1528 kerjäläismunkki palaa synnyinmaahansa Norjaan. Hänen on tarkoitus etsiä Bergenistä parturi, joka omistaa sen hetken parhaat veitset. Nuorena kerjäläismunkin äiti oli pyytänyt parturia ottamaan hänet mukaansa lähtiessään Norjasta. Nuoruutensa munkki matkusteli parturin kanssa kunnes heidän tiensä erosivat huonoissa merkeissä. Vuosien jälkeen hän päätti etsiä parturin ja tämän veitset käsiinsä.
Vuonna 2010 tapahtuu kaksi hyvin paljon toisiaan muistuttavaa julmaa murhaa. Toinen yhdysvalloissa Richmondissa Edgar Allan Poe -museossa ja toinen Norjassa Trondheimissa Gunnerus -kirjastossa. Yhdysvalloissa rikosta tutkii muiden mukana Felicia Stone, jonka pääepäilty tuo mukanaan menneisyyden haamuja ilmestyessään kuvioihin. Johtolangat vievät Felician Norjaan kaupunkiin, joka hänen mielestään muistuttaa autiomaata. Vuoristo, vohvelit ja työskentely paikallisen tutkijan kanssa auttavat Feliciaa kohtaamaan syyllisten lisäksi myös menneisyytensä.
Norjassa murhaa tutkii juuri sairaslomalta palannut Odd Singsaker. Aivokasvainleikkaus on vienyt muistin mennessään. Hänen on vaikea muistaa, että hänen pääepäiltynsä Jon Vatten oli muutamia vuosia sitten myös pääepäiltynä vaimonsa ja poikansa katoamisen yhteydessä. Oddin on vaikea ajatella muita syyllisiä, vaikka johtolangat osoittavatkin muualle kuin Vatteniin.

Juoni oli mielenkiintoinen ja tarina sitoi hienosti historian, kirjallisuuden ja murhat yhteen. Tapahtumat olivat hetkittäin ennalta arvattavissa, mutta tämä ei latistanut lukukokemusta. Syyllisten ja motiivien paljastuminen lopussa oli mielenkiintoisella tavalla rakennettu. Omat arvailut syyllisestä menivät useampaan kertaan väärin ja ennalta odotetut tapahtumat eivät mennetkään niin kuin kuvittelin.
Hieno lukukokemus kaiken kaikkiaan. Nopealukuinen ja tapahtumat etenivät vauhdilla. Juoni ei jäänyt junnaamaan paikalleen ja juonenkäänteitä oli vaikea ennakoida. Tosin pieni sillisalaatti kirja kyllä oli, mutta suurin osa sopi aivan loistavasti tarinaan. Jäin miettimään kumman tutkijan kertomus mahtaa saada jatkoa... Pienellä googlettamisella sekin selvisi ja nyt on seuraava Brekken kirja laitettu lukulistalle.
Jørgen Brekke: Armon piiri
Nådens omkrets 2011
suom. Katriina Huttunen
Johnny Kniga 2011, s. 333
Brekkestä on tullut minulle lempparidekkaristi...on niitä muitakin, mutta historian havina on mukavasti mukana. Olen lukenut jo molemmat kirjat :)
VastaaPoista:) Pidän itsekin tuosta historian havinasta ja kommenttisi perusteella sitä on odotettavissa myös toisessa Brekken kirjassa.
VastaaPoista