Eunsun Kim: Pohjois-Korea – yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

En tiedä miten kummassa tämä kirja on kulkeutunut kirjastosta kotiin, mutta päätin kuitenkin lukea sen. Olin hieman ennakkoluuloinen, sillä en ole varsinaisesti löytänyt vielä kiinnostusta elämänkertoja ja muistelmia kohtaan. Aihekin tuntui hieman oudolta, sillä tapahtumat sijoittuvat vuosituhannen taitteeseen. Toisaalta tämänhetkinen pakolaisvirta oli yksi syy, että lopulta avasin kirjan. Niinhän siinä sitten kävi, että ahmaisin sen melkein yhdeltä istumalta.

Kirja on Eunsun Kimin kertomus pakomatkasta Pohjois-Koreasta. Joulukuussa 1997 yksitoistavuotias nuori tyttö jää yksin kotiin, sillä hänen isänsä ja isovanhempansa ovat kuolleet nälkään ja äitinsä lähtenyt siskon kanssa etsimään ruokaa. Pohjois-Koreaa koettelee suunnaton nälänhätä. Palatessaan tyhjin käsin ruoanhakumatkalta äiti päättää lähdöstä maanpakoon. Eunsunin perhe on jo myynyt lähes kaiken omaisuutensa ruoan hankkimiseksi. Viimeisenä keinonaan hankkia rahaa he ottavat kunnioitettujen johtajiensa kuvat alas seinältä ja myyvät kehykset. Rikos, josta saa kuolemanrangaistuksen on peitettävä polttamalla johtajien kuvat. 

Pitkä pakomatka alkaa ja maasta on päästä pois, Kiinaan. Matka ei ole helppo ja kestää kauan ennen kuin Eunsun pääsee siskonsa ja äitinsä kanssa rajan yli. Elämä Kiinassakaan ei ole helppoa, mutta heillä on ruokaa. Kiinalla on kuitenkin sopimus Pohjois-Korean kanssa, että kaikki loikkarit palautetaan takaisin Pohjois-Koreaan. Niin käy myös Eunsunin perheelle. Eräänä yönä poliisit saapuvat maatilalle, jossa he asuvat ja piileskelevät. Jonkun on ollut pakko ilmoittaa heistä, sillä poliisit saapuvat hiljaa ja ilman valoja paikalle. Pohjois-Koreassa he joutuvat vankilaan, jossa heitä kidutetaan ja kuulustellaan yritettäessä kasvattaa heidät uudelleen. 

Onnistunut pakeneminen vankilasta pakottaa heidät uudelle pakomatkalle. Uudelleen aloitettu pitkä matka kohti vapautta alkaa jälleen pyrkimisellä Kiinaan. Siellä heillä on tuttu paikka, jonne paeta. Elämä maatilalla ei kuitenkaan suju ongelmitta ja yksi toisensa jälkeen Kimit etsiytyvät uusiin työpaikkoihin. Kiinassa heidän on elettävä koko ajan piilossa ja varottava paljastumasta. He eivät halua enää takaisin Pohjois-Koreaan. Etelä-Koreassa heidän olisi mahdollista saada kansalaisuus ja aloittaa uusi elämä, mutta sinne olisi ensin päästävä. 

Kirja oli uskomaton tarina pakomatkasta. On vaikea kuvitella, että osa kirjan tapahtumista sijoittuu 2000-luvulle, sillä välillä mieleeni tuli Natsi-saksan aikaiset keskitysleirit. Kirja kuvaa kaunistelematta Pohjois-Korealaisten oloja eri maissa ja heihin suhtautumista. Kirja avasi silmiäni ja tajusin, että en tiedä oikeastaan mitään oloista muissa maissa. Uutisista saa päivittäin lukea ulkomaiden tapahtumista, mutta se ei selvästi riitä todellisen kuvan aikaansaamiseksi. Minun on selvästi lisättävä muistelmien ja elämänkertojen lukemista.  

Eunsun Kim: Pohjois-Korea – yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

Corée du Nord. 9 ans pour fuir l'enfer 2012

suom. Pirjo Thorel Siltala 
2014, s.195

Laura Paloheimo: OMG

Olen suunnitellut tämän kirjan lukemista jo kauan ja nyt se sattui tulemaan kirjastossa vastaan. Olihan se pakko lainata ja lukea. Kirjan takateksti antoi odottaa paljon, joten aakkoskarkkipussi valmiiksi ja viikonlopun hömppä-annoksen kimppuun.

Anna pyörittää yhdessä ystävänsä Karlan kanssa hääpalvelu OMG:tä. He toteuttavat hääparien oudoimpiakin toiveita ja pyrkivät pitämään päivän aikana langat käsissään, jotta ongelmilta vältyttäisiin. Eihän niiltä tietenkään voida välttyä…

Muiden häähumun keskellä juuri jätetty Anna pyrkii saamaan oman sinkkuelämänsä järjestykseen. Jokaisen aakkospussin avatessaan hän toivoo löytävän sen täydellisen pussin, joka ennustaisi parempaa onnea. Hän ryhtyy metsästämään sitä oikeaa nettideittailun parista, mutta se oikea antaa odottaa itseään. Sen sijaan hän tutustuu jos jonkinlaisiin miehiin deittisivustolla. 

Samaan aikaan Annalla tuntuu olevan sukset täysin ristissä Karlan kanssa. Eikä hääjärjestelyitä helpota yhtään heidän yhteistyökumppaninsa. Soppaa sekoittaa vielä lisää Annan perhe sekä rokkari Sam, joka nauttii menestyksestä Annan veljen kappaleilla. Täydelliset asetelmat siis hyvälle kirjalle. 

Kirja antoi odottaa todella paljon. Alku imaisi täysillä mukaan ja odotettavissa oli hulvaton lukukokemus, mutta sitten tuli seinä vastaan. Tapahtumat etenivät sekavasti ja oli vaikea saada mistään kiinni. Anna henkilönä ei ollut kovin miellyttävä, eikä muihinkaan kirjan hahmoihin ollut sen helpompi samaistua. Odotukset romuttuivat melko nopeasti ja kirja ei parantanut edes loppua kohden. Harmi sinänsä, sillä kaikki ainekset loistavaan kirjaan oli kasassa.

Laura Paloheimo: OMG

Otava 2013, s.318

Donna Leon: Unelmien tyttö

Tutustuin viime kesänä ensimmäistä kertaa Leonin kirjojen kautta venetsialaiskomisario Guido Brunettiin. Pidin heti Leonin kirjoitustavasta, erityisesti tavasta kuvailla Venetsiaa ja venetsialaisia. Tämä kirja teki kuitenkin poikkeuksen. Odotin viihdyttävää lukukokemusta ja kirjan takateksti lupaili jälleen taattua nautinnollista dekkarikokemusta. 

”Sateisena aamuna komisario Brunetti ja ispettore Vianello hälytetään Canal Grandelle, jostsa he löytävät pienen tytön hukkuneena. Tapaus mutkistuu heti alkuunsa, sillä kukaan ei ole ilmoittanut lasta kadonneeksi, eikä kukaan ole kaivannut varastettuja esineitä, jotka löytyvät lapsen hallusta.”

Kirjassa on kaksi juonta. Ne eivät kuitenkaan kulje rinnan tai liity mitenkään toisiinsa. Tai sitten tämä jäi minulta täysin huomaamatta. Brunettin veljen vanha ystävä, joka toimii pappina tulee eräänä päivänä pyytämään palvelusta. Hän pyytää Brunettia tutkimaan erästä epäilyttävää pappismiestä. Ystävä pelkää tämä huijaavan ihmisiltä rahaa ja toivoo, että toiminta saataisiin loppumaan. Epäilyttävän "lahkonjohtajan" tutkiminen jää melkein unohduksiin, kun pieni tyttö löydetään hukkuneena. Odotin pitkään mielenkiintoista juonenkäännettä, joka sitoisi tutkimukset yhteen ja toisi eloa kirjaan. Se kuitenkin antoi odottaa itseään…. 

Kirjan takakannessa maalailtuihin tapahtumiin päästään vasta yli 100 sivun jälkeen. Tässä kirja hieman piristyi, mutta melko tahmea se oli loppuun asti. Onneksi tämä ei ollut ensimmäinen Leonin kirjoittama kirja, jonka luin. Tämän perusteella olisi jäänyt viimeiseksi, mutta taidan vain siirtyä seuraavaan. Ehkä seuraava käteeni osuva hänen kirjoittamansa kirja on jälleen yhtä hyvä kuin muutama edellinenkin.

Donna Leon: Unelmien tyttö

The Girl of His Dream 

suom. Kristiina Rikman

Otava 2010, s. 286