Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori

Tämän kirjan nappasin kirjastosta mukaani jälleenkerran sieltä palautetuista kirjoista. Kannen tai nimen perusteella en olisi kirjaa hyllystä valinnut, mutta onneksi jaksoin lukea takatekstin. Kirja vaikutti mielenkiintoiselta ja vielä kun luvattiin, että ainakin lukijalla on lystiä, niin kirja päätyi mukaani.

Kirja kertoo itäsuomalaisesta Ainosta, joka messuilla rakastuu ensisilmäyksellä Jussiin. Aino päättää saman tien jättää nykyisen miesystävänsä ja muuttaa Jussin kotitilalle Länsi-Suomeen. Tilalla Jussin lisäksi asuvat tämän pikkuveli, isä ja setä. Itäsuomalainen rempseä Aino vain nauraa tiedolle ja on varma sopeutumisestaan minne tahansa. 

Aino saapuu tilalle kuukaudeksi, mutta Jussi ei kiireiltään ole ottamassa häntä vastaan. Sen sijaan pihan poikki häntä vastaan kävelee vanhempi mies. Aino odottaa tyypilliseen tapaansa lapa ojossa ja reipas hymy naamalla.

”Kaveri tarttuu käteeni ja vilkaisee nopeasti silmiini. Niin nopeasti, etten lopulta ole varma, vilkaisiko se sittenkään. Sitten se tarttuu toisella kädellään hattunsa lippaan ja mörisee jotain. Uggologoi? Voi helvetti, meillä on ongelma, meillä on katsekontaktiongelma ja meillä on yleinen käytöstapa ja –kulttuuriongelma. Lisäksi meillä on nyt se ongelma, että me emme tiedä, onko tämä Jussin isä vai setä vai kenties joku satunnainen ohikulkija tai linnanvouti.” (s. 14)

Aino asettuu nopeasti taloksi, mutta talon tapoihin onkin sitten vaikeampi tottua. Tiskikonettakaan hän ei tunnu osaavan täyttää oikein ja kaupasta ostetusta kääretortusta on muodostumassa vieläkin suurempi ongelma. Kaiken lisäksi on se kielimuuri…

” Tajuan näyttäväni idiootilta, mutta jos keskittymiseni herpaantuu hetkeksikään, menetän otteeni noista puolikkaista sanoista ja koko tarina karkaa. Sitten vaikutan idiootilta, joka ei ymmärrä puhetta. Nyt vaikutan vain idiootilta, jolla on suuria vaikeuksia ymmärtää puhetta. ” (s.47)

Hiljalleen Aino alkaa sopeutua myös talon tavoille, mutta koti-ikävälle hän ei voi mitään. Puhelias itäsuomalainen kaipaa juttuseuraa ja sitä hän saa kun hänen ystävänsä yöpyvät tilalla. Taloon saadaan ääntä ja elämää kun kolme itäsuomalaista naista vaihtaa kuulumisiaan. Ystäviensä lyhyen vierailun aikana Aino tajuaa kuinka on jo tottunut talon hiljaisuuteen ja kaipaa sitä. Hän pelästyy, onko hänestäkin tulossa samanlainen jörö kuin Erkki-sedästä…

Niemisen esikoisteos oli aivan huikea ja sitä lukiessa sai todella nauraa. Pidin hänen kirjoitustyylistään ja kirjan huumorista. Tämä oli pitkästä aikaa sellaisia kirjoja, jota oli pakko lukea ääneen tuolle toisellekin puoliskolle. Samaistuin Ainoon ja tämän kohtaamiseen Jussin sukulaisten kanssa. Ensimmäiset tapaamiseni oman appiukkoni kanssa muistuttivat kirjan kertomusta.  Toistaiseksi Niemiseltä ei ole tullut enempää kirjoja, mutta kun niitä tulee, luen varmasti. 

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori

Tammi 2013, s.267.