Donna Leon: Unelmien tyttö

Tutustuin viime kesänä ensimmäistä kertaa Leonin kirjojen kautta venetsialaiskomisario Guido Brunettiin. Pidin heti Leonin kirjoitustavasta, erityisesti tavasta kuvailla Venetsiaa ja venetsialaisia. Tämä kirja teki kuitenkin poikkeuksen. Odotin viihdyttävää lukukokemusta ja kirjan takateksti lupaili jälleen taattua nautinnollista dekkarikokemusta. 

”Sateisena aamuna komisario Brunetti ja ispettore Vianello hälytetään Canal Grandelle, jostsa he löytävät pienen tytön hukkuneena. Tapaus mutkistuu heti alkuunsa, sillä kukaan ei ole ilmoittanut lasta kadonneeksi, eikä kukaan ole kaivannut varastettuja esineitä, jotka löytyvät lapsen hallusta.”

Kirjassa on kaksi juonta. Ne eivät kuitenkaan kulje rinnan tai liity mitenkään toisiinsa. Tai sitten tämä jäi minulta täysin huomaamatta. Brunettin veljen vanha ystävä, joka toimii pappina tulee eräänä päivänä pyytämään palvelusta. Hän pyytää Brunettia tutkimaan erästä epäilyttävää pappismiestä. Ystävä pelkää tämä huijaavan ihmisiltä rahaa ja toivoo, että toiminta saataisiin loppumaan. Epäilyttävän "lahkonjohtajan" tutkiminen jää melkein unohduksiin, kun pieni tyttö löydetään hukkuneena. Odotin pitkään mielenkiintoista juonenkäännettä, joka sitoisi tutkimukset yhteen ja toisi eloa kirjaan. Se kuitenkin antoi odottaa itseään…. 

Kirjan takakannessa maalailtuihin tapahtumiin päästään vasta yli 100 sivun jälkeen. Tässä kirja hieman piristyi, mutta melko tahmea se oli loppuun asti. Onneksi tämä ei ollut ensimmäinen Leonin kirjoittama kirja, jonka luin. Tämän perusteella olisi jäänyt viimeiseksi, mutta taidan vain siirtyä seuraavaan. Ehkä seuraava käteeni osuva hänen kirjoittamansa kirja on jälleen yhtä hyvä kuin muutama edellinenkin.

Donna Leon: Unelmien tyttö

The Girl of His Dream 

suom. Kristiina Rikman

Otava 2010, s. 286

Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus

Harvardin yliopistossa tohtoriksi väitelleen Jennifer Lee Carrell:n alaa on Englannin ja Amerikan kirjallisuus. Hän on toiminut myös teatteriohjaajana. Myös kirjan päähenkilö Kate Stanley on amerikkalainen kirjallisuuden tutkija, joka on erikoistunut Shakespeareen. Globe teatterissa Lontoossa hän on ohjaamassa näytelmää Hamlet.

Katen entinen professori Roz ilmestyy teatterille yllättäen ja  tuo hänelle lahjan. He eivät ole olleet missään yhteyksissä kolmeen vuoteen. Roz saa suostuteltua Katen tapaamaan hänet myöhemmin illalla, mutta ei koskaan saavu paikalle. Odottaessaan korkealla Parliament Hillillä hän näkee savupatsaan kohoavan sieltä missä Globe sijaitsee. Päästyään viimein takaisin teatterille löytyy professori kuolleena eräästä aitiosta.

Kate on illan aikana huomannut mishahmon seuraavan häntä ja kotiin viimein palatessaan sama hahmo näkyy ikkunassa. Hän pakenee näyttelijätuttavansa luo turvaan, mutta on jo tempautunut mukaan hurjaan seikkailuun. Rozilta saamastaan lahjasta hän löytää vihjeitä, jotka johtavat hänen entiseen opinahjoonsa Harvardiin.

Shakespearen  henkilölisyyden selvittämiseksi ja kadonneen käsikirjoituksen löytämiseksi Kate joutuu useammin kuin kerran hengenvaaraan matkatessaan maasta toiseen. Seuratessaan Rozin jättämiä vihjeitä hänelle selviää uusia asioita vanhoista tuttavistaan ja hän ei voi lopulta enää olla varma kehen ja mihin voisi luottaa.

Aiheen kirjalle Carrell oli keksinyt jatko-opintojensa alkuvaihessa Harvardissa. Hänellä kesti yli kymmenen vuotta päästä alkuun kirjoittamisessa, mutta lopputulos oli loistava. Seuraahan kirja hyvin vahvasti monen muun kirjan tavoin samaa kaavaa. Joku jättää vihjeen ennen kuolemaansa ja vihjeen saaja lähtee selvittämään asioita. Tämä tarina oli kuitenkin kiedottu erittäin hienolla tavalla Shakespearen tarinoiden ja historian pyörteisiin.

Vaikka kirjassa on jonkin verran toistoa, ei se haittaa lukukokemusta. Osasin jo ennalta odottaa, että vihjeet ja uudet löydökset eivät veisi suoraan etsityn tiedon luokse, vaan niitä tulisi lisää ja lisää ja lisää... Itseäni kirjassa koukutti eniten Shakespearen elämän ja henkilöllisyyden tutkiminen. Oli tietenkin ymmärrettävä ettei kirjassa olleet tiedot olleet totta, mutta täysin aiheesta tietämättömänä se ei haitannut. Pikemminkin se herätti mielenkiinnon. Olen jostakin kumman syystä kuvitellut Shakespearen tuotannon aina tylsäksi, mutta ilmeisesti se on ollut väärä käsitys ja tuotanto olisi tutustumisen arvoista.

Jossakin vaiheessa päähenkilö Kate alkoi tuntua todella sinisilmäiseltä. Useat Shakespeare asiantuntijat, ihailijat ja keräilijät ojensivat auttavan kätensä niin rahan, suhteittensa kuin tietojensa suhteen. Missään vaiheessa hän ei epäillyt auttajiensa motiiveja. Vanhan professorinsa salamyhkäisyys asiassa ei tehnyt hänestä varovaista, vaan hän kertoi hyvinkin helposti ihmisille tutkimuksistaan ja löydöistään. Tämä lähinnä ihmetytti ja hieman huvitti lukiessa.

Tapahtumat jakautuivat sopivassa suhteessa ennalta arvattaviin asioihin sekä täysin yllättäviin juonenkäänteisiin. Varsinkin lopun tapahtumat pääsivät jälleen kerran yllättämään täysin. Olin tosin jo melko aikaisessa vaiheessa epäillyt syyllisiä oikeiksi, mutta tarinan edetessä vaihdoin harmikseni epäiltyä...

Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus
Interred with Their Bones 2007
suom. Laura Jänisniemi
Bazar 2010, s. 524

Walter Mosley: Valkoinen perhonen

Pidin kirjasta, vaikka se ei ollutkaan tapahtumien osalta jännittävimmästä päästä. Juoni oli mielenkiintoinen ja tapahtumien ajoitus 1950-luvun puoleen väliin toimi todella hyvin. En oikeastaan pitänyt kirjan päähenkilöstä Easy Rawlinsista. Tosin muistakaan kirjan henkilöistä ei noussut ketään erityisemmin esille. En oikein osaa sanoa syytä tähän. Ehkä ihmisten käytös toisiaan kohtaan ja tuon ajan eriarvoisuus loivat kuvan itsekeskeisistä ja ilkeistä ihmisistä.

 Eletään vuotta 1956. Easy Rawlins on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta. Hän on päättänyt jättää yksityisetsivät tehtävät ja mustien gettojen salaisuudet. Joskin hän edelleen salaa menneisyytensä, salaisen omaisuutensa sekä liikeasiansa vaimoltaan.

 Eräänä päivänä Los Angelesin poliisivoimien ylikonstaapeli Quinten Naylor tulee tapaamaan häntä. On tapahtunut murha, tai pikemminkin kolme, joissa poliisi tarvitsee Rawlinsin apua. Kolme nuorta iloluonteista naista on murhattu ja mahdollisesti raiskattu. Murhat eivät ole herättäneet lehdistön kiinnostusta, sillä murhatut mustat naiset eivät juuri ole uutisaiheita. Tästä syystä poliisi tarvitsee Rawlinsin apua. Hän pääsee paikkoihin, joihin poliisit eivät voi mennä. Hänelle kerrotaan asioita, joita poliiseille ei kerrota. Ei edes mustille poliiseille. Lisäksi hän tuntee alueen, josta tytöt on löydetty.

Rawlins kieltäytyy auttamasta poliisia, sillä hän on jättänyt ne hommat jo. Pian kuitenkin kuolee neljäs tyttö. Tällä kertaa vaaleaihoinen ja poliisit ovat jälleen Rawlinsin kimpussa. He syyttävät tapahtumista tämän parasta ystävää ja kiristävät Rawlinsin auttamaan heitä tutkinnassa. Rawlins ja Hiiri alkavat yhdessä tutkia nuorten naisten kuolemia. Tutkiessaan tapausta Easy Rawlins ja murhaaja tuhoavat molemmat sen mitä eniten rakastavat. Syyt heillä on erilaiset. Toinen salaa toimintansa häpeästä ja toinen ylpeytensä vuoksi.

Kirja herätti melko paljon ajatuksia muun muassa tuon ajan rasismista, prostituutiosta ja poliisien toiminnasta. Aihe toi hienosti esiin mustan väestön epäluulon valkoisia kohtaan. Valkoisten halveksunta ja eriarvoisuus mustiin nähden tuotiin esille muun muassa Rawlinsin asioidessa julkisissa palvelurakennuksissa. Ihmisten puheista ja käyttäytymisestä kuulsi läpi halveksunta, joskaan he eivät sanoneet mitään. Poliisit ja lehdistökin kiinnostuivat vasta murhista, kun uhrina oli valkoinen nuori nainen.
Pidätettäessä Rawlinsille ei kerrottu mistä häntä syytettiin, minne häntä milloinkin vietiin tai mitä yleensä tulisi tapahtumaan.

"Mä en puhu tästä valkoisten kanssa, hän sanoi.
Samaa olin kuullut aina. Puolet tuntemistani mustista olisi kävellyt kilometrin mutkan vain välttääkseen suoran kontaktin valkoisten kanssa. Minua ei hämmästyttänyt, etteivät edes valkoiset luottaneet toisiinsa. Minäkään en luottanut, joten miksi he luottaisivat?"

Walter Mosley: Valkoinen perhonen
White Butterfly 1992
Suom. Liisa Laaksonen
Loki 1998, s. 270

Osallistun tällä kirjalla Lukuiloa perhoslaaksossa -haasteeseen.

Olen Steinhauer: Amerikkalainen vakooja

Tämän sain luettua jo useampi päivä sitten, mutta en ymmärrä mihin päivät ovat kuluneet enkä ole ehtinyt muka kirjoittaa. Kirjailija oli minulle ennestään tuntematon, joten vasta kirjan luettuani minulle selvisi, että se oli trilogian viimeinen osa. Hieman harmitti aloittaa lukeminen väärästä suunnasta, mutta oli se sen verran hyvä, että voisi sen lukea vielä toistamiseen.

Kirjan nappasin jälleen kerran kirjastosta mukaani pinkkien kansien perusteella sen kummemmin miettimättä mistä kirja kertoo. Välillä tällä tavalla tulee huonojakin kirjoja vastaan, mutta tämä oli loistava. Heti alussa tuntui hieman sekavalta seurata tapahtumia ja lukuisia ihmisten nimiä, mutta hiljalleen päähenkilöt erottuivat joukosta eikä niitä muitakaan niin paljoa ollut kuin aluksi tuntui. Siinä vaiheessa huomasinkin kirjan tempaisseen itseni täysillä mukaan.

Tapahtumat seurasivat nopealla tempolla toisiaan ja seuraavan kappaleen alussa joutui pettymään, jos tarina jatkui muiden kuin edellisessä kappaleessa olleiden osalta. Oli pakko lukea seuraava kappale, jos sitä seuraavassa palattaisiin siihen mihin edellinen oli loppunut. Jälleen kappaleen lopussa sai huomata, että uudet juonenkäänteet veivät mennessään ja sai harmitella ettei tarina jatkunutkaan suoraan seuraavassa kappaleessa. Sama oravanpyörä toistui useasti kirjan aikana. Aina pettymys kun tapahtumat hyppäsivät toisaalle, mutta samalla hetkellä uusi kappale vei jo kovaa vauhtia mennessään.

Kirjassa kiinalainen Xin Zhu on tuhonnut lähes kokonaan CIA:n salaisen palkkamurhaajien yksikön. Muutamia kuitenkin jäi henkiin, mutta yksikkö kuitenkin lopetettiin tämän jälkeen. Entiset "turistit" irtisanottiin ja heidän on ollut vaikea löytää uusia työpaikkoja tapahtuneen jälkeen. Milo Weaver on yksi heistä. Hän on  päättänyt jättää vakoojan työt ja hankkia tavallisen työn. Hänen entinen pomonsa Alan Drummond on sen sijaan jäänyt hautomaan kostoa Xin Zhuta kohtaan.

Drummond yrittää kasata henkiinjääneistä turisteista uuden yksikön, mutta Weaver kieltäytyy. Hän on päättänyt keskittyä perhe-elämäänsä eikä halua enää sotkeentua vakoojien touhuihin. Alanin ja Milon vaimot ovat ystävystyneet, ja kun Alan katoaa ei Milo voi kuin luvata selvittävänsä asian. Hiljalleen hän ajautuu entistä syvemmälle kuvioihin mukaan, kunnes ei voi enää perääntyä.

Yksi kirjan mielenkiintoisimmista piirteistä oli, että siinä tapahtui hirveästi, mutta se miksi kaikki tapahtui selvisi vasta aivan lopussa. Tässä oli myös syy, miksi ei voinut ennalt
a arvata mitä tulisi tapahtumaan. Kirja oli melko nopeatempoinen lukea, vaikka sivujakin oli ihan kiitettävästi. Lopussa kirja jätti vielä sopivasti tapahtumia auki, jotta ajatukset jäivät pyörimään kirjan ympärille vielä pitkään lukemisen jälkeenkin. Toisaalta kirjan loppu antoi myös mahdollisuuden jatkolle.

Seuraavalla kerralla kirjastossa täytyy etsiä käsiin nuo trilogian kaksi ensimmäistä osaa. Mikäli vain muistan...



Olen Steinhauer: Amerikkalainen vakooja
An American spy 2012
WSOY 2013, s. 392

John Grisham: Joulua pakoon

Lainasin kirjan jo joulukuun alussa, mutta olin suunnitellut jättäväni sen lukemisen lähemmäksi joulua. Muutama päivä sitten katselin telkkarista kirjasta tehdyn elokuvan. Silloin en vielä osannut ajatella, että yöpöydälläni olevassa kirjojen kasassa tuo kirja odotti. Vasta lukiessani takakantta tajusin yhteyden. Noh, kirjahan on lähes aina parempi kuin elokuva, joten en antanut sen häiritä.

Kirjassa Luther ja Nora Krankin ainoa tytär muutta hieman ennen joulua Peruun. Tulossa on ensimmäinen joulu kun heidän tyttärensä ei ole kotona. Luther on laskenut heidän edellisvuonna jouluun kuluttamansa rahat ja loppusumma on huikea reilu 6000 dollaria. Hän päättää säästää tänä vuonna ja muutta jouluperinteitään. Muut kadun asukkaat valmistelevat perinteiseen tapaan joulua, koristellen talojaan, hankkien joulukuusia ja lähetellen joulukortte. Krankit puolestaan ovat päättäneet jättää kaikki tuollaiset hullutukset ja valmistautuvat omalla tavallaan erilaiseen joulun viettoon. 

Krankkien uudet suunnitelmat saavat naapuruston vihat niskoilleen ja he käyvät kamppailua joulua vastaan. Kaikkea jouluun liittyvää tuputetaan joka puolelta ja välillä he eivät uskalla edes poistua talostaan. Joulu lähestyy ja he ovat pitäneet tiukasti kiinni kaikista suunnitelmistaan. Seuraavana päivänä olisi lähtö matkalle ja voisivat unohtaa jouluhössötyksen.

Kirja on ihan ok, joku voisi sanoa jopa viihdyttävä. Itse pidän joulusta, joten aihe ei juurikaan uponnut minuun. Tämä tulikin luettua hieman hauki on kala -tyylisesti. Elokuva on tehty niin kirjan mukaisesti, että suuriakaan eroja tapahtumissa tai niiden kulussa ei ollut. Näin ollen kirja ei antanut juuri mitään uutta tai mielenkiintoista. Tuntuikin kuin lukisi kirjaa toista kertaa putkeen.

John Grisham: Joulua pakoon

Skipping Christmas 2001

WSOY 2002, s. 180

John Grisham: Lakimiehet

Eräänä päivänä 31-vuotias David Zincin saa tarpeekseen työskentelystä  suuressa asianajotoimistosta, jossa oli toiminut useamman vuoden vanhempana osakkaana. Hän lähtee "karkuun" työpaikaltaan ja löytää baarin, jossa viettää melkein koko päivän. Kun baarimikko saattaa hänet taksiin, hän ei tiedä minne  mennä ja mitä tehdä. Vaimoaan hän ei halua nähdä vielä. Hän joutuu Finley ja Figgin lakitoimistoon, johon ihastuu heti ja haluaa töihin kyseiseen yritykseen.

Finley & Figg on pieni kahden miehen asianajotoimisto, jonka toiminta perustui tapaturmatapausten hankkimiseen. Vanhempi osakas Oscar Finley on 62-vuotias, joka ajattelee vain avioeroa ja eläkkeelle jäämistä. Kumpaankaan hänellä ei ole varaa. Aikaisemmin järjestyspoliisina toiminut Oscar oli meinannut joutua vankilaan ja hänet oli irtisanottu poliisista liian ronskien otteiden vuoksi. Hän opiskeli asianajajaksi ja kun ei löytänyt työpaikkaa, perusti oman yrityksen, mistä oli kulunut jo yli 30 vuotta.

Firman nuorempi osakas Wally Figg on 45-vuotias alkoholisoitunut itseään kovaotteisena pitävä lakimies. Hänen työskentelytapansa ovat vähintään kysenalaisia ja rikkovat toisinaan räikeästi lakia. Hänen unelmansa oli nähdä itsensä mainostamassa televisiossa, mutta hänen oli tyydyttävä muunlaiseen mainostamiseen. Mainoksia saattoi löytää puistonpenkeiltä, takseista, puhelinpylväistä ja jopa bingo-lapuista. Osakkaiden välillä kävi ainainen riita muun muassa mainostamisesta. Osakkaiden erotuomarina toimi heidän sihteerinsä Rochelle, joka alkujaan oli ollut yrityksen asiakas, mutta monen mutkan kautta ajautunut töihin firmaan. Lisäksi yrityksestä löytyi koira AC. 

Wally unelmoi nopeasta rikastumisesta suuren oikeusjutun myötä. Eräänä päivänä hänen eteensä tupsahtaa tapaus, jota ei voi ohittaa. Dollarin kuvat silmissään hän nostaa ryhmäkanteen suurta lääkefirmaa vastaan. Saman olivat tehneet monet muut huippuasianajajat ympäri maan. Kaikki ei kuitenkaan ole niin selvää kuin alussa vaikuttaa...

Alku kirjasta imi täydellä teholla mukaansa. Mielenkiintoisen alun jälkeen kirja muodostuikin tasapaksuksi oikeustaisteluksi, ennalta-arvattavia tapahtumia vain odotti tapahtuvaksi. Loppu pelasti hieman, mutta sekään ei enää onnistunut imemään itseäni takaisin tarinaan. Kirjan hahmot sen sijaan olivat mielenkiintoisia. Sympaattinen kaikkia auttava David, ärsyttävä itsestään liikoja luuleva Wally, katkeroitunut Oscar sekä oman arvon tunteva Rochella. En täysin tyrmää kirjaa, mutta parempaakin Grishamin tuotantoa on olemassa.

John Grisham: Lakimies
The Litigators 2011
WSOY 2012, s. 349

Richard Bach: Lokki Joonatan

Lokki Joonatan Livingston on lokki joka haluaa lentää. Hän kuitenkin asuu lokkiyhteisössä, jonka tarkoitus on hankkia itselleen ruokaa. Joonatan sen sijaan on mielummin nälkäinen ja harjoittelee lentämistä. Hän harjoittelee yksin lentämistä kehittyen ja haluten näyttää myös laumalleen osaamistaan. Lentohalunsa vuoksi Joonatan karkotetaan laumasta ja hän elää lopun elämänsä yksin harjoitellen lentämistä ja nauttien siitä.

Pian Joonatan löytää taivaan, jossa vanhempi lokki opettaa hänelle entistä enemmän lentämisestä ja vapaudesta. Lokki Joonatan oppii nopeasti ja alkaa myös itse opettaa taivaaseen tulevia uusia lokkeja. Hän kuitenkin kaipaa takaisin maahan ja haluaa lähteä opettamaan vanhalle laumalleen oppimiaan asioita...

Kirja oli hieman merkillinen. Kuka haluaisi lukea lokeista, noista ikävistä, röyhkeistä elukoista? Olin kuitenkin kuullut kehuja kirjasta ja päätin lukea sen. Ensimmäistä osaa lukiessani mietin olinko tosissani, luin lokin lentoharjoittelusta. Kirja oli kuitenkin lyhyt ja päätin jatkaa. Se parani loppuakohden.

Kirjan päätyttyä olin tyytyväinen päätökseeni jatkaa loppuun. Sympaattinen pieni muiden hyljeksimä lokki kasvoi suureksi ja muiden arvostamaksi. Kertomus vapaudesta, itsensä löytämisestä, oman onnen tavoittelusta ja mistä kaikesta muusta... Tuntuu kuin en olisi sisäistänyt kaikkia kirjassa olleita elämänviisauksia. Tähän kirjaan täytyy palata joskus toisen kerran, ehkä toisella lukukerralla kirja antaa vieläkin enemmän.

Seuraavan kerran nähdessäni lokin, täytyy jäädä katsomaan osaavatko ne todella teleportata itsensä toiseen maailmaan.

Richard Bach: Lokki Joonatan
Jonathan Livinston Seagull 1970
Gummerus 2013, s.88