Denise Mina: Yksin yössä

Kerrankin osasin aloittaa sarjan lukemisen ensimmäisestä kirjasta. Tämä kirja siis tuli valittua lähinnä sarjan seuraavan kirjan vuoksi. Ampiaiskesä olisi seuraavaksi luettavana.

Kirja aloitti rikoskonstaapeli Alex Morrow'n tutkimuksista kertovan sarjan. Alex on naimisissa oleva 35-vuotias nainen, joka on koko poliisiuransa ajan pyrkinyt pitämään menneisyytensä ja sukulaisuussuhteensa salassa. Omakaan parisuhde ei ole parhaimmalla tolalla ja kotiin ei kiinnosta mennä.

Eräänä iltana Alexin synnyinseudulla kaksi naamioitunutta miestä hyökkää erääseen taloon.  Hyökkääjät etsivät Bobia, mutta talossa ei asu ketään sen nimistä. Hyökkääjien kuljettajana on nisti, eivätkä he itsekään ole aikaisemmin tehneet mitään vastaavaa. Kaikki tuntuu menevät väärin jo valmistautuessa iskuun. Bobia etsiessä tapahtumien kulku lähtee entistä enemmän kulkemaan väärään suuntaan. Vahinkolaukaus, väärän miehen kaappaaminen, nistin tunarointi auton kanssa...

Alex Morrow toivoo saavansa tapauksen tutkittavakseen, mutta se annetaan hänen kollegalleen. Miehelle joka ajattelee vain uraansa eikä halua muiden keräävän lainkaan kiitosta tutkimuksista. Varsinkin Alexin saadessa jonkin idean tai keksivän jotakin, hänet jyrätään häpeilemättömästi taka-alalle. Kireät välit tutkinnassa ovat vähällä sotkea tutkimuksia eikä esimieheltä tule kiitosta. Kollegoiden tulee selvittää välinsä ja unohtaa erimielisyytensä.

Kirjan juoni oli hyvä, mutta en pitänyt kerrontatavasta. En saanut juuri otetta kirjasta ja lukeminen jäi pintapuoliseksi. Kaapatun ja toisen kaappaajaan haaveilujen sekoittuminen tapahtumiin häiritsi. Myös muiden henkilöiden ajatukset risteilivät sinne tänne kappaleiden välillä. Samalla tavalla omatkin ajatukset haahuilivat kirjaa lukiessa. Välillä huomasi lukeneensa sivun, vaikka ajatukset olivat aivan muualla. Oli palattava takaisin ja luettava uudelleen.

Kaiken uhalla ajattelin antaa vielä Minan kirjoille mahdollisuuden. Olen "kuullut" niistä hyvää ja hahmona Alex vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Denise Mina: Yksin yössä
Still Midnight 2009
suom. Juha Ahokas
Like 2011, s. 351

Alexandre Dumas: Monte Criston kreivi

Vihdoin sain tämän upean kirjan loppuun. En yhtään ihmettele, että Monte Criston kreivi pysyy jatkuvasti suosiossa. Uusia julkaisuja ilmestyy edelleen, toiset kirjailijat ovat kirjoittaneet siihen jatko-osia ja tarinasta on tehty elokuvia sekä tv-sarja. Itselleni kuitenkin tarina oli aivan vieras. En muista nähneeni edes elokuvia aiheesta. Jotkin oudot ennakkoluulot ja kirjan koko ovat aikaisemmin jättäneet sen hyllyyn, mutta en voi kuin olla tyytyväinen luettuani kirjan.


Tarina sijoittuu Välimeren saarille, Ranskaan ja Italiaan 1800-luvun alkupuolelle. Edmond Dantès joutuu syyttömänä vangituksi hääpäivänään väärän ilmiannon vuoksi. Vankeusaikanaan hän vannoo kostoa pettäjilleen ja neljäntoista vankilavuoden jälkeen hän saa mahdollisuuden paeta. Paettuaan hänen on otettava uusi henkilöllisyys itselleen. Monte Criston kreivinä hän suuntaa Pariisiin kostamaan hänet pettäneille ystäville sekä etsimään entistä kihlattuaan.

Lähes jokainen kirjan hahmoista ja heidän tarinoistaan oli mukaansa tempaava. Takakannen lupaukset vastustamattomasta tarinasta, joka lumoaa lukijansa, pitivät täydellisesti paikkansa. Lumoutuneena luin kertomuksia Pariisin seurapiirielämästä ja rakkaudesta. Samalla sotkeuduin mukaan petosten vyyhtiin ja pyrin selvittämään sitä.

Aivan loistava kirja kokonaisuudessaan. Harmittaa vain, että olen unohtanut historian tunneilla Napoleonista käsitellyt asiat. Välillä tuntuivat menevän Ranskaa hallitsevat Ludvigit sekaisin. Olisi ollut mukavampi seurata tarinaa, kun oma tietämys aiheesta olisi ollut yhteydessä kirjan tapahtumiin. En voi kuin suositella kaikille kirjaa. Vaikka se tuntuu hirmuiselta luku-urakalta, niin se kuitenkin kannattaa...

Osallistun tällä Hei me lusitaan!- sekä Vive la France!- haasteeseen.

Alexander Dumas: Monte Criston kreivi
Le comte de Monte-Cristo 1844-45
suom. Jalmari Rinne
Otava 2005, s. 697

Ann Rosman: Majakkamestarin tytär

Majakkamestarin tytär on Rosmanin esikoisteos, joka aloittaa rikostutkija Karin Adlerista kertovan dekkarisarjan. Luen harvoin kirjojen takatekstejä ja usein valitsenkin kirjat pelkän kannen perusteella. Tästä syystä myös Rosmanin kirjat on tullut luettua väärässä järjestyksessä, mutta ei se juuri vaikuttanut lukukokemukseen. Viime vuoden puolella luin jo uusimman Porto Francon vartijan, joka kertoi myös Adlerin tutkimuksista.

Karin Adler saa ensimmäisen tapauksensa hoidettavakseen kun pieneltä saarelta Mastrandin kupeesta löytyy ruumis. Saarella kunnostettavan vanhan majakanvartijoiden ruokakellarin seinä romahtaa ja toiselta puolen paljastuu osa kellaria sekä muumioitunut ruumis. Nopeasti selviää ruumiin henkilöllisyys ja kuolinsyy. Pian myös selviää, että murhasta on kulunut niin paljon aikaa että rikos on jo vanhentunut. Tapahtuu kuitenkin toinen murha ja selviää, että murhat liittyvät toisiinsa.

Kirjassa kulkee useampi tarina rinnakkain. Tietenkin Adlerin tutkimuksista ja yksityiselämästä kertova tarina, kuolleen miehen Arvidin, von Langerin perheen, saksalaisen Markuksen, joka oli Ruotsissa etsimässä vanhempiaan sekä Putten ja Anitan aarteenmetsästys tarina. Lähes koko kirja  tuntui tästä syystä hirveän sekavalta. Lyhyitä pätkiä jokaisesta vuorollaan. Tarinoihin oli jätetty aukkoja sinne tänne ja se vain ruokki mielikuvitusta omalla kohdallani.Nämä kaikki kertomukset liittyivät varsinaisesti vasta aivan lopussa yhtenäiseksi kertomukseksi. Tapa jolla tarinat kietoutuivat lopulta yhteen oli hieno. Lukiessa yritin useampaan kertaan saada yhdistettyä kertomuksen eri palaset, mutta se oli lähes mahdotonta. Päättelykykyni ei vain riittänyt siihen.

Adlerin elämä kokee heti kirjan alussa käänteen kun pitkäaikainen kihlaus Göranin kanssa purkautuu. Hän muuttaa yhteisestä kodista veneeseen asumaan. Veneessä asuessaan hän on aivan tapahtumien keskipisteessä ja sattumalta ystävystyy tapahtumien kulussa oleellisesti mukana olevien ihmisten kanssa. Vaikka kirjan päähenkilönä toimii Adler, on sivuhenkilöitä niin runsaasti ettei hänestä juuri saa kunnon otetta. Kahden hänen tutkimuksistaan kertovan kirjan lukemisen jälkeen en ole vielä saanut hänestä juurikaan mitään irti. Harmi sinänsä, kirjat ovat muuten olleet erittäin viihdyttäviä...

Ann Rosman: Majakkamestarin tytär
Fyrmästarens dotter 2009
suom. Anu Koivunen
Bazar 2011, s,335

Marie Hermanson: Laakso

Daniel on opettajana toimiva entinen tulkki. Hänellä oli myös kaksoisveli, mutta heidät oli erotettu jo pieninä. He olivat aina olleet kuin toistensa peilikuvat, mutta luonteeltaan täysin erilaiset. Daniel asui lapsuutensa äitinsä kanssa ja Max isänsä. He näkivät vain kerran vuodessa yhteisillä syntymäpäivillään, mutta vanhemmiten olivat vieläkin vähemmän tekemisissä. Daniel ei halunnut olla kaksonen, ei varsinkaan identtinen.

"Kun kirje tuli, Daniel luuli ensin että se oli lähetetty Helvetistä."

Eräänä päivänä Daniel saa Maxilta kirjeen, jossa tämä pyytää häntä vierailulle Himmelstalin yksityisklinikalle Itävaltaan. Ilmaiset lennot, käynti veljeä tervehtimässä ja sen jälkeen viikon loma Alpeilla ei kuulostanut ollenkaan huonommalta Danielin mielestä. Heti perille saavuttuaan Daniel huomaa muiden ottavan asiat hoitaakseen. Klinikan henkilökunta pitää itsestään selvyytenä, että hän majoittuu klinikan vierashuoneisiin ja Max haluaa hänet omaan mökkiinsä.

Illan kuluessa hän huomaa viihtyvänsä pitkästä aikaa veljensä seurassa. Seuraavan päivän poistuminen klinikalta vaihtuu kalastukseen veljen kanssa ja Danielille selviää, miksi Max halusi hänen tulevan käymään. Maxilla on ongelmia maksaa klinikan laskua ja hänen tulisi päästä pariksi päiväksi pois selvittääkseen raha-asiansa. Hän ei kuitenkaan pääse poistumaan ennen kuin on maksanut laskunsa. Daniel kuvittelee ettei voi auttaa ennen kuin kuulee Maxin epäilyttävän ehdotuksen. Jo pieninä kaksoset leikkivät vaihtamalla rooleja ja esittämällä toisiaan.

Ilman varsinaista lupausta Daniel huomaa heräävänsä Maxina seuraavana aamuna tämän lähdettyä jo aikaisin häntä esittäen pois laaksosta. Vain muutama päivä upeassa laaksossa hermoromahduksen saaneiden yrityspomojen kanssa ei luulisi olevan haasteellista. Heti ensimmäisenä aamuna hän kuitenkin huomaa, että jo muutamassa hetkessä voi saada ongelmia aikaiseksi.

Päivät kuluvat ja Maxia ei kuulu takaisin. Hiljalleen Danielia alkaa epäilyttää myös asiakkaiden henkilöllisyydet yritysjohtajina ja henkilökunnan mielenterveys. Kaikki ei taidakaan olla aivan niin kuin Max on kertonut.

Tämä kirja oli todella koukuttava. Luin sen lähes yhdeltä istumalta, vaikka varsinaisesti tapahtua alkoi vasta lähemmäs sata sivua luettuani. Henkilökuvaukset, Himmelstalin upean luonnon kuvailu, mutta myös odottava jännitys tapahtumien kulusta tekivät lukukokemuksesta viihdyttävän. Mielestäni oli hienoa, että kirjassa ei mässäilty kaikilla mahdollisilla julmuuksilla, vaikka kaikki ainekset siihen olisi ollut. Pahoja asioita tapahtui, mutta ne mainittiin lähes ohimennen.

Kaikki ennalta-arvattavuus karisi kirjaa lukiessa ja se vain teki siitä entistä kiinnostavamman. On vaikea kuvailla kirjaa ilman että paljastaisi liikaa ja pilaisi muitten lukukokemuksen. Voin kuitenkin vain suositella kirjaa kaikille. Jos jokin huono puoli kirjasta olisi löydettävä, olisi se ehdottomasti aivan loppu. Jäin odottamaan vielä hieman jotakin. Lisäksi olisin kaivannut lisää upean miljöön kääntöpuolen kuvailua varsinkin lopussa.

Marie Hermanson: Laakso
Himmelsdalen 2011
suom. Jonna Joskitt-Pöyry
Like 2012, s. 393

Tove Jansson: Kesäkirja

Kirja kertoo Suomenlahden saarella kesäänsä viettävästä Sophiasta, hänen isoäidistään ja isästään. Näin ainakin kerrottiin kirjan takatekstissä, mutta isästä ei juuri kirjassa kerrottu. Hän vietti kesänsä saarella, mutta töitä tehden. Sophia ja hänen isoäitinsä sen sijaan tutkivat, leikkivät ja seikkailivat saarella. Isoäiti nautti saaressa asumisesta, sen luonnosta ja kaikista sen yksityiskohdista. Hänellä oli hyvä mielikuvitus ja hän mielellään lähti leikkiin mukaan.Vanhetessaan isoäiti ei enää jaksanut leikkiä Sophian mukana, alkoi väsymään ja kangistumaan.

Sophia leikki mielellään saaressa ja halusi tutustua sen luontoon. Hän ei nuorena jaksanut keskittyä pitkään yhteen asiaan, mutta vanhemmiten jaksoi pitkiäkin aikoja kuunnella isoäitinsä tarinoita. Murrosikäisenä Sophia ja isoäiti viettivät kesän lähinnä tapellen. Tuntui kuin vanhempana hän ei välillä ymmärtänyt isoäitinsä jaksamattomuutta lähteä samalla tavalla leikkeihin mukaan kuin aikaisemmin.

Isästä ei sitten olekaan juuri sanottavaa. Hän teki töitä ja jossakin vaiheessa hän innostui puutarhanhoidosta. Hän hankki erilaisia kukkia ja kasveja saarelle, rakensi kastelujärjestelmiä ja kuivana kautena oli valmis hakemaan kasteluvettä kauempaakin. 

Kirjassa aika kului ja Sophia kasvoi pikkutytöstä teini-ikäiseksi ja ehkä vanhemmaksikin. Ajankulumista oli kuitenkin vaikea seurata. Kirja alkoi keväästä ja päättyi syksyyn, mutta vuodet kuluivat kirjan edetessä. Jokainen uusi kappale ei kuitenkaan vaikuttanut vaihtuvan seuraavaksi kesäksi. Itse oletin pitkään kirjan kertovan yhdestä kesästä. Sitten ajattelin sen kertovan vain satunnaisesti heidän viettämistään kesistä saarilla, mutta siinä olikin jokin järjestelmällinen ajankulku, joka ei täysin avautunut minulle.

Tämä oli ensimmäinen lukemani Toven kirja, joka ei kertonut muumeista. Ajattelin tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa. Kirjan takatekstin perusteella odotin kuitenkin hieman samanlaita kevyttä lukukokemusta ja muumeja muistuttavia hahmoja. Isoäidin oletin olevan kuin huolehtiva muumimamma, mutta hän olikin kaikkea muuta. Sophian kuvittelin olevan kuin muumipeikko ja muut lapset, mutta siinäkin menin hieman harhaan. Sophia oli hyvin määrätietoinen ja vilkas. Kun Sophia oli teini, tuntui kuin saarella olisi ollut kaksi pikku Myytä, joista toinen oli isoäiti.

Hieman pitkäveteisenä kirjana tästä oli vaikea saada minkäänlaista otetta. Kirja kertoi vanhuudesta ja lapsuudesta, eikä missään vaiheessa herättänyt varsinaista mielenkiintoa. Hahmoihin en kyennyt mitenkään samaistumaan ja lopulta kirjasta ei jäänyt käteen oikeastaan mitään. Ehkä täytyy antaa vielä uusi mahdollisuus jollekin toiselle kirjalle Toven tuotannossa...

Tove Jansson: Kesäkirja
Sommarboken 1972
suom. Kristiina Kivivuori
WSOY 2002, s.143

Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus

Harvardin yliopistossa tohtoriksi väitelleen Jennifer Lee Carrell:n alaa on Englannin ja Amerikan kirjallisuus. Hän on toiminut myös teatteriohjaajana. Myös kirjan päähenkilö Kate Stanley on amerikkalainen kirjallisuuden tutkija, joka on erikoistunut Shakespeareen. Globe teatterissa Lontoossa hän on ohjaamassa näytelmää Hamlet.

Katen entinen professori Roz ilmestyy teatterille yllättäen ja  tuo hänelle lahjan. He eivät ole olleet missään yhteyksissä kolmeen vuoteen. Roz saa suostuteltua Katen tapaamaan hänet myöhemmin illalla, mutta ei koskaan saavu paikalle. Odottaessaan korkealla Parliament Hillillä hän näkee savupatsaan kohoavan sieltä missä Globe sijaitsee. Päästyään viimein takaisin teatterille löytyy professori kuolleena eräästä aitiosta.

Kate on illan aikana huomannut mishahmon seuraavan häntä ja kotiin viimein palatessaan sama hahmo näkyy ikkunassa. Hän pakenee näyttelijätuttavansa luo turvaan, mutta on jo tempautunut mukaan hurjaan seikkailuun. Rozilta saamastaan lahjasta hän löytää vihjeitä, jotka johtavat hänen entiseen opinahjoonsa Harvardiin.

Shakespearen  henkilölisyyden selvittämiseksi ja kadonneen käsikirjoituksen löytämiseksi Kate joutuu useammin kuin kerran hengenvaaraan matkatessaan maasta toiseen. Seuratessaan Rozin jättämiä vihjeitä hänelle selviää uusia asioita vanhoista tuttavistaan ja hän ei voi lopulta enää olla varma kehen ja mihin voisi luottaa.

Aiheen kirjalle Carrell oli keksinyt jatko-opintojensa alkuvaihessa Harvardissa. Hänellä kesti yli kymmenen vuotta päästä alkuun kirjoittamisessa, mutta lopputulos oli loistava. Seuraahan kirja hyvin vahvasti monen muun kirjan tavoin samaa kaavaa. Joku jättää vihjeen ennen kuolemaansa ja vihjeen saaja lähtee selvittämään asioita. Tämä tarina oli kuitenkin kiedottu erittäin hienolla tavalla Shakespearen tarinoiden ja historian pyörteisiin.

Vaikka kirjassa on jonkin verran toistoa, ei se haittaa lukukokemusta. Osasin jo ennalta odottaa, että vihjeet ja uudet löydökset eivät veisi suoraan etsityn tiedon luokse, vaan niitä tulisi lisää ja lisää ja lisää... Itseäni kirjassa koukutti eniten Shakespearen elämän ja henkilöllisyyden tutkiminen. Oli tietenkin ymmärrettävä ettei kirjassa olleet tiedot olleet totta, mutta täysin aiheesta tietämättömänä se ei haitannut. Pikemminkin se herätti mielenkiinnon. Olen jostakin kumman syystä kuvitellut Shakespearen tuotannon aina tylsäksi, mutta ilmeisesti se on ollut väärä käsitys ja tuotanto olisi tutustumisen arvoista.

Jossakin vaiheessa päähenkilö Kate alkoi tuntua todella sinisilmäiseltä. Useat Shakespeare asiantuntijat, ihailijat ja keräilijät ojensivat auttavan kätensä niin rahan, suhteittensa kuin tietojensa suhteen. Missään vaiheessa hän ei epäillyt auttajiensa motiiveja. Vanhan professorinsa salamyhkäisyys asiassa ei tehnyt hänestä varovaista, vaan hän kertoi hyvinkin helposti ihmisille tutkimuksistaan ja löydöistään. Tämä lähinnä ihmetytti ja hieman huvitti lukiessa.

Tapahtumat jakautuivat sopivassa suhteessa ennalta arvattaviin asioihin sekä täysin yllättäviin juonenkäänteisiin. Varsinkin lopun tapahtumat pääsivät jälleen kerran yllättämään täysin. Olin tosin jo melko aikaisessa vaiheessa epäillyt syyllisiä oikeiksi, mutta tarinan edetessä vaihdoin harmikseni epäiltyä...

Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus
Interred with Their Bones 2007
suom. Laura Jänisniemi
Bazar 2010, s. 524

Laura Saari: Tyyppiteoria

Valitsin kirjan kirjastosta aivan sattumalta. Se tuntui juuri sopivan kevyeltä lukemiselta näin kesällä. Kirja oli juuri sitä mitä odotinkin. Ikiopiskelijan teinimäistä käytöstä pitkin Tamperetta ja tietenkin miehiä.

Salla on 32-vuotias sinkku ikuisuusopiskelija. Opintotukikuukaudet on käytetty jo aikaa sitten ja hän työskentelee määräaikaisessa työssä trendikkäässä kenkäkaupassa. Huono palkka ja bimbot työkaverit eivät kannusta työntekoon, työnantajasta puhumattakaan.

Kirjassa Salla ruotii elämäänsä, itsetunto-ongelmiaan ja miesasioita kolmen parhaan ystävänsä kanssa. Raitistumissuunnitelmistaan huolimatta Salla ei pysty pitämään itsestään erossa alkoholista ystäviensä seurassa. Tästä seuraa krapulaisia työpäiviä sekä muita ongelmia.

"Jossakin vaiheessa Lorettan ja Ronnyn saatuaan toisensa ja meidän siirryttyä väkevistä siideriin olemme sivelleet toisemme itseruskettavalla voiteella. Ryömin sängystä eteisen peilille. Sieltä minua katsoo oudonnäköinen pallokala, joka näyttää siltä, kuin se olisi maalattu varsin huonolla siveltimellä oranssinruskehtavaksi. Kääntyilen peilin edessä ja pistän merkille, että feikkirusketus näyttää olevan tasaisinta kämmenissäni.
- Herää hätätilanne!"

Ryhtiliikkeen aloitettuaan Salla saa itsensä innostumaan kuntosalilla käymisestä. Siellä hän ihastuu päätä pahkaa nuoreen jumalaiseen adonikseen. Adoniksen pakaroiden tuijottelusta johtuen hän joutuu päivystykseen lastoittamaan nenäänsä. Se ei kuitenkaan ole niin suuri takaisku kuin hänestä aluksi tuntuu.


Kirjan neljästä ystävyksestä oli helppo löytää jokainen omasta tuttavapiiristä ja samaistua paremmin kirjan henkilöihin, vaikka heistä saikin melko suppean kuvan. Varsinaisesti kirja ei säväyttänyt, mutta täytti silti täysin odotukset. Täyttä hömppäähän kirja oli, mutta välillä on kiva lukea sellaistakin...

Laura Saari: Tyyppiteoria
Karisto 2008, s. 289