Teemun ja Jannen automatka kulkee Jalmarin jalanjäljissä, vieraillen hänen elämänsä varrella tärkeiksi muodostuneisiin paikkoihin. Matkan aikana veljekset selvittävät välejään. Samalla he saavat tietää toisistaan uusia asioita, mutta myös vainajan elämä alkaa saada aivan uusia piirteitä. Tähän kun lisää vielä naisen on soppa valmis.
"Mietin kuinka sukulaisuus on kummallista: riitely voi olla jatkuvaa, mutta se voidaan myös lopettaa koska tahansa, pistää asia syrjään, keskittyä johonkin muuhun, ja sitten taas hetken tullen jatkaa siitä mihin jäätiin. Sukulaiset ovat osa ihmistä. Me olimme Jannen kanssa toisillemme vähän niin kuin ylimääräinen raaja omassa ruumiissa. Sellainen, joka useimmiten vain on olemassa ja enemmän tai vähemmän tiellä. Mutta toisaalta siitä raajasta, kolmannesta kädestä, on joskus hyötyäkin, jos pitää kantaa jotain, vaikka elämää, eteenpäin."
Kirjan huumori puri minuun. Tarina rullasi läpi koko kirjan sujuvasti ja varsinkin lopussa oli vaikea malttaa laskea sitä edes hetkeksi käsistään. Pidin ihmissuhdevyyhdeistä ja ennalta-arvaanattomista juonenkäänteistä. Ensimmäinen Lipastin kirjoittama kirja, jonka luin, eikä varmasti viimeinen.
Roope Lipasti: Perunkirjoitus
Atena 2013, s. 288
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti