioliitto on kestänyt, joskin välillä heikoissakin oloissa avioitumisen jälkeen. Herra Wickham oli viettänyt lapsuutensa Pemberleyn kartanossa, mutta myöhemmin sotkenut asiansa ja välinsä herra Darcyn kanssa useammankin kerran. Hän ei ole sittemmin ollut tervetullut kartanoon, vaikka sukulaisuussuhteet  sitovatkin perheet yhteen. Herra Darcy on joutunut tuhlaamaan rahojaan useampaan kertaan Wickhamin vuoksi ja jälleen kerran hänen on autettava inhoamaansa ihmistä Elizabethin vuoksi...

Jossakin vaiheessa kirjan tyyli muuttui ja menetti mielenkiintonsa. Tietenkin vanhan klassikon ja uuden dekkarin tyylitkin ovat täysin erilaisia, mutta lupaavan alun jälkeen odotukseni olivat korkeammalla. Minua häiritsi pitkään metsässä ammutut laukaukset. Ase oli ollut kuolleena löydetyn kapteeni Dennyn hallussa miesten kadotessa metsään. Kuka oli metsässä ampunut ja miksi, sillä herra Wickhamin ei ollut saanut osumaa. Olisi voinut olettaa kapteenin ampuneen puolustuksekseen, mikäli herra Wickham hänet yritti tappaa. Kapteeniakaan ei oltu ammuttu. Kuka ampui ja miksi?  Kirjassa edettiin häiritsevän pitkälle oikeudenkäynnissä ennen kuin selvisi nuo ammutut laukaukset.

Olisin pitänyt kirjasta enemmän, jos se olisi säilyttänyt saman tyylin alusta loppuun. Tämä oli kirjan suurin miinus. En kuitenkaan mene teilaamaan koko kirjaa. Viihdyttävä lukukokemus, joka piti murhan täytenä mysteerinä lukijalle loppuun asti. Minunkaan vilkas mielikuvitukseni ei pystynyt kehittelemään kirjan juonenkäänteitä vastaavia kuvitelmia.

P.D. James: Syystanssiaiset
Death comes to Pemberley 2011
Otava 2012, s. 348