keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Roope Lipasti: Perunkirjoitus

Kutkuttava kertomus veljeydestä ja ihmissuhteista. Kirja kertoo kahden keski-ikään päässeen veljeksen automatkasta isoäitinsä miesystävän Jalmarin  perunkirjoitukseen Imatralle. Muita sukulaisia Jalmarilla ei enää ole elossa, eivätkä Teemun ja Jannenkaan välit vainajaan olleet kovin läheiset. Teemu on veljeksistä vanhempi, naimaton ja hyvin säntillinen kaikissa tekemisissään. Janne sen sijaan on aina ollut tuuliajaolla ja antanut elämän kuljettaa, tai niin ainakin Teemu on kuvitellut pikkuveljestään. Heidän erilaiset luonteenlaatunsa luovat kitkaa ja kateutta toisiaan kohtaan. Välit ovat aikoja sitten viilenneet ja yhteydenpito on jäänyt lähes kokonaan.

Teemun ja Jannen automatka kulkee Jalmarin jalanjäljissä, vieraillen hänen elämänsä varrella tärkeiksi muodostuneisiin paikkoihin. Matkan aikana veljekset selvittävät välejään. Samalla he saavat tietää toisistaan uusia asioita, mutta myös vainajan elämä alkaa saada aivan uusia piirteitä. Tähän kun lisää vielä naisen on soppa  valmis.

"Mietin kuinka sukulaisuus on kummallista: riitely voi olla jatkuvaa, mutta se voidaan myös lopettaa koska tahansa, pistää asia syrjään, keskittyä johonkin muuhun, ja sitten taas hetken tullen jatkaa siitä mihin jäätiin. Sukulaiset ovat osa ihmistä. Me olimme Jannen kanssa toisillemme vähän niin kuin ylimääräinen raaja omassa ruumiissa. Sellainen, joka useimmiten vain on olemassa ja enemmän tai vähemmän tiellä. Mutta toisaalta siitä raajasta, kolmannesta kädestä, on joskus hyötyäkin, jos pitää kantaa jotain, vaikka elämää, eteenpäin."

 Kirjan huumori puri minuun. Tarina rullasi läpi koko kirjan sujuvasti ja varsinkin lopussa oli vaikea malttaa laskea sitä edes hetkeksi käsistään. Pidin ihmissuhdevyyhdeistä ja ennalta-arvaanattomista juonenkäänteistä. Ensimmäinen Lipastin kirjoittama kirja, jonka luin, eikä varmasti viimeinen.

Roope Lipasti: Perunkirjoitus
Atena 2013, s. 288





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti